Ballmaster Open

Ballmaster Open, nykyiseltä sponsorinimeltään Brunswick Ballmaster Open ja aiemmin Ballmaster turnaus, on Helsingissä vuosittain järjestettävä kansainvälinen keilailuturnaus. Ensimmäinen kilpailu järjestettiin vuonna 1971 Helsingin Urheilutalon keilahallissa. Vuosina 1972–1973 turnaus pelattiin Ruusulan keilahallissa ja vuodesta 1974 lähtien Talin keilahallissa. Kilpailu järjestetään tavallisesti tammikuussa. Vuonna 2026 pelattiin turnauksen 56. peräkkäinen kilpailu, joka tekee siitä yhden pitkäaikaisimmista vuosittain järjestettävistä urheilutapahtumista Suomessa.

Turnauksessa miehet ja naiset kilpailevat samassa kilpailussa. Sen osallistujakuntaan kuuluu kansainvälisiä ammattilaisia, maajoukkuekeilaajia useista maista sekä harrastajia kotimaasta. Ballmaster Open kuului European Bowling Touriin eli EBT:hen kiertueen perustamisvuodesta 2000 lähtien vuoden 2024 kilpailuun saakka. Turnauksen nykyinen järjestäjä on Oy Bowling Ab.

Ensimmäinen turnaus järjestettiin 1971 Helsingin Urheilutalon keilahallissa ja kilpailun voitti ruotsalainen Josef Wiener Helsingin Urheiluhallin Keilahallissa. Vuonna 1972 kilpailu järjestettiin Ruusulan keilahallissa, ja 1974 lähtien Talin keilahallissa.

Historia

Ensimmäiset kilpailut ja siirtyminen Taliin

Ensimmäinen Ballmaster-turnaus järjestettiin tammikuussa 1971 Helsingin Urheilutalolla. Kilpailun voitti Ruotsia edustanut Josef Wiener. Seuraavat kaksi turnausta järjestettiin Ruusulan keilahallissa. Vuonna 1973 Kalevi Bruunista tuli kilpailun ensimmäinen suomalaisvoittaja.

Vuonna 1974 turnaus siirtyi vastavalmistuneeseen Talin keilahalliin. Ensimmäisen Talissa pelatun kilpailun voitti Matti Nieminen, joka oli voittonsa aikaan 56-vuotias. Talista muodostui turnauksen pysyvä kilpailupaikka.

Ballmaster Open toi Suomeen kansainvälisiä huippukeilaajia ja tarjosi suomalaisille mahdollisuuden kilpailla heitä vastaan kotimaassa. Turnaus tutustutti suomalaista keilailua myös kansainvälisiin kilpailumuotoihin, rahapalkintoihin ja televisioitaviin ratkaisupeleihin.

Ballmasters-seura ja Timo Suviranta

Turnauksen on perustanut aikansa keilailuvaikuttaja ja urheilun monitoimimies Timo Suviranta yhdessä keilaseura Ballmastersin muun jäsenistön kanssa.

Ballmasters kuului 1980-luvun suomalaisen kilpakeilailun keskeisiin seuroihin. Sen jäsenistöön kuuluivat muun muassa Leo Hilokoski, Pekka Lundström, Simo Vähäkorpela, Paavo Grönmark, Mikko Kaartinen ja Tom Hahl. Useat seuran keilaajat menestyivät myös Ballmaster Openissa: Hilokoski voitti turnauksen vuonna 1977, Lundström vuonna 1982 ja Vähäkorpela vuosina 1983, 1984 ja 1993.

Kansainvälistyminen ja urheilulliset merkkipaalut

Vuonna 1980 ruotsalainen Mats Karlsson teki Ballmaster Openin televisioidussa välierässä täydellisen 300 pisteen sarjan. Ylen historiakatsauksen mukaan kyseessä oli Euroopan ensimmäinen televisiofinaalissa keilattu täydellinen sarja. Karlsson voitti turnauksen samana vuonna ja uudelleen vuonna 1992.

