Australian historia

Australian historia jakautuu karkeasti kolmeen osaan; noin 60 000 vuotta kestäneeseen esihistorialliseen aikaan, vuonna 1788 alkaneeseen Australian kolonisaatioon sekä itsenäisen valtion historiaan vuodesta 1901 alkaen.

Aboriginaalien Australia

Pääartikkeli: Australian esihistoria

Esihistoria

Australian aboriginaalien kulttuuri on maailman vanhimpia edelleen jatkuvia elämäntapoja ja heidän uskontonsa on vanhin edelleen harjoitettava uskonto. Modernin arkeologian avulla on löytynyt aboriginaalien muinaisjäännöksiä Australian joka osassa. Varhaisimmat merkit ihmisasutuksesta on löydetty Pohjoisterritorion Malakunanjasta, jotka on ajoitettu 53 000 vuotta vanhoiksi. Uusia löytöjä varhaisesta aboriginaaliasutuksesta tehdään edelleen. Varhaisimmat Australiaan muuttaneet ihmiset saapuivat luultavasti pohjoisesta veneillä tai kanooteilla.

Aboriginaalien muuttoreitti yli 50 000 vuotta sitten, jolloin merenpinta oli noin 150 metriä nykyistä alempana

Aboriginaalien saapuessa nykyiselle Australian mantereelle, merenpinta oli paljon nykyistä matalammalla. Manner oli yhteydessä Uuden-Guinean ja Tasmanian saariin ja Australian manner oli noin kuudenneksen suurempi kuin nykyään. Erotukseksi nykyisestä Australian alueesta, antropologiassa muinaista Australian mannerta kutsutaan nimellä Sahul. Aboriginaaliväestö jakoi Australian kymmenien tuhansien vuosien ajan jättimäisten kasvissyöjäpussieläinten kanssa. Näitä olivat muun muassa jättimäinen kenguru procoptodon, valtavaa virtahepoa muistuttanut diprotodon ja pussileijona thylacoleo. Näistä eläimistä on säilynyt aboriginaalien perimätieto nykyaikaan asti, vaikka nämä ovat kuolleet sukupuuttoon kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Sukupuuton saattoivat aiheuttaa ilmastolliset syyt, tai aboriginaalimetsästäjät, tai näiden yhteisvaikutus. Ilmaston muuttumisen myötä valtamerien merenpinta nousi ja Australian manner kuivui vähitellen. Aboriginaalit sopeutuivat näihin muutoksiin, ja he kehittivät Australiaan sopivan elämäntavan. Australiassa ei ollut suuria nisäkkäitä, joita olisi voinut kesyttää. Näissä olosuhteissa aboriginaaleista tuli metsästäjä-keräilijöitä.

Yhteiskunta

Aboriginaalien muinaisia kalliomaalauksia Kakadun kansallispuistossa.

Aboriginaalien lukumäärä ei ole koskaan ollut suuri. Perinteinen arvio on, että eurooppalaisten saapuessa vuonna 1788, heitä oli noin 300 000. Runsaimpien nykytutkijoiden arvioiden mukaan heidän lukumääränsä oli hieman alle miljoona. Koska aboriginaalit eivät harjoittaneet maanviljelystä tai paimentolaisuutta, ovat suuremmat arviot väestön lukumäärästä epätodennäköisiä. Aboriginaalit eivät myöskään eläneet vanhoiksi. Luonnossa heillä oli vaarana myrkylliset käärmeet ja trooppisilla alueilla krokotiilit veivät osansa. Väestöä vähensivät myös aboriginaaliheimojen väliset taistelut.

1700-luvulla eri heimoja arvioitiin olevan noin 500. Heimot koostuivat muutaman sadan ihmisen heimoista useiden tuhansien ihmisten muodostamiin heimoihin. Heimot eivät olleet keskusjohtoisia. Heillä oli heimovanhimpia, mutta he eivät olleet heimopäälliköitä. Miesten keskuudessa ei ollut erilaisia yhteiskuntaluokkia, vaan kaikki olivat tasa-arvoisia. Tämä johtui oletettavammin siitä, että aboriginaalit elivät suoraan maan antimilla, eivätkä he voineet kerätä omaisuutta, joka olisi saattanut johtaa sosiaaliseen jakautumiseen. Heimot jakaantuivat laajempiin perheryhmiin, eli klaaneihin, jotka toimivat melko itsenäisesti.

