Alva (nimi)

Tämä artikkeli käsittelee etunimeä. Alva voi tarkoittaa myös Jyväskylän kaupungin omistamaa energiayhtiötä.
Alva
Nimipäivä  
– suomenkielinen 21. helmikuuta
– ruotsinkielinen 21. helmikuuta
– ortodoksinen –
Muunnelmia Elva
Vastineita eri kielissä Alvah
Nimen alkuperä Alf, Alviina, Alvar tai heprealainen Alvah, "hänen korkeutensa"

Alva on Pohjoismaissa naisen, mutta varsinkin englanninkielisissä maissa molemmille sukupuolille sopiva etunimi.

Pohjoismaisena naisen nimenä Alva on Alf-nimen naispuolinen vastine, mutta on Suomessa saatettu käsittää myös lyhentymäksi nimestä Alviina taikka Alvar-nimen naispuoliseksi vastineeksi. Etupäässä englannin­kielisissä maissa esiintyvänä miehen etunimenä Alva sen sijaan on peräisin hepreasta ja esiintyy myös muodossa Alvah. Nimi merkitsee "hänen korkeuttaan" ja mainitaan Raamatussa erään Eesaun jälkeläisen nimenä, joka oli samannimisen edomilaisen heimon päällikkö.

Suomessa on helmikuuhun 2026 mennessä ollut Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan noin 2 025 Alva-nimistä naista ja alle 50 miestä. Heistä yli puolet on 2010- ja 2020-luvuilla syntyneitä. Vielä 1900-luvun lopulla nimi oli varsin harvinainen. Alvan nimipäivä on 21. helmikuuta. Nimi on ollut suomenruotsalaisessa kalenterissa tällä päivällä vuodesta 1973 lähtien, suomenkieliseen kalenteriin se lisättiin vuonna 2025.

Tunnettuja Alva-nimisiä

Naisia

  • Alva Bratt (s. 1998), ruotsalainen näyttelijä
  • Alva Colquhoun (1942–2025), australialainen uimari ja olympiavoittaja
  • Alva Forsius (1866–1938), suomalainen yhteiskunnallinen toimija, Porvoon synnytyssairaalan perustaja ja tietokirjailija
  • Alva Garbo (1903–1926), ruotsalainen näyttelijä
  • Alva Myrdal (1902–1986), ruotsalainen diplomaatti, poliitikko ja kirjailija, Nobelin rauhanpalkinnon saaja
  • Alva Thors (s. 2005), suomalainen yhdistetyn hiihtäjä

Miehiä

Lähteet

  1. ↑ Behind the Name: Alva (1) Mike Campbell. Viitattu 21.2.2014.
  2. 1 2 Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, s. 49. WSOY, 1999. ISBN 951-0-23323-4
  3. ↑ Behind the Name: Alva (2) Mike Campbell. Viitattu 21.2.2014.
  4. ↑ Behind the Name: Alvah Mike Campbell. Viitattu 21.2.2014.
  5. ↑ 1. Moos. 35:40
  6. ↑ 1. Aik. 1:51
  7. ↑ Nimipalvelu, etunimihaku Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 21.2.2026.
  8. ↑ Saarelma-Paukkala, Minna: Suomalaisen nimipäiväkalenterin uudistus vuosille 2025–2029 26.5.2023. Helsingin yliopisto. Viitattu 21.2.2026.