24. helmikuuta – Valtion rautateidenViipurin konepajan suuri kaksikerroksinen konepajarakennus tuhoutui tulipalossa. Palossa vaurioitui myös 14 korjattavana ollutta veturia. Vahingot nousivat noin 10 miljoonaan markkaan.
23. huhtikuuta – Naiset saivat Suomessa täydet oikeudet päästä kaikkiin valtion virkoihin lukuun ottamatta puolustuslaitosta ja kirkkoa.
24. huhtikuuta – Saksa ja Neuvostoliitto allekirjoittivat Berliinissä viisivuotisen puolueettomuus- ja hyökkäämättömyyssopimuksen. Maat vahvistivat samalla uudelleen maiden välillä 1922 solmitun Rapallon sopimuksen.
1. toukokuuta – Ford Motor Company otti Yhdysvalloissa käyttöön 40-tuntisen ja viisipäiväisen työviikon. Lauantait tulivat vapaapäiviksi kun viikoittaista työaikaa lyhennettiin 48 tunnista 40 tuntiin ilman palkanalennuksia.
18. toukokuuta – Yhdysvaltalainen evankelista Aimee Semple McPherson katosi olleessaan uimassa Venice BeachillaLos Angelesin lähellä. Hänen luultiin hukkuneen, mutta 23. kesäkuuta hän palasi julkisuuteen Meksikossa lähellä Yhdysvaltain rajaa ja ilmoitti joutuneensa siepatuksi lunnaiden toivossa.
22. toukokuuta – Kenraali Karl Fredrik Wilkama vapautettiin sotaväen päällikön virasta ja hänen tilalleen nimitettiin kenraali Aarne Sihvo. Vaihdoksen taustalla olivat tsaarinajan upseerien ja jääkärien väliset kiistat. Wilkama siirtyi eläkkeelle.
29. toukokuuta – Helsingissä Etu-TöölössäTemppelikatu 15:ssä sijainneella 6-kerroksisella uudisrakennuksella sortuivat kahden huoneen kohdalta kaikkien kerroksien välikatot. Onnettomuudessa kuoli yksi rakennustyöläinen ja kolme loukkaantui, heistä kaksi sai vaikeita vammoja.
4. kesäkuuta – Ignacy Mościckista tuli Puolan presidentti Józef Piłsudskin kieltäydyttyä virasta. Mościcki oli presidenttinä aina siihen saakka kun Saksa hyökkäsi Puolaan syyskuussa 1939.
4. kesäkuuta – New Yorkista lähtenyt RMS Andania toi Suomeen vierailulle 628 amerikansuomalaista siirtolaista rantautuessaan Helsingin Eteläsatamaan. Laivan mukana tuli myös jazzmuusikoita ja Andanian vierailua pidetään suomalaisen jazzin alkusysäyksenä. Laivan orkesteri Andania Yankees toi mukanaan amerikkalaisen jazzin soittotavan Suomeen. Orkesterin amerikansuomalainen saksofonistiWilfred "Tommy" Tuomikoski jäi Suomeen useiksi vuosiksi ja vaikutti 1930-luvulla Ramblers- ja Dallapé-orkestereissa.
9. kesäkuuta – Mellilässä tuhoutui lautatarha ja kaksi suurta varastorakennusta tulipalossa. Vahingot olivat noin 2-3 miljoonaa markkaa ja muun muassa 90000 kiloa viljaa tuhoutui.
19. kesäkuuta – Paavi Pius XI vahvisti Cadaverum cremationis -ohjeellaan katolisen kirkon polttohautauskiellon. Kielto oli voimassa vuoteen 1963 saakka.
20. kesäkuuta – Saksassa järjestettiin kansanäänestys entisten ruhtinassukujen omaisuuden pakkolunastamisesta ilman korvausta. Äänestyksessä ei saatu riittävää enemmistöä pakkolunastuksen taakse.
29. kesäkuuta – Benito Mussolinin hallitus pidensi Italiassa päivittäistä työaikaa 8 tunnista 9 tuntiin osana kansallista tehostamisohjelmaa. Ohjelmaan kuului myös kielto rakentaa loistorakennuksia, sanomalehdet saattoivat olla enintään 6-sivuisia ja uusien ravintoloiden, tanssihallien ja muiden vastaavien laitosten perustaminen kiellettiin sekä marraskuun alusta lähtien bensiiniin alettiin sekoittaa alkoholia.
3. elokuuta – Meksikossa katolisen kirkon vastaisen lainsäädännön voimaantulo käynnisti kesäkuuhun 1929 saakka jatkuneen Cristero-kapinan. Kapinan aikana surmattiin noin 250000 ihmistä ja saman verran pakeni rajan yli Yhdysvaltoihin.
5. elokuuta – Lokakuussa 1925 uponnut torpedovene S2 saatiin nostettua merenpohjasta. Hylky hinattiin Reposaareen. S2:n hylky oli löydetty 10. kesäkuuta 1926 15 metrin syvyydestä.
