Alexander Egger

Alexander Egger
Henkilötiedot
Syntynyt22. joulukuuta 1979 (ikä 46)
Bolzano, Italia
Kansalaisuus  Italia
Jääkiekkoilija
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 186 cm
Paino 88 kg
Pelaajaura
Pääsarjaura 1997–2018
Seurat HC Bolzano (Italia/EBEL)
SV Ritten/Renon (Italia)

Alexander Egger (s. 22. joulukuuta 1979 Bolzano, Italia) on italialainen entinen jääkiekkopuolustaja. Hän osasi pelata myös keskushyökkääjänä. Egger pelasi koko uransa ajan kotimaassaan, suurimman osan urastaan kasvattajaseurassaan HC Bolzanossa, jonka kapteenina hän toimi kotimaansa Serie A:ssa ja monikansallisessa Erste Bank Eishockey Ligassa vuosina 2010–2016 ja kaudella 2017–2018. Egger on Bolzanon seurahistorian kaikkien aikojen toiseksi eniten runkosarjaotteluita (720) pelannut pelaaja Martin Pavlun jälkeen. Lisäksi hän pelasi Serie A:ta SV Ritten/Renonissa vuosina 2005–2008, joista kaudella 2006–2007 Egger toimi joukkueen kapteenina. Hän voitti urallaan kaikkiaan neljä Italian-mestaruutta ja kaksi EBEL:n mestaruutta. Egger pelasi myös kymmenet MM-kilpailut, joista viidet eteni pääsarjatasolla. Hän toimi Italian kapteenina vuosien 2013 ja 2014 turnauksissa.

Ura

Seuraura

Egger on HC Bolzanon oma kasvatti. Hän debytoi seuran miesten joukkueessa Serie A:ssa kaudella 1997–1998, jolloin Egger pelasi siellä kuusi runkosarjaottelua tehopistein 3+1=4. Hän voitti kauden päätteeksi Italian-mestaruuden. Kaudella 1998–1999 Egger edusti Bolzanoa myös EHL:ssä. Ensimmäisellä kokonaisella pääsarjakaudellaan 1998–1999 hän teki 48 runkosarjaottelussa tehot 2+137=58. Kauden 1999–2000 päätteeksi Egger voitti Italian-mestaruuden. Kaudella 2001–2002 hän oli Bolzanon kolmanneksi paras maalintekijä 14 osumallaan. Kaudella 2003–2004 Egger voitti Italian cupin ja kaudella 2004–2005 Italian Supercupin.

Kaudeksi 2005–2006 Egger siirtyi SV Ritten/Renonin riveihin. Hän nousi joukkueen varakapteeniksi. Kaudella 2006–2007 hän toimi Rittenin kapteenina ja kaudella 2007–2008 taas varakapteenina. Egger eteni Rittenin kanssa aina Serie A:n finaaleihin saakka, mutta Italian-mestaruuden vei kuitenkin HC Bolzano otteluvoitoin 3–1. Hän palasi itse kasvattajaseuraansa Bolzanoon kaudeksi 2008–2009. Egger oli joukkueen tehokkain puolustaja tehoilla 15+19=34, joilla hän voitti Serie A:n puolustajien maalipörssin ja jakoi puolustajien pistepörssin viidennen sijan A&O Asiagon Trevor Johnsonin kanssa. Egger voitti kauden aikana sekä Italian-mestaruuden, Italian cupin että Italian supercupin. Hän edusti Bolzanoa kauden aikana myös Continental Cupissa.

Kaudella 2010–2011 Egger nousi Bolzanon kapteeniksi. Hän voitti Serie A:n puolustajien piste- ja syöttöpörssin tehoilla 7+29=36. Egger edusti Bolzanoa kauden aikana myös Continental Cupissa. Kauden 2011–2012 päätteeksi hän voitti Italian-mestaruuden. Kaudella 2012–2013 Egger teki miesten pääsarjatason yhden kauden piste-ennätyksensä tehoilla 2+40=42, joilla hän sijoittui koko Serie A:n syöttöpörssissä toiseksi edellään vain A&O Asiagon Sean Bentivoglio. Puolustajien pistepörssissä Eggerin edellä oli vain HC Valpellicen Trevor Johnson. Hän voitti kauden aikana Italian Supercupin. Egger pelasi kauden aikana myös Continental Cupissa.

