
Amad Diallo (s. 11. heinäkuuta 2002 Abidjan) on norsunluurannikkolainen jalkapalloilija, joka pelaa laitahyökkääjänä Englannin Valioliigan Manchester Unitedissa ja Norsunluurannikon maajoukkueessa.
Norsunluurannikolla syntynyt Diallo muutti Italiaan lapsena. Hän liittyi Atalantan nuorisojärjestelmään vuonna 2015, ja voitti seurassa kaksi Campionato Primavera 1 -titteliä, eli Italian nuorten mestaruutta. Vuonna 2019 hän teki maalin debyyttiottelussaan seniorijoukkueessa, mikä teki hänestä ensimmäisen vuonna 2002 syntyneen pelaajan, joka on tehnyt maalin Serie A:ssa. Hän pelasi Atalantassa neljä ottelua Seria A:ssa ja yhden pelin Mestarien liigassa.
Tammikuussa 2021 Diallo liittyi Englannin Valioliigan Manchester Unitediin 21,3 miljoonan euron siirtosummalla. Ensimmäisen vuoden aikana hän pelasi Unitedissa kolme ottelua Valioliigassa, yhden Mestarien liigassa ja neljä peliä Eurooppa-liigassa. Kevätkaudella 2022 hän pelasi Rangersissa lainalla kymmenen ottelua Skotlannin Valioliigassa ja teki kolme maalia. Rangersin voittamassa Skotlannin cupissa hän pelasi kolme ottelua. Kauden 2022–2023 hän pelasi lainalla Englannin mestaruussarjan Sunderlandissa, jossa hän pudotuspelit mukaan lukien teki 39 ottelussa 14 maalia. Kaudella 2023–2024 hän oli polvivamman vuoksi kentiltä sivussa elokuulta joulukuulle. Hän pelasi Unitedissa kauden aikana yhdeksän valioliigaottelua, joista kolmessa hän oli avauskokoonpanossa ja teki yhden maalin. FA Cupissa hän pelasi kolmessa ottelussa, ei kuitenkaan voitokkaassa finaalissa, ja teki puolivälierässä Liverpoolia vastaan voittomaalin jatkoajan viime hetkillä.
Diallon peliaika lisääntyi huomattavasti kaudella 2024–2025, vaikka hän olikin kaksi ja puoli kuukautta sivussa nilkkavamman vuoksi. Hän oli Valioliigassa 20 kertaa avauskokoonpanossa ja tuli kuusi kertaa vaihdosta kentälle. Hän teki kahdeksan maalia, joista kolme tammikuussa Southamptonia vastaan. Lisäksi hän syötti kahdeksan maalia. Eurooppa-liigassa hän pelasi 11 ottelua, joista avauskokoonpanossa kuusi peliä. Tappiollisessa loppuottelussa hän pelasi täyden ajan. Hän teki kaksi maalia, molemmat liigavaiheen ottelussa PAOK:ia vastaan. Kaudella 2025–2026 hän pelasi 32 valioliigaottelua, joista avauskokoonpanossa 27. Hän teki kaksi maalia ja antoi neljä maalisyöttöä.
Diallo pelasi Norsunluurannikon kaikissa neljässä ottelussa Tokion olympialaisissa 2021. Norsunluurannikon jalkapallomaajoukkueessa hän pelasi ensimmäisen kerran Afrikan-mestaruuskilpailujen karsintaottelussa Nigeriä vastaan maaliskuussa 2021. Ensimmäisen maaottelumaalinsa hän teki Burkina Fasoa vastaan saman vuoden kesäkuussa. Hän pelasi Afrikan-mestaruuskilpailuissa 2025 Norsunluurannikon kaikki viisi ottelua ja teki kolme maalia. MM-kilpailuissa 2026 hän pelasi joukkueensa kaikki neljä ottelua, joista kaksi avauskokoonpanossa. Hän teki maalin alkulohkon ottelussa Ecuadoria ja ensimmäisen pudotuspelikierroksen ottelussa Norjaa vastaan. Kaikkiaan hän on 11. elokuuta 2026 mennessä pelannut 23 maaottelua ja tehnyt kahdeksan maalia.
1 Y. Fofana | 2 O. Diomande | 3 Konan | 4 Seri | 5 Singo | 6 S. Fofana | 7 Kossounou | 8 Kessié | 9 Bonny | 10 Adingra | 11 Y. Diomande | 12 Wahi | 13 Opéri | 14 Diakité | 15 Diallo | 16 Koné | 17 Doué | 18 Sangaré | 19 Pépé | 20 Agbadou | 21 Ndicka | 22 Guessand | 23 Lafont | 24 Touré | 25 Guiagon | 26 Inao Oulaï | Valmentaja Faé