Naisten asema oli heikko ja aboriginaalimiehet kohtelivat naisia usein väkivaltaisesti. Mantereen joka osista on löytynyt dokumentoitua tietoa siitä, että naisia hakattiin nuijilla tai millä tahansa asella, ja heitä jopa murhattiin. Puolison valinnassa naisilla ei ollut oikeutta, ja tällaiset asiat päättivät yhteisön vanhimmat. Siksi olikin tavanomaista, että vanhimmilla miehillä oli puolison valinnassa etusija, jolloin nuorten miesten oli vaikea hankkia vaimoja. Moniavioisuus oli tavanomaista, ja tällä oli myös käytännöllinen syy; naisten tehtäviin kuului ruoan keräily, ja tällöin keräilijöitä oli useampia. Miesten tehtäviin kuului metsästys.

Aboriginaalit puhuivat noin 250 eri kieltä, joista nykyisin yli puolet on kuolleita kieliä. Heidän kielestään on periytynyt australianenglantiin useita lainasanoja. Rodullisesti Australian mantereen lounaisosan noongarit erottuivat pohjoisen ja idän kansoista, mikä vahvistaa käsitystä että Australia asutettiin useilla muuttoaalloilla. Mahdollisesti noongarit ja Tasmanian aboriginaalit joutuivat väistymään kaukaisimpiin osiin myöhempien muuttoaaltojen alta. Maan omistamisen käsite oli aboriginaaleille tuntematon, ja alueiden katsottiin kuuluvan koko heimolle. Heimojen alueet olivat suuria mantereen kuivilla sisäosilla, mutta pienempiä rehevällä itärannikolla, jossa ravintoa saattoi löytää riittävästi lähempää. Alueiden rajat olivat luontaisia, kuten jokia. Rajat olivat merkitsemättömiä ja siten näkymättömiä myöhemmin tulleille eurooppalaisille, mutta aboriginaalit tiesivät hyvin omien alueidensa rajat. Rajalinjojen ylittäminen toisen heimon maalle metsästyksen ja keräilyn vuoksi oli tavanomaista, jos siihen saatiin lupa. Yleensä lupa myönnettiin, sillä vastavuoroisuutta saatettiin kaivata huonoina aikoina. Joillakin alueilla heimojen alueet saattoivat olla myös päällekkäisiä. Joskus aluekiistat aiheuttivat taisteluita heimojen välillä. Yleensä kiistoja aiheuttivat metsästysmaat, mutta aina nämä kiistat eivät aiheuttaneet verenvuodatusta. Suurempi kuolonuhrien aiheuttaja oli verikoston perinne, joka saattoi periytyä heimojen välilä sukupolvesta toiseen.

Vaikka aboriginaalit olivat sitoutuneita omiin alueihinsa, he eivät pysyneet paikoillaan. He viettivät yhdessä asuinpaikassa vain tietyn aikaa, kun alue tarjosi heille riittävästi ravintoa tai vettä. Heidän elämäntapansa vaati jatkuvaa ravinnonetsintää, ja he osasivat huomioida tiettyinä aikoina tietyistä paikoista saatavat ravinnonlähteet. Heidän ruokavalionsa oli hyvin tasapainoinen, erityisesti hedelmällisimmillä alueilla. Aboriginaalien ruokavalio olikin monipuolisempi ja terveellisempi, kuin eurooppalaisilla viimeisten vuosituhansien aikana.

Aboriginaalit oleskelivat joko luolissa tai pienissä kasvinosista rakennetuissa majoissa. Ilmojen ollessa suotuisat, he yöpyivät mieluiten taivasalla. Koska Australiassa ei ollut kantojuhdiksi soveltuvia eläimiä, aboriginaalit tekivät kaikki matkat jalkaisin. Heidän valmistamansa työkalut olivat yksinkertaisia. Työkaluja valmistettiin muun muassa kivistä, puusta tai luusta. Kalastusveneitä rakennettiin puunkuorensuikaleista, jotka sidottiin yhteen viiniköynnöksillä. Kuuluisin heidän keksintönsä on mestästysvälineenä käytetty bumerangi. Vaatteita aboriginaalit eivät käyttäneet, mutta joillakin seuduilla he käyttivät kylmimpinä aikoina eläinten nahkoja. Tulentekotaidon he hallitsivat ja tulta pidettiin usein asuinpaikoilla yllä. Tuli karkotti moskiitot ja tulen uskottiin pitävän myös pahat henget loitolla. Savumerkkejä saatettiin käyttää myös nopeana kommunikaatiomenetelmänä. Länsimaailman tyylisiä kauppareittejä Australiassa ei ollut, eli kauppatavaraa ei kuljetettu pitkiä matkoja. Arvoikkaita esineitä tai muita tarvikkeita, joita ei tietyllä alueella ollut saatavilla, siirtyi heimolta toiselle vaihtokauppana tai lahjana. Vuosien kuluessa nämä tarvikkeet saattoivat kulkeutua tuhansia kilometrejä.

