
Raili Maria Kaarina Malmberg os. Vasara (22. marraskuuta 1926 Helsinki – 24. helmikuuta 2024 Helsinki) oli suomalainen journalisti, pedagogi, tapakulttuurin vaalija ja usean valtakunnallisen naisjärjestön kunniajäsen. Hän toimi pitkään Koululainen- (1972–1981) ja Kotiliesi-lehtien (1981–1986) päätoimittajana. Hän työskenteli myös Suomenmaassa ja Kaunis koti -lehdessä (1949–1950). Hän oli muun muassa Kalevalaisten Naisten Liiton puheenjohtaja vuosina 1991–1997.
Malmberg kirjoitti yhden runoteoksen, televisionäytelmän, käytösoppaita ja muita julkaisuja sekä artikkeleita kirjoihin.
Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.
Malmberg oli koulutukseltaan filosofian lisensiaatti ja opettaja. Hän toimi luokanopettajana eri luokka-asteilla pääkaupunkiseudulla 1952–1972. Hän toimi Suomen Lottaperinneliiton puheenjohtajana 2004–2007, Tapaseuran puheenjohtajana ja oli perustamassa yhdistystä, sekä Naisjärjestöjen Keskusliiton hallituksessa, kunniajäseneksi hänet nimitettiin vuonna 2001.
Malmbergille myönnettiin opetusneuvoksen arvonimi 1995. Hän sai valtion journalistipalkinnon vuonna 1997 työstään Kotiliedessä ja Kotimaassa. Malmberg valittiin Naisjärjestöjen keskusliiton kunniajäseneksi vuonna 2001 ja Kalevalaisten Naisten jäsenyhdistysten kunniapuheenjohtajaksi vuonna 2019. Hänet valittiin vuoden lotaksi vuonna 2009. Hän oli Maanpuolustuksen Tuen valtuuskunnan jäsen.
Malmberg toimi myös 1980-luvulla kirkolliskokousedustajana ja virsikirjakomitean jäsenenä.
Malmberg pääsi ylioppilaaksi vuonna 1945 ja hän valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1949.
Malmbergin tunnetuimpia runoja ovat "Ylistyslaulu elämälle" (runoteoksessa Riekonmarjat, 1976) ja "Minun isänmaani".
Malmbergille myönnettiin Suomen Leijonan 1. luokan ritarimerkki 1985 ja 2. luokan Vapaudenristi 2005. Hän sai Valtion journalistipalkinnon 1997 ja Kalevalaisten Naisten Liiton Larin Paraske -palkinnon 2003.
Malmberg vietti lapsuutensa Helsingissä Käpylässä. Sota-aikana pommi tuhosi heidän perheen kotinsa vuonna 1944. Vaikea aika vaikutti häneen ja hän hakeutui Suomen Punaisen Ristin koulutukseen apusisareksi koulujen ollessa suljettuina. Hän toimi apusisarena sotasairaalassa Nokialla.
Hänen tärkein tuki on ollut elämänvarralle puoliso Kari Malmberg, jonka kanssa hänellä oli 74 vuotta kestänyt, nuoruudenrakkauteen perustuva suhde. Hänellä oli yksi tytär sekä kaksi lastenlasta.