Albert Abraham Petrelius (21. joulukuuta 1865 Sääminki – 19. elokuuta 1946 Helsinki) oli suomalainen arkkitehti. Petrelius oli osakkaana ja arkkitehtina arkkitehtitoimistossa Usko Nyström – Petrelius – Penttilä.
Petrelius valmistui arkkitehdiksi Polyteknillisestä opistosta 1890. Hän tuli samana vuonna ylimääräiseksi arkkitehdiksi yleisten rakennusten ylihallitukseen. Suoritettuaan piirustusopettajan tutkinnon vuonna 1891 Petrelius opiskeli 1891–1892 Berlinin kuninkaallisessa teknillisessä korkeakoulussa ja toimi sen jälkeen Berliinissä piirtäjänä kahdessa arkkitehtitoimistossa. Vuosina 1893–1894 hän oli Suomen Teollisuuslehden vastaavana toimittajana. Hän meni sittemmin osakkaaksi arkkitehtuuritoimisto Usko Nyström – Petrelius – Penttilään. Samanaikaisesti Petrelius toimi Vakuutusyhtiö Pohjolassa teknillisenä tarkastajana ja siirtyi myöhemmin kokonaan vakuutusyhtiön palvelukseen. Päivätyönsä ohella hän jatkoi rakennusten suunnittelua. Muun muassa vuonna 1912 valmistunut Malmin kansakoulurakennus, nykyinen Karviaistien koulu, on Petreliuksen käsialaa. Suurin osa Petreliuksen suunnittelemista rakennuksista on Helsingin seudulla. Muun Suomen rakennuksista merkittävä on esimerkiksi Petreliuksen Kemiin apteekkari F.J. Skipparille suunnittelema apteekkirakennus vuodelta 1899.
Nyströmin ja Penttilän kanssa hän suunnitteli muun muassa Koiton talon Helsinkiin.
Petrelius asui Malmilla ja kuului vuodesta 1925 alkaen Helsingin pitäjän kunnanvaltuustoon sekä sairaalan, kansakoulun y.m. lautakuntiin. Petrelius kuului Malmin suojeluskuntaan vuodesta 1917 alkaen ja oli suojeluskunnan perustajia ja sen ensimmäinen paikallispäällikkö. Hän kuului myös suojeluskunnan esikuntaan ja toimi innokkaasti sen riveissä. Urheilijana Petrelius oli myös hyvin tunnettu erityisesti ammunnan piirissä. Petrelius tuli 1930-luvulla neljä kertaa Suomen mestariksi ikämiessarjassa vapaakiväärillä makuuasennosta. Samoin on hän nelinkertainen ikämiessuurmestari täyttäen vaatimukeset sotilas-, vapaa- ja pienoiskivääreillä sekä kaksintaistelussa. Ansioistaan ampumaurheilun hyväksi sai Petrelius 1934 Suomen Ampujainliiton kultaisen ansiomerkin.
Professori Alfred Petrelius oli Albert Petreliuksen veli. Heidän vanhempansa olivat värjärimestari, valtiopäivämies Abraham Petrelius ja Josefina Charlotta Lindholm.