
Berit Maria Lindholm (o.s. Jonsson; 1934 Tukholma – 12. elokuuta 2023) oli ruotsalainen oopperalaulaja, äänialaltaan sopraano.
Lindholm teki debyyttinsä vuonna 1963 kreivittären roolissa Figaron häiden esityksessä Tukholmassa. Hän esiintyi ensimmäisen kerran Covent Gardenissa vuonna 1966 ja kuului Bayreuthin festivaalin laulajiin vuosina 1967–1974. Yhdysvaltain-debyyttinsä Lindholm teki vuonna 1972 San Franciscossa, ja Metropolitan-oopperaan hän pääsi esiintymään vuonna 1975. Lindholmin rooleihin kuuluivat Figaron häiden kreivittären ohella muiden muassa Kassandra (Troijalaiset), Isolde (Tristan ja Isolde), Brünnhilde (Nibelungin sormus) ja Krysothemis (Elektra). Lindholm teki esiintymisiä myös esimerkiksi Bolšoi-teatterissa, Wienin valtionoopperassa ja Scottish Operassa.
Lindholm sai hovilaulajattaren arvonimen vuonna 1976.