
Gustaf Benjamin Frosterus (30. lokakuuta 1866 Porvoo – 1. huhtikuuta 1931 Helsinki) oli suomalainen geologi.
Frosteruksen vanhemmat olivat professori Johan Gustaf Frosterus ja Alina Fredrika Ottelin. Hän pääsi ylioppilaaksi 1885 Helsingin ruotsalaisesta normaalilyseosta ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1885, filosofian maisteriksi 1890 ja filosofian lisensiaatiksi 1895. Frosterus opiskeli myös Saksassa Heidelbergin yliopistossa 1891–1892 ja teki myöhemmin opintomatkoja Saksaan, Sveitsiin, Itävaltaan, Italiaan, Ruotsiin, Norjaan ja Venäjälle.
Frosterus nimitettiin valtiongeologiksi 1889 ja geologisen toimikunnan agrogeologisen osaston johtajaksi 1918. Hän toimi mineralogian ja geologian opettajana Polyteknillisessä opistossa ja Teknillisessä korkeakoulussa vuosina 1893–1919. Frosterus oli valtion maatutkimuslaitoksen johtajana 1926–1931 ja hän sai professorin arvonimen 1926.
Frosterus toimi 1910 Pohjois-Europan maalaatujen luokitusta varten toimineen kansainvälisen komissionin puheenjohtajana. Hän oli Suomen Tiedeseuran, Suomen Maantieteellisen seuran jäsen ja Kansainvälisen Maatutkimusseuran varapuheenjohtaja sekä Pohjoismaisen Maatutkimus Yhdistyksen puheenjohtaja ja sihteeri.
Frosterus julkaisi alansa teoksia, muun muassa Epämetalliset hyödylliset mineraalit (1919) ja Suomen maaperä (1922). Hän oli alallaan kansainvälisesti arvostettu.
Benjamin Frosterus oli naimisissa vuodesta 1895 Anna Gertrud Sofia (Netty) Wahlfeltin kanssa. Frosteruksen sisar oli kirjailija ja taidemaalari Hanna Frosterus-Segerstråle.