28. elokuuta – Rajajoen postijuna syöksyi jarrujen petettyä asemalaiturille Helsingin rautatieasemalla. Junan veturi ajoi seinän läpi rautatieaseman vastavalmistuneeseen päätelaiturikatokseen. Kolme tavaravaunua, postivaunu ja yksi matkustajavaunu murskautui ja 30 ihmistä loukkaantui, neljä heistä vaikeasti.
14. syyskuuta – Vuonna 1925 solmitut Locarnon sopimukset ratifioitiin Genevessä ja ne astuivat voimaan. Sopimuksilla taattiin Saksan ja Ranskan sekä Saksan ja Belgian rajojen loukkaamattomuus sekä sovittiin Reininmaan demilitarisoidun alueen valvonnasta ja sopijamaiden (Ranska, Belgia, Iso-Britannia, Italia, Saksa, Puola, Tshekkoslovakia) kiistojen sovittelemisesta rauhanomaisesti Kansainliiton avulla.
14. syyskuuta – KotkanHovinsaaressa tuhoutui Halla Oy:n lautatarha tulipalossa. Palossa tuhoutui noin 3000 standarttia puutavaraa arvoltaan noin 6 miljoonaa markkaa ja lisäksi rakennuksia 2 miljoonan markan arvosta.
18. syyskuuta – Hurrikaani aiheutti MiamissaFloridassa satojen miljoonien dollarien tuhot ja yli 100 kuolonuhria. Hurrikaani antoi lopullisen kuoliniskun Floridan 1920-luvun kiinteistökeinottelubuumille.
25. syyskuuta – Kansainliitto hyväksyi Genevessä kansainvälisen yleissopimuksen orjuuden ja orjakaupan täydellisestä lakkauttamisesta maailmanlaajuisesti. Suomi ratifioi sopimuksen 29. heinäkuuta 1927
4. lokakuuta – Mihail Bulgakovin näytelmän Turbinien päivät ensi-ilta oli Moskovan taiteellisessa teatterissa. Näytelmä perustui Bulgakovin teokseen Valkokaarti.
4. lokakuuta – Hiilikaivoslakko päättyi Britanniassa kun viimeiset lakkolaiset palasivat työhön.
16. lokakuuta – Kiinalaisen Kuang Yuang-joukkojenkuljetuslaivan ammuslastin räjähdyksessä Jiujiangin lähellä kuoli 1200 ihmistä. Laiva oli ollut kuljettamassa ammuslastin lisäksi 1200:a sotaherra Sun Chuanfangin sotilasta kun se syttyi tuleen.
18. lokakuuta – Kieltolaki kumottiin Norjassa järjestyssä kansanäänestyksessä. Kieltolaki oli ollut Norjassa voimassa vuodesta 1917 lähtien.
31. lokakuuta – 15-vuotias anarkisti Anteo Zamboni yritti surmasta ampumalla Benito MussolininBolognassa. Zamboni lynkattiin fasistien toimesta tapahtumapaikalla poliisin puuttumatta asiaan. Attentaattiyrityksen seurauksena Italiassa kiellettiin kaikki opposition sanomalehdet.
31. lokakuuta – Taikuri ja kahlekuningasHarry Houdini kuoli vatsakalvon tulehdukseen sairaalassa Detroitissa. Hän oli saanut yhdeksän päivää aikaisemmin Montrealissa pukuhuoneessaan kolme iskua vatsaansa nuorelta mieheltä, joka oli halunnut kokeilla, pystyisikö Houdini todella kestämään iskuja.
3. marraskuuta – Barnes-Heckerin kaivosonnettomuudessa IshpemingissaMichiganissa kuoli 51 kaivostyöläistä, joista monet olivat amerikansuomalaisia. Onnettomuudessa Barnes-Heckerin rautamalmikaivoksen tunneleihin pääsi tunkeutumaan vettä kaivoksen yläpuolella olleesta järvestä.
9. marraskuuta – Kaikki Italian parlamentin 123 oppositiopuolueiden edustajaa menettivät edustajanpaikkansa ja heistä annettiin pidätysmääräykset. Pidätettyjen edustajien joukossa oli Italian kommunistisen puolueen perustajiin kuulunut Antonio Gramsci. Gramschi tuomittiin 1928 20 vuoden vankeusrangaistukseen ja hän kuoli vankilassa 1937.
23. marraskuuta − Eduskunta antoi Kyösti Kallionhallitukselle epäluottamuslauseen puolustusvoimien ampumatarvikehankintoihin liittyneiden epäselvyyksien vuoksi. Luottamuslauseäänestys oli ensimmäinen radioitu eduskuntakeskustelu.
27. marraskuuta – Ilmavoimien Hansa Brandenburg-lentokoneet 4F38 ja 4F57 törmäsivät ilmassa yhteen Sortavalan lähellä, jolloin 4 lentäjää sai surmansa ja koneet tuhoutuivat.
27. marraskuuta – Tiranan sopimus teki Albaniasta osittain Italian protektoraatin.
26. joulukuuta – Jean Sibeliuksen sinfoninen runo Tapiola, joka jäi hänen viimeiseksi suurimuotoiseksi sävellyksekseen, sai ensiesityksensä New Yorkissa yhdysvaltalaisen kapellimestarin Walter Damroschin johtamana.