Anakoreetti

Anakoreetti, myös 'anakoriitti' tai 'ankoriitti', (englanniksi naispuolinen 'anchoress') (kreikan sanasta anakhoretes 'se joka on vetäytynyt maailmasta', verbistä anakhoreo 'vetäytyä', 'astua syrjään') tarkoittaa ihmistä, joka uskonnollisista syistä vetäytyy sekulaarista yhteiskunnasta voidakseen viettää intensiivisesti rukoukseen keskittynyttä, askeettista ja olosuhteiden salliessa eukaristiakeskeistä elämää. Termi on käytössä erityisesti eriteltäessä eri (yleensä kristillisen) asketismin muotoja: anakoreetti on vetäytynyt maailmasta yksinäisyyteen osana omaa askeettikilvoitteluaan, kenobiitti puolestaan kilvoittelee yhteisön jäsenenä, nunnana tai munkkina. Näiden lisäksi on myös muita asketismin muotoja, esimerkiksi alkukristillisyydessä mahdollinen kilvoittelutapa oli kotiasketismi, eristäytyminen omaan tai perheen kotiin.

Anakoreettinen elämä on yksi varhaisimmista kristillisen munkkiuden muodoista. Se on ehkä parhaiten tunnettu arkeologisista ja kirjallisista todisteista, joita sen olemassaolosta keskiajan Englannissa on säilynyt. Nykyään se on yksi pyhitetyn elämän muodoista roomalais-katolisessa kirkossa, ja sitä koskevat samat normit kuin vihittyä erakkoelämää.

Anakoreetin määritelmästä

Anakoreettista elämää pidetään usein uskonnollisen erakkouden alatyyppinä, mutta toisin kuin erakot, anakoreettien oli annettava lupaus stabiliteetista (vuoden 2010 suomenkielinen käännös pyhän Benediktuksen säännöstä käyttää sanoja 'sitoutuminen' ja 'vakaus'), ja he valitsivat elämän pysyvässä klausuurissa usein kirkon yhteyteen rakennetussa keljassa. Erakoista heidät erotti myös se, että he kävivät läpi läheisesti hautajaisia muistuttavan vihkimyksen, jonka jälkeen heitä ainakin ideologisesti pidettiin maailmalle kuolleina, eräänlaisina elävinä pyhimyksinä.

Kelja

Anakoriittisesta elämäntavasta tuli laajalle levinnyt varhaisen ja sydänkeskiajan aikana. Joitain anakoreettien asuintiloja on säilynyt nykypäivään. Asuinsija oli yleensä melko yksinkertainen kelja (joita Englannissa kutsuttiin myös termillä anchorhold), joka oli rakennettu kiinni paikallisen seurakuntakirkon yhteen seinään. Germaanisissa maissa viimeistään 900-luvulta alkaen oli tavallista lukea kuolleiden hetkirukoukset, kun anakoreetti astui keljaansa. Tämä kuvasi anakoreetin kuolemaa maailmalle ja uudestisyntymää hengelliseen elämään yksinäisyydessä Jumalan ja enkelten yhteydessä. Joskus, jos anakoreetti muurattiin keljansa sisään, piispa painoi sinettinsä seinään merkitäkseen sen kirkollisella auktoriteetillaan. Toiset anakoreetit pystyivät liikkumaan vapaasti keljansa ja kirkon välillä. Kelja ei vastoin yleistä käsitystä yleensä ollut yksi pieni huone, vaan käsitti todennäköisesti pari huonetta ja ehkä pienen puutarhan. Anakoreetilla saattoi olla palvelija, joka kykeni hoitamaan hänen asioitaan keljan ulkopuolella.

