
Asa Radio Oy oli Turussa toiminut radioita, muuntajia, kaiuttimia, levysoittimia, stereolaitteita ja televisioita valmistanut yritys.
Asa Radio sai alkunsa vuonna 1927, jolloin radiovastaanottimia kellariverstaassaan rakentanut turkulainen sähköasentaja Arvo Sakrelius perusti Radioliike Arvo Sakreliuksen. Ensimmäinen toimipiste sijaitsi Kaskenkatu 1:ssä, jossa Sakreliuksen apuna oli yksi työntekijä. Vielä samana vuonna yritys muutti Eerikinkatu 20:een, josta oli vuokrattu kahden huoneen ja keittiön asunto. Vuonna 1930 yritys muutettiin osakeyhtiöksi ja nimeksi tuli Asa Radio Oy. Yhtiön nimi tuli Arvo Sakreliuksen nimestä. Vuoden 1934 lopulla yrityksen palveluksessa oli 15 työntekijää.
Keväällä 1935 Asa muutti Yliopistonkatu 12:ssa sijaitsevaan tehdasrakennukseen, jonka alakertaan sijoitettiin metalliosasto ja yläkertaan kokoomo. Vuonna 1936 vuokrattiin vanha tennishalli Brahenkatu 8:n kiinteistöstä. Työntekijöitä oli jo 120. Asa perusti vuonna 1937 sivuliikkeen Poriin ja seuraavana vuonna Raumalle ja Forssaan. Vuonna 1938 toimitettiin markkinoille 12 000 vastaanotinta. Keskiluokan vastaanotin maksoi tuolloin noin 3 000 markkaa, mikä vastasi sekatyömiehen kolmen kuukauden bruttopalkkaa.
Aluksi Asa valmisti kidekoneita, 1920-luvun puolivälissä paristokäyttöisiä radiovastaanottimia ja 1930-luvun alusta lähtien myös verkkovirralla toimivia moniputkiradioita. Vuonna 1939 Asa Radio julkisti ensimmäisen matkaradionsa.
Talvisodan aikaisiaan pommituksissa tammikuussa 1940, vain pari viikkoa ennen Asa Radion uuden tehtaan valmistumista, tuhoutui toimivan tehtaan asennushalli raaka-aine- ja valmisvarastoineen. Arvokkaat ja vaikeasti korvattavat mittalaitteet ja koneet tuhoutuivat tulipalossa. Jatkosodan aikana Asa toimitti puolustusvoimille radiopuhelimia, liikennevastaanottimia ja miinaharavia.
Vuosina 1940–1974 yritys toimi Turun I kaupunginosassa Vänrikinkadun ja Tehtaankadun kulmassa, jonne rakennettiin vuosien kuluessa useita tehdasrakennuksia kaikkiaan lähes 8 000 neliömetriä. Tehdasalue peruskorjattiin myöhemmin Åbo Akademin säätiön käyttöön. Vuonna 1974 Asa siirtyi uuteen tehdasrakennukseen Mälikkälän Radiomiehenkadulle. Tehdasta laajennettiin vuonna 1976, ja se oli pinta-alaltaan yli 2 hehtaaria.
Sodan jälkeen Asa toi ensimmäisen ULA-radionsa markkinoille vuonna 1953, jolloin Suomessa aloitettiin ULA-lähetykset Länsi-Saksan jälkeen toisena maana Euroopassa. Vuonna 1955 nelisensataa työntekijää valmisti lähes 30 000 vastaanotinta. Vuonna 1959 Asa esitteli ASA 155 TM -transistorimatkaradion, joka toimi pitkillä ja keskipitkillä aalloilla ja jossa radioputket oli korvattu seitsemällä germanium-transistorilla. Ensimmäinen transistoroitu ULA-matkaradio esiteltiin vuonna 1961.
Televisioiden valmistuksen Asa aloitti vuonna 1956. Televisioita myytiin Asavisio-nimellä. Vuonna 1966 valmistui sadastuhannes televisio. Vuonna 1968 Asa toi markkinoille täysin transistoroidun television ensimmäisenä Suomessa ja tiettävästi koko Euroopassa. Ensimmäiset väritelevisiot valmistettiin vuonna 1969. Samana vuonna yritys esitteli Asa Futura -televisiomallin, jonka muotoilu herätti huomiota. Kuvaputkitekniikaltaan yhä mustavalkoisen television pyöreämuotoinen kotelo valmistettiin kirkasvärisestä muovista, ja televisio pyöri metallisen trumpettijalkansa varassa. Samanhenkistä muotoilua edusti myös pieni Minivisio-matkatelevisio.
Asa aloitti vientitoiminnan 1970-luvun alussa, ja paria vuotta myöhemmin viennin osuus oli noin puolet tehtaan kokonaistuotannosta. Tärkeimpään vientimaahan Ruotsiin perustettiin oma tytäryhtiö Svenska Asa Radio Ab, ja pari vuotta myöhemmin Dansk Asa Radio Aps aloitti toimintansa Tanskassa. Muista vientimaista tärkeimmiksi kohosivat Englanti, Norja, Sveitsi, Itävalta, Länsi-Saksa ja Belgia. Kaukaisempia ja ei kovin merkittäviä olivat Kuwait, Nigeria ja Singapore.
Asan toiminnan keskeisiä henkilöitä oli vuonna 1955 yritykseen televisiotekniikan asiantuntijaksi palkattu diplomi-insinööri Samuli Saura (1927–2022). Hän suunnitteli ja muotoili monet Asan televisiomalleista vuoteen 1977 saakka, jolloin hän jäi eläkkeelle yrityksen kehitysjohtajan tehtävästä.
Vuonna 1972 yrityksen perustaja Arvo Sakrelius luopui terveydellisistä syistä toimitusjohtajan tehtävistä ja jäi hallituksen puheenjohtajaksi. Uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin ekonomi Tapio Peltonen, joka oli ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 1963.
Sakreliuksen kuoltua vuonna 1979 Asa Radio Oy siirtyi yrityskaupalla Oy Lohja Ab:n haltuun. Jäljelle jääneistä viidestä Asa-myymälästä Tapio Peltonen muodosti Musta Pörssi -kodinkoneketjun.