Bolzano siirtyi kaudeksi 2013–2014 pelaamaan monikansalliseen, itävaltalaisvetoiseen Erste Bank Eishockey Ligaan. Hän voitti kauden päätteeksi liigan mestaruuden. Kaudella 2014–2015 Egger oli Bolzanon tehokkain puolustaja tehoilla 6+22=28, joilla hän jakoi EBEL:n puolustajien pistepörssin kymmenennen sijan kolmen muun pelaajan kanssa. Kauden 2015–2016 jälkeen Egger ei jatkanut enää joukkueensa kapteenistossa toimittuaan kuusi kautta Bolzanon kapteenina, mutta kaudeksi 2017–2018 hän palasi kuitenkin joukkueen kapteeniksi. Egger oli Bolzanon eniten maaleja tehnyt puolustaja viidellä osumallaan. Hän voitti myös pudotuspelien puolustajien piste- ja syöttöpörssin tehoilla 1+10=11. Egger johdatti Bolzanon kauden päätteeksi EBEL:n mestaruuteen. Hän lopetti pelaajauransa kevääseen 2018.

Maajoukkueura

Egger edusti Italiaa MM-kilpailuissa vuosina 2003, 2006, 2010, 2012, 2014 ja 2017. Vuoden 2014 turnauksessa hän toimi joukkueensa kapteenina ja vuoden 2012 varakapteenina. Vuoden 2012 turnauksessa Egger valittiin Norjaa vastaan pelatun alkulohkon ottelun päätteeksi Italian ottelun parhaaksi pelaajaksi, kuten myös vuoden 2014 turnauksessa Tšekkiä vastaan pelatun alkulohkon ottelun päätteeksi ja vuoden 2017 turnauksessa Saksaa vastaan pelatun alkulohkon ottelun päätteeksi.

Egger pelasi myös alle 18-vuotiaiden B-sarjan EM-kilpailuissa vuonna 1997. Hän edusti Italiaan myös talviuniversiadeissa vuosina 2005 ja 2007.

Tilastot

    Runkosarja   Pudotuspelit   Arvokisat
Kausi Joukkue Liiga O M S Pist. RM O M S Pist. RM Turnaus O M S Pist. RM
1996–1997U18-EM B50000
1997–1998HC BolzanoItalia63140–––––
1998–1999HC BolzanoItalia62020–––––
1999–2000HC BolzanoItalia4821375836–––––
2000–2001HC BolzanoItalia38913222482244
2001–2002HC BolzanoItalia3914163059–––––
2002–2003HC BolzanoItalia40714212250116MMd150000
2003–2004HC BolzanoItalia42622284640116
2004–2005HC BolzanoItalia348101824102464
2005–2006SV Ritten/RenonItalia48615216080226MM60002
2006–2007SV Ritten/RenonItalia384252946804416
2007–2008SV Ritten/RenonItalia3871926641316714
2008–2009HC BolzanoItalia4015193474805514
2009–2010HC BolzanoItalia3722527441346104MM51230
2010–2011HC BolzanoItalia4072936381125712MMd141562
2011–2012HC BolzanoItalia4241822461229118MM71014
2012–2013HC BolzanoItalia43240425251786OQ20000
MM50114
2013–2014HC BolzanoEBEL5322022261218912MM71012
2014–2015HC BolzanoEBEL53325284070338MMd1 A51122
2015–2016HC BolzanoEBEL52125263460448OQ31232
MMd1 A51010
2016–2017HC BolzanoEBEL53520253091238MM70002
2017–2018HC BolzanoEBEL54511161418111124
16 kauttayhteensäItalia579117303420635105145266100
5 kauttayhteensäEBEL26515101116144523283140

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Elite Prospects - All Time Regular Season Player Stats for HC Bolzano eliteprospects.com. Everysport Media Group. Viitattu 12.12.2018. (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 5 6 7 Alexander Egger Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
  3. ↑ BEST PLAYER OF THE GAME SELECTED BY THE TEAM (pdf) 20.5.2012. IIHF. Arkistoitu 8.12.2015. Viitattu 27.6.2017. (englanniksi)
  4. ↑ BEST PLAYER OF THE GAME SELECTED BY THE TEAM (pdf) 25.5.2014. IIHF. Viitattu 27.6.2017. (englanniksi)
  5. ↑ BEST PLAYER OF THE GAME SELECTED BY THE TEAM (pdf) 21.5.2017. IIHF. Arkistoitu 17.10.2017. Viitattu 27.6.2017. (englanniksi)