2. maaliskuuta – Presidentti P. E. Svinhufvud ilmoitti pitämässään radiopuheessa ottaneensa henkilökohtaisen vastuun järjestyksen säilymisestä maassa ja käski Mäntsälän kapinan osanottajia palaamaan koteihinsa.
6. maaliskuuta – Mäntsälän kapinan johtomiehet antautuivat viranomaisille.
7. maaliskuuta – Fordin nälkämarssi: poliisit ja Ford-autotehtaan turvamiehet ampuivat mielenosoitusmarssin osallistujia Detroitissa Yhdysvalloissa. Neljä ihmistä kuoli ja yli 50 loukkaantui, minkä lisäksi yksi loukkaantunut kuoli myöhemmin vammoihinsa.
26. maaliskuuta – Ilmavoimien de Havilland D.H.60 Moth -harjoituskone syöksyi jäälle noin 100 metrin korkeudesta ja paloi poroksi Helsingin Pohjoissatamassa. Koneen mekaanikko kuoli vammoihinsa ja ohjaaja loukkaantui pahoin.
Huhtikuu−kesäkuu
5. huhtikuuta – Kieltolaki päättyi ja ensimmäinen Alko avattiin aamulla kello 10.00, mistä on jäänyt aikakirjoihin numerosarja 5-4-3-2-1-0.
10. toukokuuta − Eduskunta hyväksyi lain Mäntsälän kapinaan vähemmän syyllisten armahtamisesta. SDP:n kansanedustajat äänestivät lakiesitystä vastaan.
12. toukokuuta – Charles Lindberghin poika löytyi kuolleena kymmenen viikkoa kaappauksen jälkeen.
14. toukokuuta – Kouvolan Seuratalo Oy:n kaksikerroksinen liike- ja teatteritalo tuhoutui tulipalossa Kouvolan kauppalan keskustassa. Talo oli Suomen toiseksi suurin puutalo ja se oli tuotu 10 vuotta aikaisemmin Terijoelta, jossa talo oli ollut Riviera-nimisenä hotellina.
15. toukokuuta – Japanilaiset joukot vetäytyivät Shanghaista. Toukokuun viidennentoista päivän vallankaappausyritys Japanissa, missä pääministeriInukai Tsuyoshi sai surmansa. Armeija sai tämän jälkeen merkittävän vallan maan asioissa.
7. kesäkuuta – Kaarlo Kares jätti presidentti P. E. Svinhufvudille lähes 3000 henkilön allekirjoittaman adressin, jossa anottiin Lapuan liikkeen johtomiesten vapauttamista. Svinhufvud kuitenkin kieltäytyi tästä.
24. kesäkuuta – Verettömän sotilasvallankaappauksen jälkeen Siamista tuli perustuslaillinen monarkia.
30. kesäkuuta – Suomalainen nelimastoparkkiMelbourne upposi törmättyään yhteen englantilaisen tankkilaivan Seminolen kanssa. Laivan päällikkö ja 10 miehistön jäsentä hukkui, 15 miestä saatiin pelastettua.
17. heinäkuuta – Altonan verisunnuntai Saksassa: kommunistit hyökkäsivät kansallissosialistien mielenosoitusta vastaan, tuloksena 18 kuollutta. Monia poliittisia katumellakoita seurasi.
17. heinäkuuta – Lapuan liikkeen kannattajat yrittivät kyyditä puolustusministeri Jalo Lahdensuon hänen kotoaan Lapuan Honkimäeltä.
9. lokakuuta – Josif Stalin erotutti Neuvostoliiton kommunistisesta puolueesta ”vastavallankumouksellisen ryhmän”, johon kuuluivat muun muassa Lev Kamenev ja Grigori Zinovjev. Kamenev ja Zinovjev oli jo kertaalleen erotettu NKP:sta, mutta he olivat saaneet jäsenyytensä takaisin tunnustettuaan ”virheensä”.
14. lokakuuta – Lapuan liikkeen pää-äänenkannattajalle Ajan Sanalle annettiin ilmestymiskielto. Lehden viimeiseksi jäänyt numero ilmestyi seuraavana päivänä.
20. lokakuuta – Sisäministeri Arvo Manner ja sosiaaliministeri Erkki Paavolainen erosivat hallituksesta vastalauseena sille, ettei kaikkia Mäntsälän kapinan johtomiehiä vapautettu vankilasta.
11. marraskuuta – Isänmaallisen Kansanliikkeen kustannusyhtiö Kansan Sana Oy perustettiin.
21. marraskuuta − Turun hovioikeus tuomitsi 32 Mäntsälän kapinan johtomiestä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Lapuan liikkeen johtaja Vihtori Kosola ja kenraalimajuri K. M. Wallenius tuomittiin kumpikin yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeuteen, liikkeen operatiivinen johtaja luutnantti Artturi Vuorimaa kahdeksi vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi sekä kauppaneuvos Rafael Haarla kuudeksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Syytettyinä oli ollut kaikkiaan 102 henkilöä. Tuomitut ilmoittivat hakevansa valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta.
kesäkuu – Chacon sotaParaguayn ja Bolivian välillä muuttui täysimittaiseksi ja avoimeksi bolivialaisten vallattua Paraguayn asemat Pohjois-Chacossa ja hyökättyä Fortin Boquerónin Keski-Chacossa. Asunciónissa määrättiin elokuussa mobilisaatio ja kenraali José Estigarribia määrättiin ottamaan Fortin Boquerón takaisin.
↑Barnard, John:American Vanguard: The United Auto Workers During the Reuther Years, 1935-1970, s. 42–43.Wayne State University Press, 2004.ISBN9780814332979Teoksen verkkoversio.(englanniksi)
↑Tuhoisa lento-onnettomuus, Helsingin Sanomat, 27.03.1932, nro 84, s. 9, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot