
Aaron Antton Mikael Kangas (s. 3. heinäkuuta 1997) on suomalainen moukarinheittäjä. Hän edustaa Kankaanpään seudun Leiskua ja hänen valmentajanaan toimii Jarmo Kangas.
Kangas sijoittui 12:nneksi Eskilstunan alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2015. Hän oli yhdeksäs saman ikäluokan MM-kilpailuissa Bydgoszczissa 2016. Hän sijoittui 11:nneksi samassa puolalaiskaupungissa järjestetyissä alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa 2017. Vuoden 2019 alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa Gävlessä Kangas oli viides. Kangas osallistui aikuisten arvokilpailuihin ensimmäisen kerran Eugenen MM-kilpailuissa 2022 ja karsiutui loppukilpailusta tuloksella 69,69. Samoin Münchenin EM-kilpailuissa 2022 hän karsiutui loppukilpailusta tuloksella 71,08, Budapestin MM-kilpailuissa 2023 tuloksella 72,96 ja Rooman EM-kilpailuissa 2024 tuloksella 71,58.
Kalevan kisoista Kangas on saavuttanut moukarinheiton kultaa vuosina 2020, 2021, 2022 ja 2023, hopeaa vuosina 2019 ja 2024 sekä pronssia vuonna 2018. Moukarin SM-talvikilpailuissa hän sai hopeaa 2019. Ennätyksekseen hän on heittänyt 79,05 metriä 5. elokuuta 2020 Espoossa.
Nuoruudessaan Kangas pelasi myös jääkiekkoa, ja lajivalintansa moukarinheiton hyväksi hän teki 15-vuotiaana.
Aaron Kankaan veli Arttu Kangas on maaottelutason kuulantyöntäjä.
| 1910-luku | |
|---|---|
| 1920-luku | |
| 1930-luku | |
| 1940-luku | |
| 1950-luku | |
| 1960-luku | |
| 1970-luku | |
| 1980-luku | |
| 1990-luku | |
| 2000-luku | |
| 2010-luku | |
| 2020-luku |