| Bio Grand | |
|---|---|
| Osoite | Kielotie 7, 01300 Vantaa |
| Kaupunginosa | Tikkurila |
| Rakennus | Grandin liiketalo (1938–1982), Kielotie 7 (1984–) |
| Perustettu | 16. syyskuuta 1939 |
| Omistaja | Kimmo Lohman |
| Elokuvasalit | 1 |
| Istumapaikat | 184 |
| Aiheesta muualla | |
| Elokuvateatterin kotisivut | |
Teatterin odotustila ja lippukassa-alue. |
|
Bio Grand on Vantaan Tikkurilassa sijaitseva elokuvateatteri. Se on toiminut samalla paikalla vuodesta 1939 lähtien ja nykyisissä tiloissaan vuodesta 1984. Teatterin 184-paikkainen esityssali on varustettu 3D-esityslaitteistolla.
Teatteri sijaitsee Grandinkulma-nimisessä rakennuksessa Kielotien ja Tikkurilantien kulmassa lähellä Tikkurilan rautatieasemaa. Elokuvateatterin takana on pysäköintialue.

Ingrid Ekmanin rakennuttama Grandin funktionalistinen liiketalo, johon tuli myös tilat elokuvateatteria varten, rakennettiin Rajatien (nykyinen Kielotie) ja Valtatien (nykyinen Tikkurilantie) kulmaan vuonna 1938. Uudenaikaisen teatterin avajaisnäytös oli 16. syyskuuta 1939, ja ensimmäinen esitetty elokuva oli ranskalainen Isä vastoin tahtoaan. Teatterissa oli 320 paikkaa. Elokuvaprojektorit olivat Saksasta tuodut Ernemann IV -merkkiset laitteet, joita käytettiin aina 1970-luvun lopulle saakka. Äänilaitteista vastasi Suomen Philips. Samassa talossa toimi myös kahvila.
Toisen maailmansodan aikana kotimainen ja läntinen ohjelmisto olivat vallitsemassa asemassa, mutta esimerkiksi myös saksalaista ohjelmistoa esitettiin. Jatkosodan puhjettua puolustusvoimien katsauksista tuli teatterin vakio-ohjelmistoa. Bio Grandin kulta-aika sijoittui 1950-luvulle. 1960-luvulla se kuitenkin ajautui monien muiden elokuvateatterien tavoin taloudelliseen ahdinkoon ja teatteritoiminnan harjoittaja Bio Grandin tiloissa vaihtui usein.
Vuosina 1963–1973 teatteritoimintaa Bio Grandissa harjoitti Osmo Rantanen. Teatteri ei saanut elokuvia yhtä nopeasti kuin muut maaseututeatterit. Vuonna 1973 toiminta siirtyi Jussi Puikkosen omistamalle Kent-Filmille, minkä jälkeen teatteritoiminta Grandissa piristyi. Samana vuonna Vantaan Kino aloitti teatterissa kunnallisen elokuvatoiminnan. Yhteistyö kaupungin ja teatterin välillä jatkui 1973–1982 ja sen jälkeen vuodesta 1984 nykypäivään.
Kaupunki osti huonoon kuntoon päässeen rakennuksen 375 000 markalla vuonna 1976 ja alkoi suunnitella vilkkaaseen risteykseen uutta rakentamista. Rakennukselle ei ollut tehty yhtäkään peruskorjausta. Viimeinen elokuva vanhassa Bio Grandissa esitettiin syyskuun 1982 lopussa, ja lokakuussa rakennusta alettiin purkaa.
Uusi liikekeskus Grandinkulma ja nykyinen teatteri valmistuivat vuonna 1984. Vanha kalusto museoitiin, eikä vanhasta teatterista säilytetty uuteen mitään. Grandinkulmaan ei alun perin ollut tarkoitus toteuttaa elokuvasalia vaan kaupungin toimistotiloja, ja siksi uudelle elokuvateatterille etsittiin aluksi paikkaa muualta Tikkurilasta. Kun sosiaalivirasto saikin toimiston muualta, elokuvateatteri voitiin lisätä rakennukseen.
Kent-Filmi jatkoi toimintaansa Bio Grandissa vuoteen 1989, jolloin Vantaan kaupunki osti yhtiön. Siirtymäkaudella 1988–1989 Vantaan kaupunki ylläpiti teatterin toimintaa. Vuonna 1989 teatteri siirtyi Kimmo Lohmanin omistamalle BG-Filmsille, joka vuokrasi tilat Vantaan kaupungilta ja kunnosti ne. 1990-luvulla asennetut penkit ovat teatterissa edelleen käytössä.
Bio Grandin 70-vuotispäivää vietettiin 14.–16. toukokuuta 2009. Juhlaelokuvasarjassa esitettiin neljä suomalaista merkkiteosta: Teuvo Tulion ohjaama Laulu tulipunaisesta kukasta (1938), Mikko Niskasen ohjaama Käpy selän alla (1966), Risto Jarvan ohjaama Jäniksen vuosi (1977) ja Aki Kaurismäen ohjaama Boheemielämää (1992). Paikalla oli myös Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kansanedustaja Tapani Mäkinen.
Kimmo Lohman omistaa edelleen Bio Grandin. Teatterin vetovastuu siirtyi kuitenkin vuonna 2012 vuoropäällikkö Antto Kärkkäiselle ja edelleen toukokuussa 2017 Olli Saarelle O.S. Palvelut -toiminimellä.
Teatterissa on 184-paikkainen esityssali. Se on varustettu 3D-esityslaitteistolla, joka otettiin käyttöön teatterin 70-vuotisjuhlavuonna 2009. Projektorilaitteen on valmistanut Barco. Valkokankaan takana on kolme JBL:n valmistamaa pääkaiutinta ja kaksi 18-tuumaista subwooferia. Salin ympäri kiertävät surroundkaiuttimet ovat myös JBL:n valmistamia. Salin äänentoistoa parannettiin vuonna 2008 asentamalla Dolby Laboratoriesin kehittämä ääniprosessori.