Berthold Beitz

Tausta ja toiminta sota-aikana

Beitz syntyi pankkivirkailijan pojaksi. Ennen pankkiuraa isä oli toiminut upseerina. Vanhoilla päivillään Beitz muisteli vanhempiensa tähdetäneen hänelle toisten ihmisten arvostamista ja kunnioittamista.

Aluksi Beitz haaveili lääkärin ammatista, mutta päätyi ottamaan suomalaista ylioppilastutkintoa vastanneen tutkinnon jälkeen harjoittelupaikan pankista. Huhtikuussa vuonna 1939 hän pääsi töihin Royal Dutch Shellin toimistoon Hampurissa. Koska työpaikka liittyi Saksan sodankäynnin kannalta oleelliseen öljyyn, hän vältti sotapalveluksen. Seuraavaksi hän otti vastaan johtajan paikan Beskidian öljy-yhtiöstä. Yhtiö vaihtoi nimensä Karpaattien öljy-yhtiöksi ja Beitz siirtyi Boryslaviin, Galitsiaan.

Boryslavin seudulla oli öljyteollisuutta ja paljon juutalaistaustaista väestöä. Ensimmäiset juutalaisiin kohdistuneet julmuudet Beitz näki kesällä 1941. Elokuussa 1942 hän joutui todistamaan kuinka SS tuhosi julmasti paikallisen orpokodin. Lapsia heitettiin ulos ikkunoista ja osa lapsista joutui kävelemään keskellä yötä avojaloin pitkän matkan rautatieasemalle.

Koska oli vaikutusvaltainen toimitusjohtaja jonka toimiala liittyi energiaan, sai Beitz tiedon tulevista karkotuksista etukäteen SS:n paikalliselta johtomieheltä. Kun juutalaisia tuhoamisleireille vieneet junat saapuivat, oli Beitzillä oikeus ottaa niistä yrityksensä työntekijät pois. Todisteusti hän otti junista pois myös 250 muuta henkilöä, joilla ei ollut minkäänlaista yhteyttä hänen yritykseensä. Todistajien mukaan monet heistä olivat täysin ammattitaidottomia ja osa oli vakavasti sairaita. Kerran Beitz yritti saada junasta nuoren naisen jota väitti sihteerikseen. Lisäksi hän päätti ottaa pois tämän iäkkään äidin. SS-mies päätteli, että vanhus ei voi mitenkään olla työkuntoinen ja laittoi tämän takaisin junaan. Sihteeriksi väitetty nainen päätti seurata äitiään kuolemaan. Lisäksi Beitzit piilottivat juutalaislapsia kotiinsa. On arvioitu, että Beitzit pelastivat 800 juutalaista kuolemanleireiltä.

Beitz uhkasi paljastua vuonna 1943. Poliisi pidätti kaksi juutalaista tyttöä Unkariin menevästä junasta. Tytöillä oli henkilöpaperit, joissa väitettiin, että he olivat "arjalaisia". Paperit oli allekirjoittanut Beitz. Lisäksi he kuuluivat vastarintaliikkeeseen. Kävi ilmi, että paperit oli salakuljetettu Beitzin tehtaasta. Sodan jälkeen hengissä säilyneet juutalaiset muistelivat, että Beitz oli käynyt toimistossaan äännekkään ja vihamielisen keskustelun Gestapon virkailijoiden kanssa. Kiinnijääminen vältettiin ja Beitz saattoi jatkaa toimintaansa.

Saksan rintama alkoi murtua ja se menetti Galitsian. Beitz joutui armeijaan aktiivipalveluun keväällä 1944 ja joutui sodan lopulla neuvostoliittolaiseten sotavangiksi.

Sodan jälkeen Beitziltä kysyttiin, miksi hän oli auttanut ihmisiä tilanteessa, jossa niin monet eivät tehneet mitään. Hän totesi, että ei toiminut poliittisista vaan humanistisista syistä. "Kun näkee äidin, jonka käsivarsilla on tämän ammuttu lapsi ja kun sinulla on itselläsi lapsia, sinun täytyy toimia jotenkin", vastasi Beitz yhdessä haastattelussa. Hän sanoo, että ei pelännyt, sillä pelko estää toiminnan.

