| Albert Marth | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 5. toukokuuta 1828 Kołobrzeg, Pommeri |
| Kuollut | 6. elokuuta 1897 (69 vuotta) Heidelberg, Saksan keisarikunta |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkimusalue | tähtitiede, planeettatutkimus |
Albert Marth syntyi 5. toukokuuta 1828 Kołobrzegissa silloisessa Pommerissa. Hän löysi elämänsä aikana yli 600 tähtisumua sekä teki havaintoja Marsista ja Jupiterista.
Hän opiskeli ensin Berliinin yliopistossa teologiaa, mutta hän oli enemmän kiinnostunut matematiikasta ja tähtitieteestä. Hän muutti vuonna 1846 Königsbergiin (nykyisin Kaliningrad) opiskelemaan Königsbergin yliopistoon tähtitiedettä. Siellä hänellä oli opettajana Friedrich Bessel, jonka viimeinen oppilas hän oli. Myöhemmin Albert Marth toimi Christian August Friedrich Petersin assistenttina observatoriossa. Vuonna 1853 Marthin tohtorintyö hylättiin ja hän meni John Russell Hindin toiseksi assistentiksi George Bishopin Observatorioon Lontooseen. Siellä hän löysi 1. maaliskuuta 1854 Amphitriteksi nimetyn päävyöhykkeen asteroidin. Samana vuonna hänet otettiin myös Royal Astronomical Societyn jäseneksi.
Albert Marth kuoli äkillisesti ollessaan käymässä Heidelbergissä Saksan keisarikunnassa 6. elokuuta 1897.