| Biolan Oy | |
|---|---|
| Tunnuslause | Luo vihreämpää maailmaa! |
| Perustettu | 1974 |
| Toimitusjohtaja | Jussi Kariniemi (2024 alkaen) |
| Kotipaikka | Eura |
| Liikevaihto | 31 M € (2020) |
| Liikevoitto | 1,5M € (2020) |
| Henkilöstö | 73 (2020) |

Biolan Oy on suomalainen yritys, joka kehittää, valmistaa ja markkinoi kasvualustoja, lannoitteita ja maanparannusaineita sekä ekologiseen asumiseen liittyviä laitteita, kuten kompostoreja ja jätevedenkäsittelylaitteita. Yritys keskittyy erityisesti luonnonmukaisen viljelyn ja kestävän puutarhanhoidon tuotteisiin. Biolanin pääkonttori sijaitsee Eurassa.
Biolan Oy on suomalaisomisteinen perheyritys. Biolan Groupin liikevaihto on 49 miljoonaa euroa (2020) ja sen palveluksessa on 169 henkilöä (2020). Emoyhtiön Biolan Oy:n liikevaihto on 31 miljoonaa euroa (2020).lähde?
Biolan Oy -konserniin kuuluu yhteensä 11 yritystä Suomessa ja ulkomailla, esimerkiksi ammattiviljelysektorille keskittyvä Novarbo Oy, ekologisen asumisen tuotteita myyvä Biolan Ekoasuminen Oy sekä tuotantoyhtiöt Virossa ja Kiinassa ja vientiyhtiö Ruotsissa. Lisäksi Biolan Groupiin kuuluu mm. kompostoreja ja käymälöitä valmistava Favorit Tuote Oy.
Biolan perustettiin vuonna 1974 Kariniemi Oy:n sisaryritykseksi hyödyntämään broilerintuotannossa syntyvää lantaa. Perustamisvuonnaan Biolan toi ensimmäisenä yrityksenä maailmanmarkkinoille raemuotoisen luonnonlannoitteenlähde?. Neljä vuotta myöhemmin yritys toi markkinoille Suomen ensimmäisen kompostorinlähde?. Multatehdas valmistui vuonna 1985 ja siitä lähtien Biolan on valmistanut multatuotteita niin huonekasveille kuin puutarhaankin. Vuonna 1998 markkinoille tuotiin kompostikäymälä. 2000-luvulla tuoteperhe laajentui jätevesien käsittelyä koskeviin laitteisiin. Kotitalouden pesuvesien puhdistukseen tarkoitettu Biolan Harmaavesisuodatin sai maakunnallisen Innosuomi-palkinnon vuonna 2004lähde?. Se käyttää harmaavesisuodattimien suodatinmateriaalina sirppisammalta, jota nostetaan rehevöityneiden järvien kunnostustöiden yhteydessä järvien ravinnetilan parantamiseksilähde?. 2010-luvulla puhdistamotuoteperhe on täydentynyt mustien jätevesien puhdistukseen tarkoitetuilla puhdistamolaitteillalähde?.
Vuonna 2011 Biolan voitti kultaa ja sen myötä Eco Management -palkinnon ranskalaisessa Eco Trophées -kilpailussa. Palkinto myönnetään yritykselle, joka on parhaiten sitoutunut kestävään kehitykseen. Osa Biolanin tuotteista tuotetaan yrityksen oman tuulivoimalan sähköllä. Biolan osallistui yhdessä Fazerin ja ajatushautomo Demos Helsingin kanssa Dodo ry:n Kääntöpöytä-projektiin, jossa kaupunkiviljelijät voivat levittää parveke- ja kotikasvatukseen tarvittavia tuotteita.
Biolanin pääkonttori Euran Kauttualla Valtatie 12:n varrella valmistui vuonna 2010. Valmistuessaan kyseessä oli Suomen suurin pilaripalkkitekniikalla rakennettu talo. Rakennus on suunniteltu kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti, ja se sisältää itsestäänpuhdistuvaa lasia ja kattomateriaalina meriruokoa. Rakennuksen sisällä on yli tuhannesta kasvista koostuva viherseinä sekä englantilainen puhelinkoppi. Rakennuksen lämmitys on järjestetty kalliolämmön avulla.
Biolan tuottaa ja myy luonnonmukaisia kasvualustoja puutarhaan ja huonekasveille sekä luonnonmukaisia lannoitteita ja ravinneseoksia. Yrityksen vanhin tuotemerkki tällä alalla on kompostoimalla valmistettu Biolan Musta Multalähde?. Vuonna 2018 Suomen Puutarhakauppiaat ry valitsi Vuoden Puutarhatuotteeksi Biolan Istutusmullan, joka sisältää sekä biohiiltä että mykorritsoja.lähde?
Biolan on Suomen vanhin kompostoreja myyvä ja valmistava yritys. Valikoimaan kuuluu tällä hetkellä useita kompostorimallia. Osa malleista on lämpöeristetty ympärivuotista kompostointia varten. Vuonna 2011 Biolanin Pikakompostori 220 sai hopeaa ranskalaisessa ympäristötuotealan Eco Trophées -kilpailussa.
Biolan valmistaa jätenvedenpuhdistuslaitteita. Harmaille vesille, kuivakäymälöiden suotonesteille sekä kaikille kotitalouksien jätevesille on omat mallinsa. Pienimmät mallit on tarkoitettu pienten ja satunnaisten harmaan veden lähteiden, kuten saunojen, jätevedenpuhdistukseen. Suurimmat mallit soveltuvat kotitalouksien kaikkien jätevesien puhdistukseen.lähde?
Biolanin valikoimiin kuuluu erilaisia kuivakäymälämallia, joiden toimintaperiaatteet perustuvat joko kompostointiin, erotteluun, polttamiseen tai jäädyttämiseen.lähde?