Robert Duvall

Teatteriopinnoista elokuviin

Duvall muutti talvella 1955 New Yorkiin, missä hän aloitti draamaopinnot Sanford Meisnerin alaisuudessa Neighborhood Playhousessa. Duvall asui New Yorkissa toisen nuoren näyttelijäopiskelijan Dustin Hoffmanin kanssa, ja heidän ystäväpiiriinsä kuului myös Gene Hackman, jonka vaimo kokkasi usein kolmikolle.

Duvall sai uransa alussa rooleja off-Broadwaylta ja televisiosta. Käsikirjoittaja ja näytelmäkirjailija Horton Foote oli nähnyt Duvallin suorituksen näytelmänsä The Midnight Caller opiskelijatuotannossa ja vakuuttunut tämän suorituksesta alkoholistina. Foote suositteli Duvallia käsikirjoittamansa elokuvaan Kuin surmaisi satakielen pieneen mutta merkittävän erakkomaisen Boo Radleyn roolin.

Hollywoodin uuden aallon näyttelijänä

Duvall alkoi ensimmäisen elokuvansa jälkeen saada monia pieniä elokuva- ja televisio-osia, jotka johtivat edelleen isompiin tuotantoihin. Hän sai laajempa huomiota elokuvasta M.A.S.H. – armeijan liikkuva kenttäsairaala (1970). Duvall myös löysi paikkansa Hollywoodin uuden aallon ohjaajien näyttelijänä. Hän oli mukana Francis Ford Coppolan feministisessä road moviessa Sadeihmisiä (1969) ja George Lucasin esikoisohjauksessa THX 1138 (1970).

Duvall oli sekä ensimmäisessä Kummisedässä (1972) että sen jatko-osassa (1974) mafian asianajaja Tom Hagenin roolissa. Ensimmäisestä osasta hän sai uransa ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden, kun hän oli ehdolla parhaasta miessivuosasta. Duvall näytteli seuraavaksi muun muassa sotaelokuvassa Kotka on laskeutunut (1976) ja uutissatiirissa Kasvot kuvaruudussa (1976).

Duvall sai 1970-luvun lopulla kaksi Oscar-ehdokuutta. Ensin hän oli ehdolla parhaasta miessivuosasta elokuvasta Ilmestyskirja. Nyt. (1979). Hänen roolihahmonsa everstiluutnantti Kilgore julistaa rakastavansa "tuoreen napalmin tuoksua aamuisin". Duvall oli puolestaan ehdolla parhaan miespääosan Oscariin elokuvasta Jääräpää Santini (1980). Siinä hän näyttelee ammattisotilasta, joka rauhanaikana toteuttaa ankaraa kuria perheensä parissa.

Oscar-voittajasta esikoisohjaukseen

Duvall voitti parhaan miespääosan Oscarin roolistaan hiipuvana country-tähtenä Kantrin kaipuussa (1983), mihin hän myös kirjoitti muutaman kappaleen. Samana vuonna ilmestyi Duvallin esikoisohjaus Angelo, pikku ystäväni, joka kertoo New Yorkin kaduilla asuvasta romanitytöstä. Draamaelokuva oli osittain improvisoitua.

Vaikka Duvall palkittiin pääosasta, hän oli Kantrin kaipuun jälkeen edelleen pääsääntöisesti luotettava sivuosanäyttelijä. Hänen seuraavia elokuviaan olivat muun muassa Voittajan paluu (1984) sekä jengitrilleri Colors – jengit, autourheiluelokuva Ukkosta radalla (1990) ja Margaret Atwood -filmatisointi Orjattaresi (1990). Duvall oli mukana myös Emmy-palkitussa minisarjassa Vaarojen maa (1989).

Duvallin 1990-luvun elokuvia olivat muun muassa Ihmeiden aika (1996) ja Perhesalaisuus (1996). Apostoli oli puolestaan Duvallin monivuotinen projekti, jonka hän myös ohjasi ja käsikirjoitti. Hän sai siitä kolmannen parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuutensa. Elokuvasta Siviilirohkeutta (1998) tuli puolestaan kolmas miessivuosaehdokkuus. Duvall oli Emmy-ehdokkaana roolistaan Josif Stalinina televisioelokuvassa Stalin (1992).

2000-luvun työt

Duvall ohjasi ja käsikirjoitti elokuvan Assassination Tango (2002), jossa hän näytteli itse pääosassa palkkamurhaajaa, joka kiinnostuu tangosta. Duvall näytteli sisällissotaan sijoittuvassa Jumalan miekassa (2003) Robert E. Leetä ja Afrikan salaisuuksissa (2003) eksentristä rikasta miestä, joka ottaa veljenpoikansa suojelukseensa.

Duvall voitti Emmy-palkinnon sekä näyttelijänä että tuottajana minisarjasta Broken Trail (2006). Hän näytteli siinä karjatilallista, joka pelastaa viisi nuorta kiinalaistyttöä prostituutiolta. Duvallin seuraavia elokuvia olivat We Own the Night (2007), Neljä joulua yhdessä päivässä (2008) ja Crazy Heart (2009). Hän oli pääosassa komediassa Ennen aikojaan (2009), jossa hän näytteli erakkoa, joka alkaa suunnitella omia hautajaisiaan.

Duvall näytteli viisasta karjatilallista elokuvassa Seven Days in Utopia (2011) ja ampumaradan omistajaa toimintaelokuvassa Jack Reacher: Tappajan jäljillä (2012). Hänen neljäs sivuosa-Oscarin ehdokkuutensa tuli elokuvasta The Judge (2014). Duvallin elokuvia 2010-luvulla olivat myös rikosdraama Wild Horses (2015), jonka hän myös ohjasi, sekä trilleri Widows (2018).

Duvallin viimeisiä elokuvia olivat urheiludraama 12 Mighty Orphans (2021) sekä vuoden 2022 Kova vääntö ja The Pale Blue Eye.