| Avar uus Asa | ||
|---|---|---|
| Studioalbumin tiedot | ||
| Julkaistu | 9. joulukuuta 2016 | |
| Formaatti | CD, LP, digitaalinen | |
| Tyylilaji | hip hop | |
| Kesto | 29.29 | |
| Asan muut julkaisut | ||
| Love 2015 |
Avar uus 2016 |
Rakkauslauluja miehille 2018 |
Avar uus on Asan 12. albumi, joka julkaistiin 9. joulukuuta 2016. Se julkaistiin ilman ennakkoilmoitusta levy-yhtiö Roihis Musican sivustolla ilmaiseksi ladattavaksi.
Kansikuvan on suunnitellut Samuel Nyholm.lähde?
Teemaltaan dystooppisessa albumissa käsitellään vuoden 2016 poliittisesti kahtiajakautunutta ilmapiiriä Suomessa. Kappaleissa käydään kovaa älypuhelinkritiikkiä, joissa mainitaan ruutujen, erityisesti puhelimien tuijottaminen, minkä seurauksena silmät sulkeutuvat maailman tapahtumilta. Levyn viimeisen kappaleen lopuksi artisti kehottaa ironisesti ihmisiä nostamaan ”kännykät ilmaan”.
| Keskisuomalainen | hyvä | |
| Soundi | ||
Albumi sai hyvän vastaanoton. Keskisuomalaisen Arttu Seppänen kuvailia albumia artistin poliittisimmaksi sitten vuoden 2001 esikoisalbumin Punainen tiili. Hän piti albumia pessimistisyydestään huolimatta artistin kuuloisena ja vapautuneena, mutta samalla uudistuneena. Soundin Pekka Laine kutsui albumia intensiiviseksi jazzmeditaatioksi, josta huokuvat vakaumus sekä ryhti.
| Nro | Nimi | Tuottaja | Kesto | ||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1. | Vastatuuli | Pelan | 4.15 | ||||||
| 2. | Avar uus | Late Ampuja | 3.42 | ||||||
| 3. | No Future Forever | Pelan | 3.34 | ||||||
| 4. | Musta kappale | Pelan | 4.11 | ||||||
| 5. | Ajan myötä | Polarsoul | 3.04 | ||||||
| 6. | Odotushuone | MeMe | 3.36 | ||||||
| 7. | Ilman loppua | MeMe | 3.50 | ||||||
| 8. | Valkoinen kappale | Late Ampuja | 3.17 | ||||||
| 29.29 | |||||||||
| Studioalbumit: | |
|---|---|
| Mixtapet: | |
| Singlet: |
|
| Muut artikkelit: |