Ensimmäiset kontaktit

Näiden kymmenien tuhansien vuosien aikana aboriginaalit eivät tienneet mitään, tai vain vähän, muista mantereista ja niiden asukkaista. Torresinsalmen toisella puolella eläneisiin papualaisiin oli jonkin verran kontakteja. Näistä on todisteena tiettyjen papualaisten työkalujen kulkeutuminen Cape Yorkin niemimaan heimojen käyttöön.

Muita kontakteja olivat Sulawesilta saapuneiden kauppiaiden ja kalastajien saapuminen Australian pohjoisrannikolle noin 500 vuotta sitten. He etsivät nykyisen Pohjoisterritorion Arnheminmaalta kilpikonnan kilpiä, santelipuuta ja merimakkaroita, joita he kauppasivat Kantonin kiinalaisille. Muutamassa vuodessa Sulawesilta saapui tuhansia makassarilaisia kauppiaita, jotka perustivat Arnheminmaalle väliaikaisia asumuksia ja palasivat sitten omille saarilleen. Aboriginaalit auttoivat tulokkaita toisinaan heidän toimissaan, ja myös kulttuurista sekoittumista tapahtui.

Aboriginaalien elämä kiertolaisina oli säilynyt lähes muuttumattomana vuosituhansia. 1700-luvun loppupuolella aboriginaaleilla oli vanha kivikautinen kulttuuri, kun taas brittiläiset uudisasukkaat tulivat teollisen vallankumouksen aikakaudella valtiosta, joka toimi maailman teollistuessa suunnannäyttäjänä muille valtioille. Aboriginaalit olivat tottuneet yhteisomistukseen, mutta nyt he kohtasivat ihmisiä, joille tärkeintä oli yksityisomistus. Aboriginaalit eivät koskaan olleet nähneet keraamisia tai metallisia esineitä, mutta nyt he kohtasivat heti 1700-luvun teknologian. Maailmanhistorian aikana ei ole koskaan ollut suurempaa eroa kahden kulttuurin välillä niiden kohdatessa ensimmäistä kertaa. Oli väistämätöntä että kosketukset uusiin tulokkaisiin aiheuttaisivat väärinymmärryksiä ja traagisia tapahtumia. Ensikohtaamisen aiheuttamat jännitteet aboriginaalien ja siirtolaisten välillä ovat edelleen läsnä nykypäivän Australiassa.

Tutkimusmatkailijat ja uudisraivaajat

Kapteeni James Cook.

Hollantilaiset tutkimusmatkailijat vierailivat Australiassa 1600-luvulla. Ensimmäinen Australian mantereen nähnyt eurooppalainen oli hollantilainen Willem Janszoon, jonka alus purjehti Cape Yorkin niemimaan läheltä vuonna 1606. 1600-luvun aikana hollantilaiset tutkivat Australian länsiosien rannikkoa ja alkoivat nimittää aluetta Uudeksi-Hollanniksi, mutta he eivät perustaneet sinne siirtokuntia. Kilpailevan teorian mukaan portugalilaiset löysivät Australian jo 1500-luvun alkupuolella.

Englantilainen William Dampier kävi Australiassa vuosina 1688 ja 1699. Kapteeni James Cook julisti alueen Britannian omaisuudeksi vuonna 1770. Vuonna 1788 britit perustivat rangaistussiirtokunnan nykyisen Sydneyn paikalle. Noin 160 000 vankia joutui alueelle ennen kuin vankien kuljetukset Britanniasta lopetettiin 1800-luvulla. Alueelle saapui myös monia omasta tahdostaan muuttaneita siirtolaisia, ja 1850-luvulla kultakuume houkutteli yhä uusia muuttajia. Myös Australian sisämaa-alueet tulivat vähitellen kartoitetuiksi. Ensimmäinen Australian sydänmaille tunkeutunut eurooppalainen oli Charles Sturt, joka johti vuonna 1826 Darlingjoen löytänyttä retkikuntaa. Sisämaata tutkivat 1840-, 1850- ja 1860-luvuilla useat tutkimusmatkailijat, kuten Ludwig Leichhardt, Charles Sturt, John McDouall Stuart ja Augustus Charles Gregory.

Itsenäistyminen

Villan ja vehnän viennin turvattua taloudellisen perustan uudisasukkaat alkoivat vaatia suurempaa itsenäisyyttä Britannialta. Vuonna 1850 Itä-Australian siirtokunnille myönnettiin osittainen itsehallinto. Uusi Etelä-Wales oli saanut saman etuoikeuden jo vuonna 1842. Siirtolaisten alettua asuttaa maata ja laiduntaa lampaita aboriginaalit karkotettiin sisämaahan, mikä yhdessä sairauksien ja vähentyneen syntyvyyden kanssa aiheutti aboriginaalien määrän selvän vähenemisen.

Kuusi osavaltiota muodostivat vuonna 1901 liittovaltion, Australian kansainyhteisön (Commonwealth of Australia). Vielä sen jälkeen se kuului brittiläiseen imperiumiin autonomisena dominiona, mutta vuonna 1931 säädetty Westminsterin säädös vahvisti sen aseman itsenäisenä valtiona. Vuonna 1986 annettu laki, Australia Act, katkoi viimeisetkin määräykset, joilla Australia oli ollut Britannian alainen.

Sodat

Ensimmäisessä maailmansodassa sadattuhannet australialaiset taistelivat Britannian joukoissa. Monet saivat surmansa Gallipolin taisteluissa vuonna 1915. Australian ja Uuden-Seelannin armeijakunnasta käytettiin lyhennettä ANZAC.

Toisessa maailmansodassa Australia seurasi Britannian esimerkkiä ja julisti sodan Saksalle vuonna 1939. Japani valloitti Singaporen 1941, jolloin Australia haki turvaa Yhdysvalloilta ja antoi sen käyttää aluettaan Tyynenmeren taisteluiden tukikohtana.

Vuonna 1965 Australia osallistui Vietnamin sotaan Yhdysvaltojen puolella.

Nykyaika

Työväenpuolueen hallituskausi kesti vuodet 1983–1996. Pääministeri Paul Keating pyrki lähentämään maata Aasiaan ja tekemään siitä tasavallan. Tasavallan kannatus kansanäänestyksessä vuonna 1999 jäi kuitenkin 45 prosenttiin. Tasavaltaa olisi johtanut parlamentin nimittämä presidentti. John Howardin johtama liberaalipuolue piti hallitusvaltaa yhteistyössä kansallispuolueen kanssa vuosina 1996–2007. Howard veti tiukkaa linjaa: Australia tuki Irakin sotaa, vastusti Kioton ilmastoprotokollaa, kohteli tylysti turvapaikanhakijoita ja kieltäytyi pyytämästä anteeksi aboriginaaleilta näiden kokemaa riistoa ja syrjintää. Vuonna 2007 vaalit voitti työväenpuolue Kevin Ruddin johdolla, ja Rudd toimi pääministerinä kesäkuuhun 2010 asti, jolloin pääministeriksi nousi Ruddin varapääministeri Julia Gillard, Australian ensimmäinen naispääministeri.

Vuonna 2002 yökerhopommi surmasi 88 australialaista Balilla. Vuonna 2004 pommi Australian lähetystön edessä Jakartassa tappoi ainakin yhdeksän ja haavoitti kymmeniä.

Kesäkuussa 2013 Kevin Rudd nousi taas Australian pääministeriksi kolme vuotta sen jälkeen, kun Julia Gillard oli syrjäyttänyt Ruddin työväenpuolueen johdosta ja noussut Ruddin tilalle pääministeriksi. Nyt Ruddin toivottiin pystyvän kohentamaan työväenpuolueen heikkoja kannatuslukuja, joten hänet äänestettiin uudelleen puolueen johtoon.

Syyskuussa 2013 parlamenttivaaleissa oppositiossa ollut liberaalien-kansallispuolueen koalitio kuitenkin voitti työväenpuolueen. Koalitio sai 88 paikkaa ja työväenpuolue 57 paikkaa 150-paikkaisessa Australian parlamentissa. Koalitio palasi valtaan kuuden vuoden tauon jälkeen ja pääministeriksi nousi liberaalipuolueen johtaja Tony Abbot, joten Ruddin toinen pääministerikausi jäi vain muutaman kuukauden mittaiseksi. Kevin Rudd ilmoitti myös jättävänsä työväenpuolueen johtajuuden vaalitappion takia.

