Alkuasema

Kansalaiset tekevät yhteiskuntaansa koskevia valintoja tasa-arvoisesta "alkuasemasta" (vasemmalla) "tietämättömyyden verhon" (verhon, keskellä) takana tietämättä, mikä sukupuoli, rotu, kyvyt, maku, varallisuus tai asema yhteiskunnassa heillä tulee olemaan (oikealla). Filosofit, kuten John Rawls, väittävät, että tämä saa heidät valitsemaan "oikeudenmukaisia" käytäntöjä.

Alkuasema (joskus alkuasetelma, engl. original position) on hypoteettinen asema, josta yhteiskunnan jäsenet pohtisivat, mitkä periaatteet he valitsisivat yhteiskuntansa perusrakenteelle, jos heillä ei olisi etukäteen tietoa siitä, mihin asemaan he lopulta päätyisivät kyseisessä yhteiskunnassa. Ajatus siitä, ettei tällaista tietoa ole, koska kaikki ovat tietämättömyyden verhon takana, on ajatuskoe, jonka John Rawls teki kuuluisaksi. Muut olivat käyttäneet sitä aiemmin.

Tässä ”alkuasemassa” heidän asemansa ”tietämättömyyden verhon” takana estää kaikkia tietämästä omaa etnistä alkuperäänsä, sosiaalista asemaansa, sukupuoltaan ja (ratkaisevasti Rawlsin muotoilussa) omia tai kenenkään muun ajatuksia siitä, miten elää hyvää elämää. Ihannetapauksessa tämä pakottaisi rationaalisesti toimivat osallistujat hyväksymään puolueettomasti "alustavan sopimuksen" periaatteista.

Alkuasemalla on sama rooli kuin ”luonnontilalla” Thomas Hobbesin ja John Locken yhteiskuntasopimusperinteessä . Alkuasema on näkyvästi esillä Rawlsin vuoden 1971 kirjassa Oikeudenmukaisuusteoria. Se on vaikuttanut useisiin ajattelijoihin laajasta filosofisten suuntautumisten kirjosta.

Rawls keksi ilmaisut alkuasema ja tietämättömyyden verho . Saman ajatuskokeen olivat kuitenkin aiemmin kuvanneet William Vickrey ja John Harsanyi sosiaalisen valinnan teoksessa, jotka itsenäisesti johtivat todisteita siitä, että rationaalinen havainnoija alkuasemassa omaksuisi utilitaristisen viitekehyksen.

Historia

Tietämättömyyden verhon käsitettä ovat käyttäneet vuosisatojen ajan muilla nimillä filosofit, kuten John Stuart Mill ja Immanuel Kant, joiden teokset käsittelivät yhteiskuntasopimuksen käsitettä, Adam Smith ”puolueettoman katsojan” tai ihanteellisen tarkkailijan teorian. John Harsanyi oli ensimmäinen, joka formalisoi käsitteen matemaattisesti käyttäen sitä argumenttina utilitarismin puolesta pikemminkin kuin argumenttina yhteiskuntasopimuksen puolesta (koska rationaaliset toimijat tarkastelevat odotettuja tuloksia, eivät pahimman mahdollisen tapauksen tuloksia ). John Rawls kehitti termin käyttöä vuonna 1971 julkaistussa kirjassaan A Theory of Justice.

Nykyaikainen tutkimus keskittyy usein erilaisiin päätösteorioihin, jotka saattavat kuvata päätöksentekijän "verhon takana" tekemää valintaa. Lisäksi Michael Moehler on argumentoinut, että moraalisesta näkökulmasta päätösteoria ei välttämättä ole keskeinen osa tietämättömyyden verhoa koskevissa argumenteissa, vaan ne tarkat moraaliset ihanteet, joiden oletetaan mallintavan verhoa. Moraalisesta näkökulmasta tietämättömyyden verhoa ei ole olemassa, vaan siitä on monia eri versioita.

Käsitteen luonne

Rawls täsmentää, että alkuaseman osapuolet ovat huolissaan vain kansalaisten osuudesta siitä, mitä hän kutsuu ensisijaisiksi yhteiskunnallisiksi hyödykkeiksi, joihin kuuluvat perusoikeudet sekä taloudelliset ja sosiaaliset edut. Rawls väittää myös, että alkuasemassa olevat edustajat käyttäisivät maksimin sääntöä periaatteenaan arvioidessaan edessään olevia valintoja. Peliteoriasta lainattuna maximin tarkoittaa minimin maksimointia eli sellaisen valinnan tekemistä, joka tuottaa suurimman voiton vähiten etuoikeutetussa asemassa. Siten maximin alkuasemassa edustaa sosiaalisen tasa-arvon formulaatiota.

Osa tutkijoista kuitenkin katsoo, että alkuasema tulee muotoilla riskineutraaliuden eikä äärimmäisen riskin välttämisen periaatteen mukaisesti. Tällöin tuloksena ei olekaan minimihyvinvoinnin vaan kokonaishyvinvoinnin maksimointi. John Harsanyin analyysin perusteella rationaaliset yksilöt, jotka eivät tiedä tulevaa asemaansa, vaan kohtelevat tuloksia odotetun hyödyllisyyden mukaan, valitsisivat keskimääräisen tai kokonaishyvinvoinnin maksimoimisen.

