Ballard MacDonald

Ballard MacDonald (15. lokakuuta 1882 – 17. marraskuuta 1935) oli yhdysvaltalainen sanoittaja. Hän oli kotoisin Portlandista ja opiskeli Princetonin yliopistossa. Musiikkiuransa hän aloitti vaudeville-esitysten sanoittajana ja myöhemmin siirtyi Broadwaylle. MacDonald kirjoitti uransa aikana myös musiikkia useisiin Hollywood-elokuviin. Hänen tunnetuimpiin sanoituksiinsa kuuluvat George Gershwinin säveltämä ”Somebody Loves Me”, James F. Hanleyn ”Indiana” sekä Ohion osavaltion tunnuslaulu ”Beautiful Ohio”.

MacDonaldin uran ensimmäinen menestys oli vuonna 1910 kirjoitettu ”Play That Barber-Shop Chord”, jonka esitti vaudeville-tähti Bert Williams. MacDonaldia ei kuitenkaan merkitty kappaleen tekijäksi, ja sanoittaja haastoi J. Fred Helfin kustannusyhtiön oikeuteen saaden lopulta korvaukseksi 37 500 dollaria ja ajaen samalla kustannusyhtiön konkurssiin. MacDonald sanoitti säveltäjä Harry Carrollin kappaleita ja myöhemmin kirjoitti useita kappaleita James F. Hanleyn kanssa; suosituimmaksi MacDonaldin ja Hanleyn kappaleista tuli vuoden 1917 ”Indiana”, joka perustui Indianan osavaltion tunnuslauluun ”On the Banks of the Wabash”. ”Indianasta” tuli Original Dixieland Jazz Bandin ensilevytyksen myötä suosittu jazzstandardi, jonka ovat levyttäneet lukuisat tunnetut jazzartistit ja jota on käytetty monien myöhempien sävellysten pohjana. Se tunnetaan myös Indianapolis 500 -ajojen alkuseremonioiden vakiomusiikkina.

Vuonna 1918 MacDonald sanoitti Mary Earlin säveltämän laulun ”Beautiful Ohio”, joka vuonna 1969 otettiin Ohion osavaltion tunnuskappaleeksi. Sanat kuitenkin korvattiin vuonna 1989 uudella, Wilbert McBriden kirjoittamalla versiolla. 1920-luvulta lähtien hän alkoi kirjoittaa myös säännöllisesti Broadway-näytelmiin. Kenties kuuluisin hänen yhteistyökumppaneistaan oli säveltäjä George Gershwin, jolle MacDonald sanoitti vuonna 1924 kappaleen ”Somebody Loves Me” näytelmään George White’s Scandals. MacDonaldin sanoittamaa musiikkia alettiin 1920- ja 1930-luvuilla käyttää myös elokuvissa. Tunnetuin oli vuonna 1930 valmistunut Elämän iloa, jonka kappaleet ”The Hoosier Hop” ja ”I’m Following You” MacDonald kirjoitti Dave Dryerin kanssa. MacDonald kuoli marraskuussa 1935 ja hänen viimeiseksi näytelmäkseen jäi vuoden 1934 Ziegfeld Follies of 1934.

Broadway

MacDonald osallistui urallaan viiden Broadway-näytelmän kirjoittamiseen.

Lähteet

  1. 1 2 3 Ballard MacDonald Songwriters Hall of Fame. Viitattu 10.2.2010. (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 5 6 Steve Huey: Ballard MacDonald Allmusic. Viitattu 10.2.2010. (englanniksi)
  3. 1 2 Jeremy Wilson: Indiana (Back Home Again in Indiana) JazzStandards.com. Viitattu 10.8.2010. (englanniksi)
  4. 1 2 Sandra Burlingame: Ballard MacDonald JazzBiographies.com. Arkistoitu 23.11.2010. Viitattu 10.2.2010. (englanniksi)