Filippiiniläinen Paeng Nepomuceno voitti kilpailun vuonna 1985. Hän oli turnauksen ensimmäinen Euroopan ulkopuolelta tullut voittaja. Seuraava Euroopan ulkopuolinen voittaja oli yhdysvaltalainen Bill O’Neill vuonna 2012. O’Neillin voitto päätti samalla vuosien 1997–2011 suomalaisvoittajien jakson.

Vuonna 1994 Leena Pulliaisesta, myöhemmältä nimeltään Leena Jokiniemi, tuli turnauksen ensimmäinen naisvoittaja. Piritta Kantola voitti kilpailun vuonna 2001 toisena naisena. Myöhemmin voittajiksi nousivat myös Singaporen Daphne Tan vuonna 2017 ja Malesian Sin Li Jane vuonna 2018.

Vuonna 2000 Pasi Uotilan voitto muodosti turnauksen ensimmäisen isä–poika-voittajaparin: hänen isänsä Ailo Uotila oli voittanut kilpailun vuonna 1975. Pasi Uotila voitti turnauksen myös vuosina 2004 ja 2009.

Kimmo Lehtonen ja järjestelyjen kehittäminen

Kimmo Lehtonen hankki turnauksen järjestelyoikeudet yhtiölleen oman vuoden 2002 turnausvoittonsa jälkeen. Bowlers Journal Internationalin vuonna 2006 julkaisemassa katsauksessa kyseinen kilpailu oli neljäs hänen johdollaan järjestetty Ballmaster Open. Katsauksessa nostettiin esille kilpailun järjestelyjen, markkinoinnin ja turnausjulkaisun kehittäminen.

Vuonna 2010 oikeudet siirrettiin Oy Bowling Ab:lle Kimmo Lehtonen Oy:n keilahallitoiminnan laajenemisen yhteydessä.

Lehtonen on turnauksen kehittäjän ohella sen menestyneitä kilpailijoita. Hän voitti Ballmaster Openin vuosina 2002 ja 2007. Vuoden 2007 loppuottelussa hän kukisti Ruotsin Martin Larsenin pistein 225–209.

Vuoden 2010 järjestyksessään 40. turnausta varten palkintopotti nostettiin 105 000 euroon ja voittajan palkinto 15 000 euroon. Samalla turnaus haki EBT:n korkeinta Platinum-luokitusta. Loppukilpailun keskeiseksi osaksi suunniteltiin 16 pelaajan round robin -otteluvaihetta ja sitä seuraavaa porrasfinaalia.

Oy Bowling Ab, Kai Virtanen ja Seija Lankinen

Oy Bowling Ab:n järjestämänä turnauksen kehittämisessä on ollut vahvasti mukana yhtiön toimitusjohtaja Kai Virtanen, joka on itse vuoden 1995 Ballmaster Open -voittaja. Suomen Keilailuliiton toiminnanjohtaja Sami Järvilä nosti vuoden 2020 juhlaturnauksen yhteenvedossa esille Virtasen ja henkilökunnan työn kilpailun jatkuvuuden ja kehittämisen hyväksi. Samassa kirjoituksessa tunnustettiin Kimmo Lehtosen aiempi panos turnauksen kansainvälisen aseman rakentamisessa.

Seija Lankinen on tehnyt turnauksen parissa vuosikymmenten ajan työtä lähes viime vuosiin asti. Niin keilaseura Ballmastersin, Kimmo Lehtosen kuin Oy Bowling Ab:kin järjestäessä turnausta. Järvilä mainitsi hänen pitkäaikaisen panoksensa erikseen vuoden 2020 yhteenvedossa. Lankinen on myös kuvannut kilpailua: hänen valokuviaan on julkaistu muun muassa kansainvälisessä Bowlingdigitalissa ja suomalaisessa lehdistössä.