Kenneth Binmoren mukaan lukemattomat tutkijat ovat osoittaneet Rawlsin olevan heikolla pohjalla, ja oikeaoppinen päätösteoria osoittaa, että Rawlsin järkeilystä seuraa utilitarismi, kuten Harsanyi on todistanut. Binmore osoittaa saman väljemmin oletuksin.

Kritiikkiä

Teoksessaan Anarchy, State, and Utopia (1974) Robert Nozick kirjoittaa, että vaikka alkuasema saattaa olla oikeudenmukainen lähtökohta, kaikki vapaan vaihdon kautta tapahtuvasta jakautumisesta johtuvat eriarvoisuudet ovat yhtä oikeudenmukaisia ja että kaikki verorahoitteiset tulonsiirrot ovat loukkaus ihmisten vapautta vastaan. Hän esittää myös, että Rawlsin soveltama maksimin-sääntö alkuasemaan on äärimmäistä riskin välttämistä, eikä siksi sovellu edes tietämättömyyden verhon takana oleville.

Vuonna 1987 tehdyssä empiirisessä tutkimuksessa Frohlich, Oppenheimer ja Eavey osoittivat, että simuloidussa alkuasemassa amerikkalaisten yliopistojen perustutkinto-opiskelijat sopivat periaatteista, jotka maksimoi keskiarvon tietyllä pohjarajoitteella (minimi huonoimmin menestyneille missä tahansa jakaumassa) pelkän pohjan tai keskiarvon maksimoinnin sijaan.

Teoksessaan How to Make Good Decisions and Be Right All the Time (2008) Iain King esittää, että alkuasemassa olevien ihmisten ei tulisi olla riskinkarttajia. Tällöin he omaksuisivat auttamisperiaatteen (auta jotakuta, jos apusi on arvokkaampaa hänelle kuin sinulle) maksimoinnin sijaan.

Katso myös

Lähteet

  1. 1 2 Pursiainen Terho: Kääntämisen tarkoituksesta Helsingin Sanomat. 4.4.2007.
  2. ↑ Heikki Saxén: Oikeudenmukaisuutta kaikille: Tulkinta John Rawlsin poliittisesta liberalismista Judith Shklarin moraalipsykologian valossa 2010. Tampereen yliopisto.
  3. ↑ Veil of Ignorance Ethics Unwrapped. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  4. ↑ Vickrey: Measuring Marginal Utility by Reactions to Risk. Econometrica, 1945, 13. vsk, nro 4, s. 319–333. doi:10.2307/1906925 JSTOR:1906925 Artikkelin verkkoversio.
  5. 1 2 3 Harsanyi: Cardinal Utility in Welfare Economics and in the Theory of Risk-taking. Journal of Political Economy, 1953, 61. vsk, nro 5, s. 434–435. doi:10.1086/257416 JSTOR:1827289 S2CID:222439814 Artikkelin verkkoversio.
  6. 1 2 Harsanyi: Cardinal Welfare, Individualistic Ethics, and Interpersonal Comparisons of Utility. Journal of Political Economy, 1955, 63. vsk, nro 4, s. 309–21. doi:10.1086/257678 JSTOR:1827128 S2CID:222434288 Artikkelin verkkoversio.
  7. ↑ Arrow and the Foundations of the Theory of Economic Policy, s. 92. Springer, 1987. ISBN 9781349073573 Teoksen verkkoversio.
  8. ↑ Freeman: Original Position The Stanford Encyclopedia of Philosophy. 2016. Metaphysics Research Lab, Stanford University. Viitattu 13 September 2017.
  9. ↑ Rawls: A Theory of Justice. Cambridge, Massachusetts: Belknap Press, 1971. ISBN 0-674-00078-1 Teoksen verkkoversio.
  10. ↑ Mongin: The Impartial Observer Theorem of Social Ethics. Economics and Philosophy, 2001, 17. vsk, nro 2, s. 147–179. doi:10.1017/S0266267101000219 S2CID:17352285 Artikkelin verkkoversio.
  11. ↑ Gajdos: The Ignorant Observer. Social Choice and Welfare, 2008, 31. vsk, nro 2, s. 193–232. doi:10.1007/s00355-007-0274-8 S2CID:11230946 Artikkelin verkkoversio.
  12. ↑ Ken Binmore: Social Contract I: Harsanyi and Rawls. The Economic Journal, 1989, 99. vsk, nro 395. Oxford University Press. doi:10.2307/2234072 JSTOR:2234072 Artikkelin verkkoversio.
  13. ↑ Binmore, Ken: Social Contract I: Harsanyi and Rawls 1988-06. University of Michigan Library.
  14. ↑ Nozick: Anarchy, State, and Utopia. Basic Books, 1974. ISBN 978-0465097203 Teoksen verkkoversio.
  15. ↑ Frohlich: Choices of Principles of Distributive Justice in Experimental Groups. American Journal of Political Science, 1987, 31. vsk, s. 606–636. doi:10.2307/2111285 JSTOR:2111285 Artikkelin verkkoversio.
  16. ↑ King: How to Make Good Decisions and Be Right All the Time, s. 77–78. Bloomsbury, 2008. ISBN 9781847063472 Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla