| Alyssa Edwards | |
|---|---|
| Justin Johnson | |
Edwards esiintymässä Chilessä elokuussa 2016. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. tammikuuta 1980 Texas, Yhdysvallat |
| Kansalaisuus | yhdysvaltalainen |
| Ammatti | drag queen |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivu | |
Justin Dwayne Lee Johnson , taiteilijanimeltään Alyssa Edwards on yhdysvaltalainen drag queen ja koreografi. Hän tuli suurelle yleisölle tutuksi tositelevisiosarjasta Huippu- drag queen haussa, jonka viidennellä kaudella hän sijoittui kuudenneksi. Sen jälkeen hän on ollut ohjelman toisella All Stars -kaudella, sijoittuen tällä kertaa viidenneksi.
Johnson on osa Edwardsin drag-perhettä, ja toimii "drag-äitinä" Huippu- drag queen haussa -ohjelmassakin esiintyneille Shangela Laquifa Wadleylle, Vivienne Pinaylle, Laganja Estranjalle, Gia Gunnille ja Plastique Tiaralle. Hän on esiintynyt drag-hahmonaan esimerkiksi elokuvassa Hurricane Bianca sekä Netflixin alkuperäissarjassa Dancing Queen. Edwards on myös juontanut omaa nettisarjaansa, nimeltään Alyssa's Secret. Vuonna 2019 hän julkaisi oman meikkipalettinsa yhteistyönä Anastasia Beverly Hillsin kanssa.