Vuoden 2020 juhlaturnaus

Tammikuussa 2020 järjestettiin Ballmaster Openin 50. kilpailu. Turnaukseen osallistui 690 pelaajaa 28 maasta, ja kilpailusuorituksia kertyi 1 334. Suomen Keilailuliiton mukaan sekä pelaajamäärä että suoritusmäärä olivat EBT:n ennätyksiä. Järjestäjän ilmoittama kokonaispalkintopotti oli 150 200 euroa.

Juhlaturnauksen voitti kanadalainen Nathan Ruest-Lajoie, joka kukisti loppuottelussa yhdysvaltalaisen Matthew McNielin pistein 267–256. Kanadalainen kuittasi voitostaan 25 000 euroa. Televisioitaviin kuuden parhaan ratkaisupeleihin ei edennyt suomalaisia.

Koronapandemia ja 2020-luku

Koronaviruspandemian vuoksi vuoden 2021 turnaus siirtyi tammikuulta elokuulle. Kilpailu järjestettiin siten myös pandemiavuonna, ja vuosittainen kilpailuperinne jatkui. Voittajaksi nousi Samu Valaranta, joka kukisti loppuottelussa tšekkiläisen Lukáš Jelínekin pistein 215–204.

Vuonna 2022 Nicola Pongolinista tuli turnauksen ensimmäinen italialaisvoittaja. Vuonna 2023 Jesper Svensson saavutti toisen Ballmaster Open -voittonsa kymmenen vuotta ensimmäisen voittonsa jälkeen.

Vuosina 2024–2026 turnaus päättyi suomalaisvoittoon: Jesse Kallio voitti vuonna 2024, Jarno Lahti vuonna 2025 ja Santtu Tahvanainen vuonna 2026. Tahvanainen kukisti loppuottelussa Rami Mukkulan pistein 204–170. Vuonna 2026 kaikki neljä televisiofinalistia olivat suomalaisia.

European Bowling Tour

Ballmaster Open liittyi European Bowling Touriin sen perustamisvuonna 2000. Kilpailu oli pitkään kiertueen avausosakilpailu ja sen pisimpään yhtäjaksoisesti mukana olleita turnauksia. Euroopan keilailuliiton vuoden 2009 katsauksen mukaan Ballmaster Open oli tuolloin ainoa turnaus, joka oli kuulunut kiertueen ohjelmaan jokaisella kaudella sen perustamisesta lähtien.

Myös koronapandemian aikaan Ballmaster Open oli niitä harvoja EBT-kilpailuja joita sen aikana järjestettiin. Tähän auttoivat Talin keilahallin väljät tilat ja sen mahdollistamat erikoisjärjestelyt ja yleisörajoitukset.

Marraskuussa 2024 Oy Bowling Ab ilmoitti vetävänsä Ballmaster Openin ja International Hammer Challengen pois EBT:stä. Järjestäjä perusteli päätöstä kiertueen sääntömuutoksilla ja näkemyksellään kiertueen tarjoaman hyödyn vähentymisestä. Päätös tehtiin yhdessä pääyhteistyökumppani Brunswickin kanssa. Turnaukset jatkuivat kansainvälisinä avoimina kilpailuina kiertueesta erillään.

Kilpailumuoto

Ballmaster Openin kilpailumuoto on muuttunut sen historian aikana. Alkuvuosien yhdestä karsintasuorituksesta karsinnan suoritusten uusiminen on muuttunut rajattomaksi ja varsinainen turnaus alkaa todella vasta loppukilpailussa. Vuodesta 2007 alkaen karsintaan on tuonut lisäjännitystä Brunswick Ballmaster Open 300eXtra. Loppukilpailussa on alunperin jatkettu karsinnan pisteisiin ja uusintojen tullessa mukaan se on aloitettu nollilta. Sarjamäärät loppukilpailussa ovat vaihdelleet ja välillä on jatkettu paras viidestä matsipelein tai round robin pelein. TV-peleissä on pelattu aiemmin 5-pelaajan porraspelejä ja nykyään neljän pelaajan kesken välierät ja loppuottelu. Juhlavuonna 2020 TV-peleihin selviytyi peräti kuusi pelaajaa.