Toisen maailmansodan jälkeen

Sodan jälkeen Beitz työskenteli Iduna-vakuutusyhtiön johtajana. Hänen tarmokkuutensa herätti huomiota ja vuonna 1953 Alfired Krupp otti Beitziin yhteyttä. Beitz nimitettiin Krupp-yhtymän toimitusjohtajaksi, ja hän jatkoi yhtiön palveluksessa seuraavat 60 vuotta. Hänen johdollaan Kruppista tuli suuri monialayritys, ja hän myös auttoi jälleenrakentamaan Ruhrin alueen teollisuutta. Beitz oli mukana myös suuressa yritysfuusiossa. 1990-luvulla Beitz oli tekemässä Kruppin ja Thyssenin fuusiota, jonka johdosta syntyi ThyssenKrupp - suuryritys.

Saksan liittotasavalta käytti Beitzin palveluksia, kun Kylmän sodan aikana piti solmia suhteita itäblokkiin. Liittokansleri Konrad Adenauer lähetti hänet 1960-luvulla solmimaan suhteita Puolan kanssa.

Alfried Kruppin kuoleman jälkeen Beitzistä tuli koko Krupp-yhtymän pääjohtaja vuonna 1967. Koska Krupp-yhtiö oli toisen maailmansodan aikana käyttänyt pakkotyövankeja työvoimana, päätti Beitz, että entisille pakkotyöläisille on maksettava korvauksia. Pääjohtajaksi tultuaan Beitz painosti Kruppin perikuntaa muodostamaan hyväntekeväisyyssäätiön. He muodostivat Alfried Krupp von Bohlen und Halbach- säätiön, ja se omistaa 25% prosenttia ThyssenKruppin osakkeista.

Hyväntekeväisyyssäätiö jakaa varoja tieteeseen, terveyshankkeisiin, urheiluun ja opetuksen laadun parantamiseen. Vuoden 1965 jälkeen se on lahjoittanut varoja kaikkiaan 695 000 000 euroa. Säätiö on käynnistänyt myös tutkimuksen, jolla on selvitetty Alfried Kruppin suhdetta kansallissosialismiin.

Boryslavin seudun SS-komentaja Fritz Hildebrand oli vuonna 1966 oikeudessa syytettynä sotarikoksista. Beitz antoi todistajanlausunnon, joka ei herättänyt myönteistä huomiota. Beitz totesi, että hänen toimintansa oli mahdollista vain siksi, sillä Hildebrand ummisti hänen toiminnaltaan silmänsä.

Vuonna 1973 Puolan valtio palkitsi Beitzin korkealla kunniamerkillä. Se myönnettiin hänen toisen maailmansodan aikaisen toimintansa johdosta. Monet Beitzin pelastamat henkilöt pitivät häneen yhteyttä sodan jälkeen. He saivat aikaan, että hänelle ja hänen vaimolleen Elsalle myönnettiin arvonimi "Vanhurskas kansakuntien joukossa". Vähemmistö pelastuneista vastusti asiaa; heidän mielestään Beitz oli käyttänyt ihmisten hädänalaista asemaa hyötyäkseen rahallisesti. Puolustajien kanta voitti, sillä he totesivat, että Beitzin pariskunta oli ottanut lapsia kotiinsa ja pelastanut myös ammattitaidottomia ja työkyvyttömiä henkilöitä.

Beitz oli kiinnostunut urheilusta ja sai sen parista luottamustehtäviä. Vuosien 1972 ja 1988 välisenä aikana hän oli Kansainvälisen olympiakomitean jäsen. Lisäksi hän kuului vuoden 1972 Münchenin olumpialaisten järjestelykomiteaan.

Vuonna 2000 Zentralrat der Juden in Deutschland palkitsi Beitzin korkeimmalla mahdollisella kunnianosoituksella, Leo Baeck- palkinnolla. Uransa varrella hän sai myös useita saksalaisia kunniamerkkejä ja tunnustuksia.

Yksityiselämä

Beitz solmi avioliiton vuonna 1939 Else Hochheimin kanssa. Pariskunnalle syntyi kolme tytärtä. Beitz oli purjehduksen ystävä ja kuului Kieler Yacht-Clubiin.

Beitzin tyttärenpoika, Robert Ziff sanoi, että isoisä ei puhunut sota-ajan tapahtumista eikä kokemuksista mitään. Sen sijaan hän antoi lapsenlapsilleen kansion, johon oli kerättynä hänen pelastamiltaan ihmisiltä tulleet kirjeet. Isoisä pyysi lukemaan ne.