
Anders Tegnell (s. 17. huhtikuuta 1956 Uppsala) on ruotsalainen tartuntatautilääkäri. Vuosien 2013–2022 aikana hän toimi Ruotsin kansanterveysviraston valtionepidemiologina. Hän kävi lukion Uppsalan Katedralskolanissa, valmistui lääkäriksi vuonna 1985, väitteli tohtoriksi Linköpingissä 2003 tutkittuaan sydänkirurgian tautiriskejä kymmenen vuotta ja työskenteli 1990-luvulla ensin USA:ssa, sitten kolme vuotta Laosissa WHO:lle ja lopuksi Zairessa eli nykyisessä Kongossa ebolaepidemian aikaan. 2002 hän muutti Luxemburgiin työskennelläkseen Euroopan komissiolle. Lisäksi hän oli töissä Ruotsin kansanterveysvirastossa ja Ruotsin sosiaalihallituksessa ennen nimitystään valtionepidemiologiksi vuonna 2013.
Tegnelliä kritisoitiin sikainfluessarokotteiden vuoksi, koska näiden todettiin aiheuttaneen narkolepsiaa.
Tegnell asuu Vreta klosterissa, Linköpingin kunnassa, ja harrastaa vapaa-ajallaan puutarhanhoitoa. Hänen perheeseensä kuuluu vaimo Margit ja tyttäret Emily, Saskia ja Annemick.
Valtionepidemiologina Tegnell on johtanut Ruotsin toimia vuoden 2020 koronaviruspandemian aikana.
Tegnell valitsi alussa Ruotsin strategiaksi laumasuojan saavuttamisen ja yksilöiden eristäytymisen oman harkintansa mukaan. Huhtikuussa 2020 mm. koulut ja ravintolat olivatkin yhä auki, kun kuolleita oli jo yli 2 000. Tavoitus laumasuojan saavuttamisesta perustui luultavasti Ruotsin entisen valtionepidemiologin Johan Giesecken ajatuksiin, joiden mukaan kaikki altistuisivat virukselle eikä sen leviämistä pystyttäisi pysäyttämään ilman immuniteettia, joten viruksen aiheuttaman taudin voisi "yhtä hyvin sairastaa". Giesecke on sanonut Tegnellin olevan hänen poikiaan.
Monet asiantuntijat varoittivat maaliskuussa Tegnelliä soveltamasta laumasuojaa sairastamisien kautta, sanoen sen muun muassa johtavan tuhansiin kuolemiin.
Tegnell itse on kiistänyt laumasuojan olleen tavoite ja sanonut sen olleen vain toimien sivutuote. Toukokuussa vasta-ainetutkimukset kertoivat laumasuojan olevan kaukana - vain noin 7 prosentilla tukholmalaisista oli vasta-aineita. Tegnell uskoi kuitenkin vielä kesäkuussa 2020 Ruotsissa olleen immuniteettia "reilulla osalla väestöstä" ja totesi 22.6.2020, että kaikilla taudin sairastaneilla oli jonkinlainen immuniteetti, mutta seuraavana päivänä lisätutkimuksen, jonka mukaan 14,5 prosentilla tukholmalaisista ja 8 prosentilla malmölaisista oli vasta-aineita, julkaisemisen jälkeen hän epäili immuniteetin ennustettavuutta ja totesi viruksen olevan arvaamaton.
Ruotsin rajoitukset olivat löyhiä ja sairastavuus sekä kuolleisuus suurempaa kuin muissa Pohjoismaissa. Esimerkiksi 27.5.2020 Ruotsissa oli väkilukuun suhteutettuna ollut eniten kuolemantapauksia koko maailmassa seitsemänä päivänä edellisten kahden viikon aikana. Tegnell nimitti huhtikuussa 2020 rajoituksia turhiksi ja sanoi, että tiukemmat toimet "olisivat tuskin pelastaneet ihmishenkiä Ruotsissa", vaikka tiukemmalla strategialla taudin leviämistä olisi voinut hidastaa paljon enemmän. Vanhusten suojelu epäonnistui, jonka Tegnell myönsi 3.6.2020 Ruotsin radion haastattelussa. Samalla hän myönsi, että Ruotsin olisi pitänyt hyödyntää useampia keinoja viruksta vastaan, mutta marraskuussa samana vuonna hän kuitenkin kutsui maan koronastrategiaa onnistuneeksi. Monet tutkijat, muut ruotsalaiset ja ulkomaiset tahot arvostelivat hänen valintojaan alusta asti.
Tegnell on antanut julkisuuteen monia lausuntoja, joissa hän vähättelee koronaviruksen uhkaa. Hän on ainakin sanonut huhtikuussa 2020 Ruotsin saavuttavan pian laumasuojan ja tartuntojen määrän laskevan dramaattisesti sekä viitannut kritisoituun tutkimukseen, jonka mukaan samassa kuussa immuniteettitason olisi Tukholmassa ollut noin 15–20 % tai jopa 20-25 %. Hänen mukaansa tämä olisi vähentänyt tartuntojen määrää merkittävästi ja hidastanut viruksen leviämistä. Lisäksi hän on verrannut koronaviruksen vaarallisuutta suojatien ylitykseen, kutsunut koronaan maailmanlaajuisesti kuolleiden määrää "melko pieneksi", sanonut, ettei eri maiden kuolleiden määriä voi vertailla keskenään, väittänyt 18.3.2020, että tartunnan saaneiden kanssa samassa taloudessa asuvien olisi turvallista mennä töihin ja kouluun ja mahdollisesti valehdellut OECD:n raportin, jonka perusteella Ruotsin talouskasvu ja ruotsalaisten hyvinvointi olivat muihin maihin verrattuna erittäin huonot, tuloksista. Hän väitti myös lokakuun 2020 aikoihin, että yli 70-vuotiaiden olisi turvallista halata lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Ruotsin sosiaaliministeri kommentoi huolestuneena, ettei viimeksimainittua Tegnellin väitettä tulisi ottaa yleisenä ohjeena.
Tegnell myös vastusti maskien käyttöä, vaikka tutkimusten mukaan niiden käyttäjät sairastuvat muita harvemmin ja väitti niiden käyttöä vaaralliseksi valheellisen turvallisuudentunteen takia. Valtionepidemiologin arvostelu ja jopa vaatimukset hänen eroamisestaan alkoivat politiikassa lisääntyä kesällä 2020, mutta vielä lokakuussa 70% kansasta luotti häneen yhä. Koronatapausten määrä kääntyi Ruotsissa marraskuussa 2020 kasvuun ja koronakriisin hoito siirtyi Tegnelliltä hallitukselle eikä häntä näkynyt hallituksen tiedotustilaisuuksissa koronasta. Hallituksen arveltiin menettäneensä luottamuksensa Tegnelliin ja Svenska Dagbladetin mukaan hänet olisi kokonaan siirretty syrjään Ruotsin koronapolitiikasta.
Ruotsissa oli 26.3.2021 todettuja koronatartuntoja amerikkalaisen Johns Hopkinsin yliopiston mukaan 773 690 ja kuolemia 13 373. Suomen vastaavat luvut olivat samana päivänä THL:n mukaan 74 754 ja 817.