Else Beitz (syntyjään Hochheim, 11. kesäkuuta 1920 Hampuri – 14. syyskuuta 2014 Essen) oli saksalainen kotirouva. Yhdessä aviomiehensä Berthold Beitzin kanssa hän pelasti arviolta 800 juutalaista varmalta kuolemalta holokaustin aikana. Toimintansa johdosta hänet palkittiin vuonna 2006 arvonimellä vanhurskas kansakuntien joukossa.
Lapsuudessaan Else Hocheim haaveili hyvästä koulutuksesta ja harrasti musiikkia. Perheen isä, August, jäi työttömäksi ja Else ja hänen veljensä piti jo varhain osallistua perheen elättämiseen. Hyvä koulutus jäi Elselle pitkäaikaiseksi haaveeksi.
Else tapasi työpaikallaan Royal Dutch Shellissä itseään seitsemän vuotta vanhemman Berthold Beitzin. Tutustuminen ja ihastuminen tapahtui yhteisen tennisharrastuksen parissa. Pian muutettiin yhteen, solmittiin ja avioliitto ja syntyivät kaksoistyttäret, Ingrid ja Barbara. Ingrid tosin menehtyi pian syntymänsä jälkeen. Nuori perhe asui erittäin vaatimattomasti yhden huoneen asunnossa.
Berthold Beitz sai työtarjouksen lähteä johtaan öljyteollisuutta Boryslaviin Galitsiaan. Ahtaasti asunut perhe päätti tarttua tarjoukseen, sillä työpaikka tarjoisi virka-asunnoksi oman talon.
Galitsiassa Beitzit joutuivat todistamaan SS:n tekemiä julmuuksia. Erityisen pahalta pariskunnasta näytti lasten kohtelu. Beitzien virka-asuntoa oli määrätty remontoimaan juutalaisia työntekijöitä. Kun SS oli karkottamassa Boryslavin juutalaisia keskitysleirille, päätti Else Beitz piilottaa remontoijat asuntoonsa. Kun sana kätkemisestä levisi juutalaisyhteisössä, alkoi Beitzien taloon saapua useita avuntarvitsijoita. Pariskunta päätti kätkeä juutalaislapsia taloonsa.
Arthur Birman, joka oli remontoimassa Beitzien asuntoa muuisteli myöhemmin kohtaamistaan Else Beitzin kanssa. Birman oli määrätty tekemään kylpyhuoneremonttia ja saapui Beitzien taloon aamiaisaikaan. Beitz pyysi Birmanin syömään aamiaista samaan pöytään perheensä kanssa. Birman totesi, että häntä hävetti tulla samaan pöytään ja nähdä kaikki herkut: valkoisen leivän, hunajan ja leikkeleet. Birman kiitti tarjouksesta, mutta kieltäytyi ruokailusta. Hän pyysi aamiaspöydästä ruokaa, jonka voisi viedä äidilleen. Rouva Beitz kuitenkin taivutteli Birmanin syömään aamiaisen. Sen jälkeen hän pakkasi ruokaa, jonka kehoitti Birmanin viemään äidilleen. Juuri tällaisten tekojen vuoksi Boryslavin pelastuneet juutalaiset muistivat Else Beitzin olleen erittäin ystävällinen ja kunnioittava henkilö.
Vuosina 1941- 1944 kestäneellä toiminnalla Beitzit pelastivat arviolta 800 juutalaista. Pariskunta ei voinut kertoa kertoa toiminnastaan kenellekään, sillä kiinnijääminen olisi tarkoittanut joko teloitusta tai joutumista keskitysleirille.
Sodan jälkeen Else Beitz toimi kotirouvana, perheessä oli nyt kolme tytärtä nimiltää Barbara, Susannah ja Bettina. Lasten muutettua pis kotoa äiti saattoi toteuttaa haaveensa kouluttautumisesta. Vuonna 1978 hän sai valmiiksi suomalaista ylioppilastutkintoa vastanneet opinnot ja vuonna 1984 hän valmistui kasvatustieteen maisteriksi. Tohtorinväitöksensä hän teki vuonna 1993. Väitös koski ammatillista opetusta suurissa teollisuuslaitoksissa 1800-luvulta ensimmäiseen maailmansotaan. Vanhoilla päivillään Else sai miehensä ohella useita huomionosoituksia ja tunnustuksia.
Viimeiset vuotensa Else Beitz poti muistisairautta.