Syyskuussa 2015 Malcolm Turnbull tuli Australian uudeksi pääministeriksi sen jälkeen, kun hän oli liberaalipuolueen johtaja-äänestyksessä voittanut pääministeri Tony Abbotin. Puolueen huonot lukemat mielipidemittauksissa olivat Abbotin syrjäyttämisen taustalla. Heinäkuun 2016 parlamenttivaaleissa pääministeri Turnbullin koalitio sai vaalivoiton ja Turnbull jatkoi pääministerinä.

Elokuussa 2018 puolestaan Turnbull syrjäytettiin liberaalipuolueen johdosta, joten puolueen uusi johtaja Scott Morrison nousi Austaralian pääministeriksi Turnbullin tilalle.

Parlamenttivaaleissa toukokuussa 2019 hallitseva liberaalien ja kansallispuolueen koalitio kiri yllätysvoittoon, vaikka mielipidemittaukset olivat luvanneet vaalivoittoa oppositiossa olleelle Työväenpuolueelle. Vaalien jälkeen työväenpuolueen johtaja Bill Shorten ilmoitti jättävänsä puoluejohtajan tehtävät ja pääministeri Scott Morrison ilmoitti johtamansa koalition jatkavan hallitusvallassa. Vaalien keskeiset kysymykset olivat olleet ilmastonmuutos ja verouudistus. Työväenpuolue oli vaatinut ilmastonmuutoksen takia tiukkoja vähennyksiä maan ilmastopäästöihin. Vaalitulos oli hallitsevalle koalitiolle 77 paikkaa, työväenpuolueelle 66 paikkaa ja 6 paikkaa itsenäisille. Enemmistöön vaaditaan 76 paikkaa, joten pääministeri Scott Morrisonin oikeistolainen hallituskoalitio saattoi jatkaa hyvin pienellä parlamentaarisella enemmistöllä.

Vuodenvaihteessa 2019–2020 esiintyneet maastopalot Australiassa olivat poikkeuksellisen rajuja ja aiheuttivat paljon tuhoa.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ Chambers, s.21-23
  2. 1 2 3 Background note (arkistoitu) 2011. U.S. Department of State. Viitattu 19.10.2013. (englanniksi)
  3. 1 2 3 Chambers, s.24-26
  4. ↑ Chambers, s.36-38
  5. 1 2 3 Chambers, s.26-29
  6. ↑ Chambers, s.29-35
  7. 1 2 3 Chambers, s.45-46
  8. 1 2 3 Australian history (Internet Archive) ASA Group. Arkistoitu 11.2.2011. Viitattu 6.2.2011. (englanniksi)
  9. ↑ Perry, Michael: Map proves Portuguese discovered Australia: new book World News. 21.3.2007. Reuters. Viitattu 28.3.2013. (englanniksi)
  10. ↑ Carrington 1968, s. 363
  11. ↑ Kämäräinen, Eija: Löytöretket, s. 453. Teoksessa Maailmanhistorian pikkujättiläinen. WSOY, 2006. ISBN 978-951-0-30602-4
  12. 1 2 3 4 5 Australia profile – Timeline BBC News. BBC. Viitattu 20.1.2019. (englanniksi)
  13. ↑ Kiljunen, Kimmo: Maailman maat: liput ja historia. Helsinki: Into, 2013. ISBN 978-952-264-157-1
  14. ↑ Australia country profile BBC News. BBC. Viitattu 6.2.2011. (englanniksi)
  15. ↑ Emma Griffiths: Rudd sworn in as Prime Minister again ABC News. 27.6.2013. Viitattu 21.1.2020. (englanniksi)
  16. ↑ Tony Abbott sweeps to Australia win BBC News. 7.9.2013. Viitattu 21.1.2020. (englanniksi)
  17. ↑ Turnbull sworn in as Australian PM BBC News. 15.9.2015. Viitattu 21.1.2020. (englanniksi)
  18. ↑ Australian vaalivoittaja on selvillä Yle Uutiset. Viitattu 21.1.2020.
  19. ↑ Australia: Scott Morrison to replace ousted Malcolm Turnbull as prime minister Dw.com. Deutsche Welle. Viitattu 21.1.2020. (englanniksi)
  20. ↑ Australian konservatiivihallitus kiri yllätysvoittoon Yle Uutiset. Viitattu 21.1.2020.
  21. ↑ Withers, Rachel: Australia’s conservative party retains power in shocking election result Vox. 18.5.2019. Viitattu 21.1.2020. (englanniksi)
  22. ↑ Hätätila syvenee Australiassa WWF. 7.1.2020. Viitattu 6.3.2020.