3. helmikuuta − Valtiovarainministeri Juho Vennola sanoi eduskunnassa, että kaikkia ylivelkaantuneita maanviljelijöitä ei voida pelastaa valtiovallan toimenpitein.
6. helmikuuta – Eduskunta muutti rikoslakia laajentamalla valtiopetoksen valmistelun määritelmää. Tämän nojalla tuli rangaistavaksi muun muassa liittyminen sellaiseen yhdistykseen, jonka toiminnan voitiin epäillä tähtäävän Suomen valtio- tai yhteiskuntajärjestelmän väkivaltaiseen kumoamiseen.
26. maaliskuuta – Helsingin Katajanokalla järjestetty lentonäytös päättyi kahden koneen yhteentörmäykseen ja lentäjien, luutnantti Artolan ja lentomestari Salosen kuolemaan. Koneet olivat englantilaismallisia Gamecock-hävittäjiä. Näytöstä seurasi runsaslukuinen yleisö, joka myös oli vaarassa joutua tähän onnettomuuteen.
12. toukokuuta – Akateeminen Karjala-Seura järjesti inkeriläisten pakkosiirtojen vuoksi mielenosoituksen Neuvostoliiton suurlähetystön edustalla Helsingissä. Neuvostoliitto lähetti myöhemmin mielenosoituksen vuoksi Suomelle nootin neuvostovastaisesta liikehdinnästä Suomessa.
24. heinäkuuta – Kuusi ihmistä hukkui, kun aallokko upotti moottoriveneen Lappeenrannan lähellä Saimaalla Ruohosaaren ja Heposalon välisellä selällä. Yksi veneessä ollut onnistui pelastumaan.
12. syyskuuta – Thalia Massie väitti tulleensa raiskatuksi Honolulussa. Tapaus käynnisti tapahtumasarjan, joka järkytti Havaijin territoriota ja tulehdutti Havaijin ja Yhdysvaltojen välejä pitkäksi aikaa.
4. marraskuuta – Puolustuslaitoksen sementti- ja putkilastissa ollut B 2-höyrylaiva upposi myrskyssä Suomenlinnan edustalla, jolloin 8 laivalla ollutta kuoli ja kolme pelastui.
4. marraskuuta – Kahdeksan miehistön jäsentä kuoli suomalaisen kuunari Ansion haaksirikossa Ruotsin puolella Merenkurkussa.
↑Rosa, John P.:Local Story: The Massie-Kahahawai Case and the Culture of History, s. 1.University of Hawai‘i Press, 2014.ISBN9780824840211Teoksen verkkoversio.(englanniksi)
↑van Pelt, Arthur R.:”Ihmisryöstö Hawaijilla”,Pohjolan poliisi kertoo 1975, s. 346, 350. Poliisi kertoo.Pohjolan poliisin urheiluliitto, 1975.
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta 1931.