Elämäntapa

Anakoreetin oli mahdollista seurata messua ja nauttia pyhää ehtoollista keljan kirkon kanssa jakamaan seinään avatun, luukuilla varustetun, alttaria kohti olevan ikkunan kautta, jota kutsuttiin 'hagioskoopiksi', englanniksi myös 'kurkistusluukuksi' (squint). Keljan ulkoseinässä avautui myös pieni ikkuna ulkomaailmaan. Tämän ikkunan kautta anakoreetti vastaanotti ruokaa ja muita välttämättömyyksiä, ja saattoi puolestaan antaa vieraille sielunhoitoa ja hengellistä opastusta – anakoreeteille syntyi maine viisaina ihmisinä. Walter Hilton varoittaakin anakoreettia kuuntelemasta juoruja ja neuvoo, kuinka päästä eroon ihmisistä, jotka hengelliset kysymyksensä hoidettuaan alkavat puhua maallisia (pitää olla hiljaa, eikä toisen puhetta saa 'ruokkia').

Anakoreettien oli tarkoitus pysyä keljassaan kaikissa olosuhteissa. Jotkut jopa paloivat kuoliaiksi keljassaan, koska kieltäytyivät lähtemästä sieltä silloinkaan, kun merirosvot tai muut hyökkääjät ryöstivät ja polttivat kaupungin. Anakoreetit söivät niukasti ja vaatimattomasti ja viettivät päivänsä kontemplatiivisessa rukouksessa sekä muiden puolesta esirukoillen. Anakoreettivirret, kuten Ignus Lux Sanctum, joka ylistää valon pyhyyttä kaikissa sen olomuodoissa, toimivat inspiraationa Athanasius Kircherin optiikan ja magnetismin tutkimusten taustalla.

Elämänsääntöjä

Anakoreettien päivittäisestä rutiinista voi saada käsityksen lukemalla heille kirjoitettua elämänsääntöä. Nykyään parhaiten tunnettu on varhaiselta 1200-luvulta peräisin oleva englantilainen Ancrene Wisse, joka tunnetaan myös nimellä Ancrene Riwle (kieli on varhaista keskienglantia). Nimi tarkoittaa 'Anakoreettien sääntöä'. Toinen, vähemmän tunnettu esimerkki on nimellä De Institutione Inclusarum kulkeva, englantilaisen sisterssiläisen Aelred Rievaulx’laisen (1110-1167) sisarelleen n. 1060-1062 kirjoittama sääntö, jota kutsutaan englanniksi vaihtelevasti nimillä The Eremetical Life, 'Erakkoelämä', The Rule of Life for a Recluse, 'Elämänsääntö erakolle/anakoreetalle, ja The Training of Anchoresses, 'Anakoreettien koulutus/valmennus/opetus' . On arvioitu, että Ancrene Wissessä määriteltyjen päivittäisten rukousten lukeminen vei noin neljä tuntia. Lisäksi anakoreetit kuuntelivat kirkossa pidettäviä jumalanpalveluksia ja omistautuivat omalle yksityiselle rukoukselleen ja hengelliselle lukemiselle.

Englannin anakoreetteja

Anakoreettisen elämän alku on jäljitettävissä 200-luvulle. Esimerkiksi pyhää Hilarionia (Gaza 291-Kypros 371 jaa.) kunnioitettiin suuresti anakoreettisen elämän aloittajana Palestiinassa (Catholic Encyclopedia, ST. JEROME, Vita S. Hilarionis: P.L. III, 29-54). Anakoreettisesta elämästä tuli erityisen suosittua Englannissa. Englantilaisista anakoreeteista:

Beda Venerabilis kirjoittaa, että ennen vuonna 602 Augustinus Canterburyläisen kanssa pidettyä konferenssia, Britannian kristityt kysyivät erään anakoreetin neuvoa koskien sitä, pitäisikö heidän hylätä kelttiläisen kristillisyyden traditiot ja hyväksyä roomalaiset käytännöt, joita Augustinus ajoi Britannian kirkkoon.
600-luvun lopulla Guthlac, joka oli sukua Mercian kuningashuonelle, vetäytyi Reptonin luostarista saarelle Lincolnshiren marskimaalle, jossa hän eli 15-20 vuotta.
Wulfric Haselburyläinen eli anakoreettina suljettuna keljaan, joka oli rakennettu hänen kotikylänsä Haselburyn kirkon seinää vasten.
Christine Carpenter (synnyin- ja kuolinvuosi eivät tiedossa) anoi ja sai luvan ruveta Sheren kirkon (Pyhän Jaakobin kirkko) anakoreetaksi Guildfordin piirikunnassa Englannissa vuonna 1329. Christine sai ruokansa ja juomansa perheeltään ja ystäviltään keljan ulkoseinässä olleiden metallikaltereiden läpi. Kirkon seinän läpi oli leikattu nelisakarainen aukko, jonka kautta anakoreetti saattoi nauttia pyhää ehtoollista, ja kurkistusaukko (eli hagioskooppi) rukousta ja mietiskelyä varten. Christine jätti keljansa, mutta anoi uudestaan ja sai luvan tulla uudelleen keljaan suljetuksi vuonna 1332.
Margaret Kirkby (syntyi mahdollisesti vuonna 1322 ja kuoli 1391-1394), anakoreetti Hampolessa Yorkshiressä. Richard Rolle kirjoitti hänelle kansan- siis englanninkielisen oppaansa The Form of Living.
Walter Hilton kirjoitti teoksensa The Scale of Perfection ensimmäisen kirjan nimettömäksi jäävälle naisanakoreetalle.
Juliana Norwichlainen, jonka kirjoitukset (The Revelation of Divine Love, ilmestynyt myös suomeksi Hengen tie -sarjassa, "Jumalan rakkauden ilmestys") ovat painaneet kristilliseen spiritualitettiin lähtemättömän jäljen. Julianan, joka ei ole tämän naisanakoreetin alkuperäinen nimi, kelja oli Norwichissa Pyhän Julianuksen kirkon seinää vasten rakennettuna. Kirkko tuhoutui toisessa maailmansodassa, mutta on rakennettu uudestaan, ja siihen kuuluu pieni symbolinen Juliana Norwichilaisen kelja.

Mitä on jäljellä

King’s Lynnin, itäenglantilaisen kaupungin Kaikkien pyhien kirkon alkuperäinen anakoreetinkelja tuhottiin uskonpuhdistuksessa. Myöhemmät rakennustyöt kuitenkin paljastivat jäänteitä alkuperäisistä keskiaikaisista perustuksista, jotka ovat nyt näytteillä kirkossa.

Kaiken kaikkiaan Englannista löytyy todisteita noin 740 anakoreetasta ja 600 keljasta vuosien 1100 ja 1539 välillä. Vuonna 1539 kuningas Henrik VIII lakkautti luostarilaitoksen ja lopetti anakoriittisen elämän Englannissa. Naispuolisia anakoreetteja oli enemmän kuin miehiä – ero oli huomattavin 1200-luvulla; Englannissa anakoreeteista 2/3 oli naisia

Hyviä esimerkkejä englantilaisista anakoreettikeljoista on yhä nähtävissä Chester-le-Streetissä Durhamissa ja Hartlipissä Kentissä.

