Lapsuus, nuoruus ja uran alku
Billy Stringsin isä kuoli heroiinin yliannostukseen, kun hän oli kaksivuotias. Sekä hänen äitinsä että isäpuolensa Terry Barber, jota hän pitää isänään, olivat huumeiden käyttäjiä. Stringsin varhaislapsuus oli hänen mukaansa hyvää aikaa, mutta hänen ollessa noin 10-vuotias vanhempien päihteiden väärinkäyttö alkoi aiheuttaa suuria ongelmia. Strings ja hänen veljensä kasvoivat ympäristössä, jossa he usein joutuivat olemaan ilman ruokaa, sähköä tai lämmintä vettä. Välit vanhempiin eivät kuitenkaan koskaan katkenneet. The New York Timesin ja Guitarplayer.comin haastatteluissa elokuussa 2026 Strings puhui vanhemmistaan ymmärtäväiseen sävyyn: äiti sairasti käsittelemätöntä traumaa mutta oli hyvin taiteellinen, isäpuoli tutustutti hänet musiikin maailmaan.
Stringsin isäpuoli Terry Barber soitti kitaraa ja lauloi Michiganin bluegrass-skenessä. Barber kutsuttiin vuonna 2024 Michiganin Country Music Hall of Fame -kunniagalleriaan. Strings sai kitaran neljävuotiaana ja soitti isäpuolensa yhtyeessä alakouluiässä. Teini-ikäisenä hän soitti metalliyhtyeissä ja sitä ennen klassista rock-tyylistä musiikkia veljensä kanssa. Hän muutti pois kotoa 14-vuotiaana ja eli epävarmaa elämää, kunnes hänen ystävänsä äiti otti hänet luokseen ja auttoi häntä suorittamaan lukion loppuun.
Valmistuttuaan koulusta hän lähti kotikaupungistaan ja kohtasi rock-vaikutteisia jamgrass-yhtyeitä, kuten esimerkiksi Yonder Mountain String Bandin ja Greensky Bluegrassin, jonka mandoliininsoittajasta Paul Hoffmanista tuli hänen ystävänsä ja mentorinsa. Siitä alkaen Strings aloitti kiertue-elämän ja teki parisataa keikkaa vuodessa. Sähkökitaran hän hylkäsi noin 17-vuotiaana. Hän on kertonut kokevansa akustisen kitaran omakseen.
Ura
Strings levytti Rock of Ages ja Fiddle Tune X -omakustannealbumit vuonna 2013 ja 2014 mandoliininsoittaja Don Julinin kanssa ja soitti bluegrass-yhtyeessä M-23 Strings. Stringsin ja Julinin yhteisalbumilla Rock of Ages kuullaan bluegrass-klassikoita, kuten ”The Cuckoo”, ”Soldier’s Joy” ja ”Red-Haired Boy”, joita ovat tehneet tunnetuiksi esimerkiksi Bill Monroe ja Flatt & Scruggs. Hän on säveltänyt omia kappaleita, jotka ovat moderneja klassikoita. Kappaleen ”Dust In a Baggie” hän kertoi kirjoittaneensa kahdessa tunnissa. Se kertoo hänen ystävästään, joka istui vuosia vankilassa jäätyään kiinni metamfetamiinin hallussapidosta.
Vuonna 2016 hän muutti Nashvilleen ja julkaisi sooloalbumin Turmoil & Tinfoil. Vuonna 2019 hän allekirjoitti sopimuksen arvostetun, itsenäisen levy-yhtiön Rounderin kanssa. Hänen omia lähtökohtiaan käsittelevä albumi Home (2019) oli läpimurto, ja se voitti Grammy-palkinnon bluegrass-kategoriassa vuonna 2021. Yksi albumin kappaleista, ”Enough to Leave”, oli omistettu kahdelle ystävälle, jotka olivat kuolleet yliannostukseen viikon sisällä toisistaan.
International Bluegrass Music Association on valinnut Stringsin vuoden uudeksi artistiksi vuonna 2019, vuoden kitaristiksi vuosina 2019 ja 2021 sekä vuoden viihdyttäjäksi vuosina 2021, 2022 ja 2023. Live-albumi Live Vol. 1 (2024) oli hänen toinen Grammy-palkittu julkaisunsa.
Vuonna 2024 julkaistu viides albumi Highway Prayers toi hänelle kolmannen Grammy-palkinnon. Se oli ensimmäinen bluegrass-albumi yli 22 vuoteen, joka debytoi Yhdysvaltain albumimyyntilistan kärjessä. Willie Nelson kuvaili häntä ”bluegrassin John Coltraneksi”. Albumin menestyksen keskellä Stringsin äiti kuoli huumeiden yliannostukseen.
The Guardianin musiikkitoimittaja Alexis Petridis arvosteli Stringsin kuudennen albumin So Much for Goodbyes (2026) erinomaiseksi (5/5) viiden tähden arvosteluasteikolla. Stringsin äidin kuolema näkyy albumilla monella tavalla: nimessä, kansikuvassa ja kappaleissa. Kansikuva perustuu kollaasiin, jonka parissa hänen äitinsä työskenteli vielä kuolinyönään. Albumin kansi äidin tekemänä oli heidän yhteinen suunnitelmansa ennen kuin yhtään kappaletta oli kirjoitettu. Päätöskappale ”Debra’s Waltz” kantaa äidin etunimeä. Rakkaus metallimusiikkiin kuuluu kappaleessa ”Burn the Other End” tritoni-riffin muodossa.
