Anders Kocke

Anders Kocke
Henkilötiedot
Syntynyt1767
Kuollut13. kesäkuuta 1828
Helsinki
Arvonimikollegiasessori, kaupungininsinööri

Anders Kocke (1767 – 13. kesäkuuta 1828 Helsinki) oli suomalainen kaupunkisuunnittelija ja entinen laivaston upseeri, joka laati asemakaavan Helsingin jälleenrakentamiseksi marraskuun 1808 tulipalon jälkeen. Kaupunkia ei lopulta kuitenkaan rakennettu Kocken kaavan mukaisesti. Kocke toimi kuitenkin Helsingin jälleenrakennuskomiteassa sen perustamisesta aina lakkauttamiseen asti vuosina 1812–1825.

Ura

Taustaa

Anders Kocke oli ravintoloitsija Jonas Kocken poika Helsingistä. Hän liittyi 16-vuotiaana vapaaehtoisena laivastoon, jossa hän kohosi luutnantiksi. Laivastosta hän erosi Suomen sodan (1808–1809) jälkeen ja ryhtyi kaupunkisuunnittelijaksi. Sodan seurauksena Ruotsin vallan aika Suomessa päättyi, ja Suomesta tuli vuonna 1809 Suomen suuriruhtinaskunta, autonominen osa Venäjän keisarikuntaa.

Asemakaavoitus ja pääkaupunkihanke

Keväällä 1810 Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherraksi valittu Gustaf Fredrik Stjernvall ehdotti lokakuussa 1810 pääkaupungin siirtämistä Turusta Helsinkiin. Venäläiset eivät toistaiseksi ottaneet kantaa siirtoon, mutta keisari Aleksanteri I määräsi marraskuussa 1810 perustettavaksi Helsingin jälleenrakennuskomitean, jonka tehtävänä oli laatia uusi asemakaava. Sitä alkoi johtaa Suomen kenraalikuvernööriksi nimitetty venäläiskenraali Fabian Steinheil. Komitealla oli varsin vapaat kädet kaupungin suunnittelussa, sillä Helsinki oli marraskuussa 1808 vahingossa syttyneen tulipalon takia tuhoutunut lähes täysin. Koska komitealla ei kuitenkaan lopulta ollut valmiuksia laatia kaavaehdotusta omin voimin, työ tarjottiin asiantuntijana pidetylle Kockelle, joka oli lahjakas piirtäjä ja maalari. Hän piirsi puhtaaksi komitean laatiman asemakaavaehdotuksen, joka jätettiin keisarille tammikuun 1811 lopussa.

Kocken piirtämä asemakaavaehdotus (1810). Marraskuun 1808 tulipalon vaurioittamat alueet on merkitty harmaalla värillä, ja uusi katuverkko on piirretty himmeällä kartan päälle. Asemakaavaan on viitattu myös Steinheilin—Kocken asemakaavana. Fabian Steinheil toimi jälleenrakennuskomitean ensimmäisenä puheenjohtajana vuosina 1810–1811.

Kocken piirtämä kaavaehdotus oli lähinnä tilanteen toteava kartoitus eikä erityinen pyrkimys arkkitehtoniseen korkeatasoisuuteen. Kustannussyistä katujen leventämistä ja kallioiden louhimista vältettiin, ja myös tulipalosta selvinneitä taloja oli tarkoitus säilyttää. Ehdotuksessa Helsingin keskustan vanha korttelijako epäsäännöllisine ja erikokoisine kortteleineen jäi pääosin ennalleen, ja uusia kortteleita ruutukaavoitettiin lähinnä nykyisen Kaartinkaupungin alueelle. Suurtoria eli nykyistä Senaatintoria olisi laajennettu, ja samalla olisi toteutettu uusi pienimuotoisempi Pakkahuoneentori vanhan tulli- ja pakkahuoneen tuntumaan. Merkittävimmät uudistukset keskusta-alueella olisivat olleet Suurkadun eli nykyisen Aleksanterinkadun ja Mariankadun leventäminen sekä kaupungin tuolloista pääsatamaa eli Pohjoissatamaa palvelevan Pohjoisrannan rakentaminen maantäyttöineen. Myös Kluuvinlahti osoitettiin osittain täytettäväksi.

Keisari hyväksyi Kocken piirtämän kaavan 23. helmikuuta 1811, ja samalla jälleenrakennuskomitea asetettiin uudelleen: Stjernvall nimitettiin uudeksi puheenjohtajaksi ja Kockesta tuli komitean arkkitehti. Hänellä ei kuitenkaan ollut arkkitehdin koulutusta. Keisarillisesta hyväksynnästä huolimatta kaavaehdotus oli osin puutteellinen, jopa keskeneräinen, ja sitä täydennettiin kesän ja syksyn 1811 aikana edelleen.

Komitean tehtävänä oli nyt muun muassa hankkia rakennustarvikkeet ja valvoa rakennustöitä. Uudelleenrakennustöitä viivästytti kuitenkin niin rakennustarvikkeiden hankinta kuin vuoden 1811 aikana kasvanut keskustelu pääkaupungin siirtämisestä: komitea ei tiennyt, tulisiko Helsingistä pääkaupunki vai ei. Vuoden mittaan ajatus alkoi saada kannatusta, muun muassa siksi, että Helsinki olisi lähempänä Pietaria ja kauempana entisestä emämaasta Ruotsista. Hanketta ajoi Stjernvallin lisäksi Suomen asiain komitean puheenjohtaja Gustaf Mauritz Armfelt, johon Stjernvall oli tehnyt vaikutuksen ajatuksillaan Helsingistä pääkaupunkina.

Armfelt pyysi Johan Albrecht Ehrenströmiltä lausuntoa Kocken piirtämästä asemakaavaehdotuksesta. Ehrenström vastusti kaavaehdotusta, jolla ei hänen mukaansa saisi Helsingistä mitenkään suuriruhtinaskunnan pääkaupunkia. Kocke piirsi uuden asemakaavan Ehrenströmin ohjaamana, ja keisari asettui sen kannalle. Aleksanteri I nimitti Helsingin pääkaupungiksi 8. huhtikuuta 1812 ja määräsi sen rakennettavaksi Ehrenströmin asemakaavaehdotuksen mukaan. Ehrenström nimitettiin jälleenrakennuskomitean puheenjohtajaksi, ja Kocke alennettiin komitean asiamieheksi. Ehrenström pyrki luomaan Helsingin kadut leveiksi ja aukiot avariksi, jotta uusi pääkaupunki olisi ennen kaikkea näyttävä ja moderni. Kockesta tuli Ehrenströmin ja jälleenrakennuskomitean arkkitehdiksi nimitetyn Carl Ludvig Engelin tärkein avustaja rakentamisen ohjaamisessa, ja hän toimi Helsingin kaupungininsinöörinä vuosina 1811–1817. Kocke ei kuitenkaan saanut Ehrenströmiltä arvostusta, vaan kirjeenvaihdossaan Suomen asiain komiteaan kuuluneelle Carl Johan Walleenille syksyllä 1814 Ehrenström arvosteli Kockea ”laivaston luutnantiksi, joka Wijnbladhin Architecturea lukemalla yritti nousta arkkitehdiksi”. Helsingin keskustan arkkitehtoninen ilme syntyi suurelta osin Ehrenströmin ja Engelin yhteistyöstä. Jälleenrakennuskomitean työ jatkui vuoteen 1825 asti. Kollegiasessoriksi Kocke nimitettiin vuoden 1816 aikana.

Myöhemmät vaiheet

Kocken hauta Vanhassa kirkkopuistossa Helsingin Kampissa. Hautakivessä lukee ruotsiksi: Huolien täyttämän vaelluksen jälkeen lepää rakastetun tomu rauhassa.

Kocken piirroksiin suhtauduttiin nuivasti, mikä saattoi johtua ainakin siitä, että niissä nähtiin epämuodikkaiksi koettuja kustavilaisia tyylipiirteitä aikana, jolloin suosiossa oli empiretyyli. Historoitsija Yrjö Blomstedt kuvaili Kockea luonteeltaan jokseenkin boheemiksi ja täsmensi, että Ehrenströmin tuli antaa Kocken työskentelytavoista huomautuksia. Vuonna 1816 Kocke laati uuden kaavan Kampin hautausmaalle eli nykyiselle Vanhalle kirkkopuistolle, johon hänet on haudattu.

Huomioita

  1. ↑ Viittaa ruotsalaisarkkitehti Carl Wijnbladhiin (1705–1768).

Lähteet

Viitteet

  1. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Granqvist, Juha-Matti: Anders Kocke – upseerista arkkitehdiksi 20.1.2025. Helsingin kaupunki. Viitattu 17.6.2025.
  2. 1 2 Uusitalo, Kaija: Liisanpuistikko | Historiaa ja nykypäivää (PDF) (s. 18) 2007. Helsingin Helsingin kaupungin rakennusvirasto. Viitattu 2.7.2025.
  3. ↑ Nivala, Määttä & Halonen 2024, s. 68
  4. ↑ Blomstedt 1863, s. 258
  5. ↑ Meinander, Henrik: Helsinki: erään kaupungin historia, s. 91. (Alkuteos Helsingfors: historien om en stad.) Suomentanut Kari Koski. Helsinki: Siltala, 2025. ISBN 9789523883574
  6. ↑ Blomstedt 1863, s. 259
  7. ↑ Blomstedt 1863, s. 260
  8. ↑ Nivala, Määttä & Halonen 2024, s. 123
  9. ↑ Putkonen, Lauri: Katajanokka, s. 63, 66. Helsinki: Play-Off, 2010. ISBN 9789529279647
  10. 1 2 Klinge 2012, s. 41–43
  11. 1 2 Blomstedt 1863, s. 262
  12. 1 2 Blomstedt 1863, s. 260–261
  13. ↑ Klinge 2012, s. 43
  14. ↑ Klinge 2012, s. 28
  15. 1 2 3 Ehrenström, Johan Albrecht (1762 - 1847) kansallisbiografia.fi. Viitattu 1.7.2025.
  16. 1 2 Meurman, Otto-Iivari: ”Piirteitä Helsingin asemakaavan historiasta”, Helsingin asemakaavahistoriallinen kartasto. (Toimitus: Olof Stenius) Helsinki: Pro Helsingfors -säätiö, 1969.
  17. ↑ Tuominen, Jorma: Eikö Turku ollutkaan Suomen pääkaupunki? Yle. 10.4.2012. Viitattu 1.7.2025.
  18. ↑ Johan Albrecht Ehrenström (1762 - 1847) Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 17.6.2025.
  19. ↑ Klinge 2012, s. 69
  20. ↑ Klinge 2012, s. 38
  21. ↑ Nivala, Määttä & Halonen 2024, s. 18–19
  22. ↑ Pohjanpalo, Olli: Päivälleen 200 vuotta sitten 1794 Johan Albrecht Ehrenström tuomittiin kuolemaan | Kahdeksantoista vuotta myöhemmin 1812 hän kaavoitti Helsingin ydinkeskustan Helsingin Sanomat. 30.7.1994. Viitattu 1.7.2025.
  23. ↑ Nivala, Määttä & Halonen 2024, s. 67

Aiheesta muualla