Lähteet

↑ http://www.perseus.tufts.edu/hopper/text?doc=Perseus:text:1999.04.0057:entry=a)naxwre/w). Liddell, Henry George & Scott, Robert. A Greek-English Lexicon at the Perseus Project
↑ Katolisen kirkon kirkkolaki 1983, kaanoni 603 (http://www.vatican.va/archive/ENG1104/_P1Y.HTM)
↑ Pyhän Benedictuksen luostarisääntö. Toim. Tuija Ainonen & Maiju Lehmijoki-Gardner. Basam Books: Helsinki, 2010.
1 2 Walled About with God: The History and Spirituality of Enclosure for Cloistered Nuns. Dom Jean Prou, OSB, and the Benedictine nuns of the Solesmes Congregation. Leominster, Herefordshire: Gracewing, 2005. S. 64.
↑ Licence, Tom. Hermits and Recluses in English Society 950-1200. Oxford: [ei julkaisijaa], 2011. S. 87-89.
↑ Licence 120, 123.
↑ Licence 158-172
↑ Hilton, Walter. The Scale of Perfection. Book I, Ch. 83.
↑ Licence 77-79
↑ The Anchoress on line. Q&As (http://theanchoressonline.com/2008/06/02/questions-comments-from-the-email/ (Arkistoitu – Internet Archive)) Accessed October 2008.
↑ Englanninkielinen käännös MacPherson, Mary Paul. Treatises and the Pastoral Prayer. Cistercian Fathers series 2. Kalamazoo: Cistercian Publications, 1971.
↑ Ancrene Wisse (Penguin, 1993), nykyenglanniksi kääntänyt Hugh White, s.viii.
1 2 Ancrene Wisse (Penguin, 1993), nykyenglanniksi kääntänyt Hugh White, s. xiii.
↑ (http://courseweb.stthomas.edu/medieval/julian/petition/htm^{[vanhentunut linkki]}). University of Saint Thomas-Saint Paul, MN 'Petition to Become an Anchoress', http://courseweb.stthomas.edu, 2003, 2012-04-22.
↑ The Anchorhold at All Saints' (http://www.allsaintskingslynn.org.uk/anchorhold.html (Arkistoitu – Internet Archive))
↑ Ancrene Wisse (Penguin, 1993), nykyenglanniksi kääntänyt Hugh White.
↑ Walled About with God: The History and Spirituality of Enclosure for Cloistered Nuns. Dom Jean Prou, OSB, and the Benedictine nuns of the Solesmes Congregation. Leominster, Herefordshire: Gracewing, 2005. S.63.

[1] ttp://www.perseus.tufts.edu/hopper/text?doc=Perseus:text:1999.04.0057:entry=a)naxwre/w). Liddell, Henry George & Scott, Robert. A Greek-English Lexicon at the Perseus Project

[2] Katolisen kirkon kirkkolaki 1983, kaanoni 603 (http://www.vatican.va/archive/ENG1104/_P1Y.HTM)

[3] Pyhän Benedictuksen luostarisääntö. Toim. Tuija Ainonen & Maiju Lehmijoki-Gardner. Basam Books: Helsinki, 2010.

[God_2005-4] 1 2 Walled About with God: The History and Spirituality of Enclosure for Cloistered Nuns. Dom Jean Prou, OSB, and the Benedictine nuns of the Solesmes Congregation. Leominster, Herefordshire: Gracewing, 2005. S. 64.

[5] Licence, Tom. Hermits and Recluses in English Society 950-1200. Oxford: [ei julkaisijaa], 2011. S. 87-89.

[6] Licence 120, 123.

[7] Licence 158-172

[8] Hilton, Walter. The Scale of Perfection. Book I, Ch. 83.

[9] Licence 77-79

[10] The Anchoress on line. Q&As (http://theanchoressonline.com/2008/06/02/questions-comments-from-the-email/ (Arkistoitu – Internet Archive)) Accessed October 2008.

[11] Englanninkielinen käännös MacPherson, Mary Paul. Treatises and the Pastoral Prayer. Cistercian Fathers series 2. Kalamazoo: Cistercian Publications, 1971.

[12] Ancrene Wisse (Penguin, 1993), nykyenglanniksi kääntänyt Hugh White, s.viii.

[Ancrene_Wisse_1993-13] 1 2 Ancrene Wisse (Penguin, 1993), nykyenglanniksi kääntänyt Hugh White, s. xiii.

[14] (http://courseweb.stthomas.edu/medieval/julian/petition/htm^{[vanhentunut linkki]}). University of Saint Thomas-Saint Paul, MN 'Petition to Become an Anchoress', http://courseweb.stthomas.edu, 2003, 2012-04-22.

[15] The Anchorhold at All Saints' (http://www.allsaintskingslynn.org.uk/anchorhold.html (Arkistoitu – Internet Archive))

[16] Ancrene Wisse (Penguin, 1993), nykyenglanniksi kääntänyt Hugh White.

[17] Walled About with God: The History and Spirituality of Enclosure for Cloistered Nuns. Dom Jean Prou, OSB, and the Benedictine nuns of the Solesmes Congregation. Leominster, Herefordshire: Gracewing, 2005. S.63.