| Besan ritarikunta | |
|---|---|
Ritarikunnan tunnuksia |
|
| Palkitaan | mm. kuninkaan ja valtion hyväksi ansioituneille |
| Maa | Albanian kuningaskunta |
| Ensimmäinen palkinto | 1926 |
| Viimeinen palkinto | 1945 (valtiollisena) |
Besan ritarikunta (alb. Urdhëri i Besës) on alkujaan Albanian kuningaskunnassa jaettu ritarikunta, joka perustettiin 22. joulukuuta 1926 presidentti, sittemmin kuningas, Ahmet Zogun käskystä. Ritarikunnalla palkittiin kuninkaan ja valtion hyväksi ansioituneita henkilöitä tai muuten poikkeuksellisesti ansioituneita henkilöitä.
Toisinaan ritarikunnasta käytetään nimitystä Uskollisuuden ritarikunta, mikä on viittaus albaanialaiseen käsitteeseen nimeltä besa, joka tarkoittaa kunniaa ja sanan pitämistä.
Kun Italian kuningaskunta valtasi Albanian huhtikuussa 1939, ritarikunta otettiin osaksi Italian palkitsemisjärjestelmää Viktor Emanuel III:n päätöksellä. Ritarikunta lakkautettiin vuonna 1945, mutta monarkian lakkauttamisen jälkeen Albanian kuningasperhe, jonka päämies toimii suurmestarina, on jatkanut sen jakamista.
Vuodesta 1940 lähtien ritarikunnassa on ollut viisi luokkaa ja ritarikunnan nauha on sininen, jonka keskellä on musta-punainen-musta -raita: