Anders Koppel (s. 17. heinäkuuta 1947 Kööpenhamina) on tanskalainen säveltäjä. Hän on musiikissaan yhdistänyt eurooppalaisen klassisen musiikin perinteeseen vaikutteita maailmanmusiikista, rockista ja jazzista.
Koppelin isä oli säveltäjä, pianisti Herman D. Koppel. Nuorempi Koppel soitti lapsena pianoa ja klarinettia. Vuosina 1967–1974 hän toimi The Savage Rose -rockyhtyeen urkurina ja sanoittajana. Hän on säveltänyt muun muassa elokuvamusiikkia, baletteja ja kamarimusiikkiteoksia. Hän on myös työskennellyt Bazaar-yhtyeessä, joka on esittänyt improvisaatioita, Balkanin musiikkia ja Koppelin omia sävellyksiä. Hänen poikansa on saksofonisti Benjamin Koppel. Isä ja poika ovat tehneet yhteistyötä muun muassa Koppel–Andersen–Koppel-trion jäseninä. Isä-Koppel pitää eräinä keskeisinä teoksinaan yli kahtakymmentä soolokonserttoaan, joihin lukeutuu kaksi Benjaminille sävellettyä saksofonikonserttoa. Konserttojen joukossa on myös muille epätavallisille soittimille, kuten marimballe ja harmonikalle sävellettyjä teoksia.