Ania

Ania on Pirkkalan lounaisosassa Pyhäjärven itärannalla Pirkkalan ja Lempäälän rajalla sijaitseva kylä.

Historiaa

Anian kylän alueelta on tehty kivikautisia esinelöytöjä ja kylän alueella on myös rautakautisia hautaröykkiöitä. Kylä mainitaan ensimmäisen kerran kirjallisissa lähteissä 1400-luvulla ns. Davidin kapinan yhteydessä. Anian kylässä sijaitsevan Heikkilän tilan isäntä David oli talonpoikaiskapinan johtajana 1439.

Anian kylä liitettiin 1300-luvulla muodotettuun Vesilahden kirkkopitäjään. Kylä kuului Vesilahteen aina 1920-luvulle saakka jolloin se liitettiin 1922 Pirkkalan seurakuntaan ja 1924 Pirkkalan kuntaan.

Muuta

Anian kylän halki kulkee yhdystie 3022 Pirkkalasta Lempäälän Kuokkalaan. Anian vuonna 1929 valmistunut koulu oli käytössä vuoteen 1977 saakka. Kylä on pääosin harvaan asuttua maa- ja metsätalousaluetta mutta Pyhäjärven ranta-alueilla on myös loma-asutusta.

Lähteet

  1. 1 2 3 4 Pirkkalan kunta : Anian kylä (Arkistoitu – Internet Archive)