Vuoden 2026 turnauksen karsintasuoritus käsitti kuusi sarjaa ja uusintasuoritukset olivat sallittuja. Karsinnan jälkeen järjestettiin yhden sarjan desperado-erä, joka tarjosi vielä mahdollisuuden loppukilpailupaikkaan. Loppukilpailuun eteni yhteensä 48 pelaajaa, ja karsinnan 16 parasta pääsi suoraan toiseen finaalivaiheeseen.

Toisen finaalivaiheen jälkeen 16 pelaajaa jaettiin kahteen kahdeksan pelaajan round robin -lohkoon. Otteluvoitoista ja tasapeleistä annettiin bonuspisteitä. Kilpailu huipentui neljän pelaajan ratkaisupeleihin. Naiset saivat kahdeksan pisteen tasoituksen sarjaa kohti. Kokonaispalkintopotti oli 84 000 euroa ja voittajan palkinto 10 000 euroa.

Voittajat ja ennätykset

Mika Koivuniemi on voittanut turnauksen neljä kertaa. Kolmeen voittoon ovat yltäneet Simo Vähäkorpela, Lasse Lintilä ja Pasi Uotila.

Pelaaja Voitot Voittovuodet
Mika Koivuniemi 4 1998, 2010, 2011 ja 2014
Simo Vähäkorpela 3 1983, 1984 ja 1993
Lasse Lintilä 3 1988, 2003 ja 2006
Pasi Uotila 3 2000, 2004 ja 2009
Mats Karlsson 2 1980 ja 1992
Kimmo Lehtonen 2 2002 ja 2007
Jesper Svensson 2 2013 ja 2023

Taulukon lähteet: turnauksen historialliset voittajaluettelot sekä Bowlingdigitalin ja Euroopan keilailuliiton kilpailuraportit.

Jesper Svensson voitti ensimmäisen Ballmaster Openinsa vuonna 2013 vasta 17-vuotiaana. Hän oli tuolloin turnauksen historian nuorin voittaja.

Televisiointi ja verkkolähetykset

Televisiointi on kuulunut Ballmaster Openin historiaan vuosikymmenten ajan. Vuoden 1980 kilpailusta muistetaan Mats Karlssonin televisiokameroiden edessä tekemä 300 pisteen sarja. Viime vuosina turnauksen ratkaisupelejä on esitetty Ylen kanavilla.

Verkkolähetykset ovat laajentaneet turnauksen seurattavuutta myös karsintavaiheeseen. Vuonna 2019 kaikki karsintaerät lähetettiin suorana YouTubessa, ja loppuviikon lähetyksiä selostivat Pertti Tapola ja Timo Palermaa. Neljän parhaan ratkaisuottelut esitettiin Ylen kanavilla. Vuonna 2026 televisiofinaalit lähetettiin Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa.

