| Amderma Амдерма |
|
|---|---|
vaakuna |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Venäjä |
| Subjekti | Nenetsia |
| Piiri | Zapoljarnyi |
| Hallinto | |
| – Hallinnon tyyppi | Maalaiskunta |
| Väkiluku (2010) | 541 |
|
Amderman sijainti Nenetsiassa |
|

Amderma (ven. А́мдерма) on taajama (posjolok) ja maalaiskunta Karanmeren rannalla Venäjän pohjoisosissa ja Euroopan koillisnurkan ja Aasian välisen maantieteellisen rajan tuntumassa. Amderma on osa Nenetsian autonomisessa piirikunnan Zapoljarnyin piiriä ja se sijaitsee 490 kilometrin päässä piirikunnan pääkaupungista Narjan-Marista itäkoilliseen. Taajamassa on Koillisväylän eteläisen reitin varrella oleva satama. Amderma on rakennettu ainakin osittain ikiroudan päälle. Ilmaston lämmettyä rakennusten perustana oleva maaperä on pehmentynyt ja painunut, mikä on aiheuttanut useiden taajamassa sijaitsevien rakennusten romahtamisen.
Taajama on perustettu heinäkuussa 1933 lähistöltä edellisvuonna löydettyjen fluoriittivarantojen hyödyntämiseksi. Paikkakunnan nimen kerrotaan johtuvan nenetsin kielestä ja tarkoittavan mursujen makuupaikkaa. Amderma sai kaupunkityyppisen taajaman aseman 1936.
Esimerkiksi vuonna 1937 paikkakunta toimi onnistumisensa seurauksena neuvostosankariksi nimitetyn Otto Schmidtin Pohjoisnaparetken tukikohtana; siellä toimi radioasema ja huoltolentojen tukikohta. Sittemmin paikkakunnan nimeä käytettiin myös valenimenä salaiselle, noin 300 kilometriä pohjoisempana sijaitsevalle Novaja Zemljan ydinkoealueelle. Kuvaavaa on, että esimerkiksi Suuri neuvostotietosanakirja jättää arktisesta Amdermasta kertoessaan mainitsematta jo tuolloin toimineen, taajaman yhteyksille yhä keskeisen Amderman lentoaseman (IATA: AMV, ICAO: ULDD), joka palvelee sekä siviili- että sotilasilmailua.
Sijainti Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella näkyy päivän pituudessa: auringon valaisemaa yötöntä kesää riittää toukokuun 20. päivästä heinäkuun 30 päivään ja talvella kaamos jatkuu marraskuun 27. päivästä tammikuun 16. päivään.
Oheinen taulukko kuvaa Amderman väkiluvun kehitystä vuosien 1959–2010 väestönlaskentojen mukaan. Neuvostoliiton aikoina paikkakunta kohosi kaupunkimaiseksi taajamaksi ja sen asukkaat katsottiin kaupunkilaisiksi. Neuvostoliiton hajottua paikkakunnan asema muuttui 1990-luvulla ja 2000-luvun alkuvuosina: sotilaallinen merkitys arvioitiin aiempaa pienemmäksi ja kaivostoimintaa ajettiin alas. Asukkaat saivat myös muuttaa vapaammin; asukasluku romahti. Paikkakunnan asema muutettiin tavalliseksi taajamaksi.
| Vuosi | Amderman asukasluku | Taajaman status |
|---|---|---|
| 1959 | 3 598 | kaupunkityyppinen taajama |
| 1970 | 4 516 | kaupunkityyppinen taajama |
| 1979 | 4 221 | kaupunkityyppinen taajama |
| 1989 | 5 495 | kaupunkityyppinen taajama (työperäinen taajama) |
| 2002 | 650 | kaupunkityyppinen taajama |
| 2010 | 541 | taajama |
Amderman läheisyydessä sijaitsee fluoriesiintymiä, mutta kaivokset hylättiin 1990-luvulla. Maaperässä on kuitenkin paljon luonnonrikkauksia, joiden hyödyntäminen voi tulla kannattavaksi Ust-Karaan tai Amdermaan etelästä Komin tasavallan Tšumista suunnitellun rautatien toteutuessa vuoteen 2030 mennessä. Satamapaikkakunnan merkityksen nousua tukee Barentsinmeren, Karanmeren ja läheisten maa-alueiden petrokemiallisen tuotanto- ja jalostustoiminnan sekä laivakuljetusten lisääntyminen pohjoisella merireitillä.