Lähteet

  1. 1 2 3 4 5 Murtuuko vasenkätisten kaksi vuotta kestänyt valtakausi keilailun Ballmaster-turnauksessa? Yle Urheilu. 15.1.2017. Viitattu 30.10.2026.
  2. ↑ Avoin kutsu medialle: Jättiturnaus Ballmaster Open huipentuu sunnuntaina Talin keilahallissa | Suomen Keilailuliitto www.sttinfo.fi. Viitattu 30.10.2026.
  3. ↑ Bowlers Journal (Archive.org) (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ admin: Matti Nieminen Suomen Keilailuliitto. Viitattu 30.10.2026.
  5. ↑ https://www.theseus.fi/server/api/core/bitstreams/d2e9a31d-5592-45e7-b0ef-a6a21fb740b1/content
  6. ↑ Keilailu | Sollo heitti kovan 235 pisteen keskiarvon Karlsson karsiutui Talin keilaturnauksessa Helsingin Sanomat. 8.1.1995. Viitattu 30.10.2026.
  7. ↑ Simo: Tulosten takana | Mikko Kaartinen, 63, tunnetaan suomalaisen keilailun kierrepioneerina ja teinitähteydestä kasvaneena esikuvana Suomen Keilailuliitto. 8.3.2023. Viitattu 30.10.2026.
  8. ↑ https://europeanbowling.sport/wp-content/uploads/STOR-2012.pdf
  9. ↑ Piritta Kantola voitti Ballmaster-turnauksen Ilta-Sanomat. 15.1.2001. Viitattu 15.1.2018.
  10. ↑ Saarinen, Joska: Keilailun Ballmaster-turnauksessa historian kolmas naisvoittaja – Pasanen parhaana suomalaisena kolmanneksi Yle. 15.1.2017. Viitattu 15.1.2018.
  11. ↑ Uusitalo, Timo: Kimmo Lehtosen kolmas Ballmaster -ykköstila jäi haaveeksi, voitto meni taas naiskeilaajalle Yle. 14.1.2018. Viitattu 15.1.2018.
  12. ↑ Simo: Tulosten takana | Huippuvalmentaja Piritta Kantola, 45, haaveilee itsekin vielä PWBA-kiertueella keilaamisesta - “Unelma, joka jäi joskus saavuttamatta” Suomen Keilailuliitto. 9.10.2024. Viitattu 30.10.2026.
  13. ↑ https://web.archive.org/web/20060407075557/http://www.bowlersjournal.com/tournaments/2006ballmasteropen/index.htm
  14. ↑ https://lepuski.fi/images/PDFt/Lepuski_5_13.pdf
  15. 1 2 Lehtonen starts 2007 Eurpean Bowling Tour season with victory in Brunswick Ballmaster Open | bowlingdigital.com www.bowlingdigital.com. Viitattu 30.10.2026. (englanniksi)
  16. ↑ EBT News | bowlingdigital.com bowlingdigital.com. Viitattu 30.10.2026.
  17. 1 2 sami: Keilailun superviikonloppu takana Suomen Keilailuliitto. 14.1.2020. Viitattu 30.10.2026.
  18. ↑ https://www.keilailu.fi/wp-content/uploads/2022/01/Tulospaketti-2019-2020.pdf
  19. ↑ Henri Havusela: Nathan Ruest-Lajoie Ballmaster Openin juhlaturnauksen voittaja Suomen Keilailuliitto. 12.1.2020. Viitattu 30.10.2026.
  20. ↑ Talin keilahalli Archives Suomen Keilailuliitto. Viitattu 30.10.2026.
  21. ↑ Nicola Pangolini vann årets ”Ballmaster” «  SkåneSporten skanesporten.se. Viitattu 30.10.2026.
  22. ↑ Henri Havusela: Santtu Tahvanainen nousi Ballmaster Open voittajaksi 2026 - "Mahtavalta tuntuu" Suomen Keilailuliitto. 11.1.2026. Viitattu 30.10.2026.
  23. ↑ https://europeanbowling.sport/wp-content/uploads/STOR-2009.pdf
  24. ↑ [Breaking] Ballmaster and International Hammer Challenge Withdraw from European Bowling Tour bowlinglife.eu. Viitattu 30.10.2026. (englanniksi)
  25. ↑ https://bowling.fi/wp-content/uploads/2025/12/BBO-2026-rules.pdf
  26. ↑ Ballmaster champ Kimmo Lehtonen sets the tone in Helsinki on Saturday bowlingdigital.com. 6.1.2018. Viitattu 30.10.2026. (englanniksi)
  27. ↑ https://web.archive.org/web/20060825062532/http://www.bowlersjournal.com/tournaments/2006ballmasteropen/open_2.htm
  28. ↑ Simo: Brunswick Ballmaster Open avaa keilailuvuoden 2024 – lue kisaennakko ja tiedä mistä puhutaan! Suomen Keilailuliitto. 4.1.2024. Viitattu 30.10.2026.
  29. ↑ Jonne Käsmä upeaan suoritukseen Ballmaster Openissa – Seitsemäs sija Euroopan tunnetuimmassa keilaturnauksessa Koillissanomat. 19.1.2019. Viitattu 30.10.2026.