Brittiläinen Kolumbia

Alkuperäiset asukkaat

Brittiläisen Kolumbian alue asutettiin varsin pian jääkauden jälkeen. Radiohiiliajoituksella tehtyjen tutkimusten perusteella varhaisimmat asutuspaikat ovat 6 000–8 000 vuoden takaa.

Brittiläisen Kolumbian alueella asui eurooppalaisten saapuessa noin 80 000 asukasta. Rannikkoa hallitsivat rannikon salishit, nuu-chah-nulthit, kwakiutlit, nuxalkit, tsimshianit ja haidat. He käyttivät hyödykseen merta ja rannikkovuoristojen valtavia sypressejä. Rannikkokansojen kulttuureihin kuului taidokkaita toteemipaaluja ja potlatch-seremonioita.

Rannikolla asuttiin itsenäisissä 200–1 000 asukkaan kylissä, kun sisämaassa dakelhit, sisämaan salishit ja kutenait olivat metsästyksestä eläviä nomadeja.

Eurooppalaisten saapuminen

Amerikan luoteisosiin saapui eurooppalaisia myöhemmin kuin muihin osiin mannerta. Juan José Pérez Hernández oli todennäköisesti ensimmäinen eurooppalainen, joka 1774 näki Brittiläisen Kolumbian rannikkoa. James Cook purjehti neljä vuotta myöhemmin Vancouverinsaarelle, ja pian häntä seurasivat uudisasukkaat. Brittiläiset kauppiaat alkoivat käydä myös rannikon alkuperäisasukkaiden kanssa turkiskauppaa.

Espanjalaiset perustivat kauppapisteen Nootkan salmen rannalle, mutta pian espanjalaisten ja brittien välille syntyi kiista Pohjois-Amerikan länsirannikon omistuksesta. Nootkan kriisi sovittiin 1790–1794. Nootkan sopimuksissa luvattiin molemmille kauppaoikeudet, mutta kysymys omistuksista jäi vielä ratkaisematta. Britit kuitenkin tutkivat aluetta: George Vancouver kartoitti Vancouverinsaaren, ja North West Companyn turkiskauppias Alexander Mackenzie vieraili ensimmäisenä Brittiläisen Kolumbian sisämaassa. Simon Fraser perusti 1805 sisämaahan McLeod Laken kauppa-aseman.

Siirtokunnista provinssiksi

Brittien Hudson’s Bay Company hallitsi pitkään Brittiläisen Kolumbian turkiskauppaa, mutta 1830-luvulla myös yhdysvaltalaiset kauppiaat tunkeutuivat alueelle. Britannia ja Yhdysvallat olivat vuosia lähes sotatilassa, kunnes Oregonin sopimus 1846 muodosti Yhdysvaltain ja Brittiläisen Kolumbian rajan 49:nnelle leveyspiirille. Vancouverinsaaren kohdalla rajaan tehtiin poikkeus, ja se jäi kokonaan Britannialle. Hudson’s Bay Company perusti pian saaren eteläkärkeen läntisimmän päämajansa Fort Victorian. Britit antoiva saaren hallinnan Hudson’s Bay Companylle, joka perusti Vancouverinsaaren siirtokunnan, ja sen ensimmäiseksi kuvernööriksi valittiin 1851 James Douglas.

Cariboovuorilta löydettiin 1858 kultaa, mikä aiheutti kultaryntäyksen ja Brittiläinen Kolumbia kasvoi räjähdysmäisesti. Fraserjoen kultaryntäys toi kaivajia ympäri maailmaa, mutta heitä tuli Brittiläiseen Kolumbiaan erityisesti Kaliforniasta. Fraserinkanjonin eteläreunaan perustettiin Yale kuljetuskeskukseksi, ja Barkervillesta kehittyi kulta-alueen tärkein palvelukaupunki. Siellä oli 1860-luvun alussa noin 10 000 asukasta, ja se oli läntisen Kanadan suurin kaupunki.

Britannia perusti 1858 Brittiläisen Kolumbian siirtokunnan, jonka kuvernööriksi tuli James Douglas, joka jatkoi myös Vancouverinsaaren kuvernöörinä. Uuden siirtokunnan pääkaupungiksi valittiin New Westminster. Kultakaivosten tuotto alkoi 1860-luvulla ehtyä, ja Vancouverinsaaren ja Brittiläisen Kolumbian siirtokunnat yhdistettiin 1866 hallintokulujen pienentämiseksi. New Westminster oli uuden siirtokunnan pääkaupunki, mutta Vancouverinsaaren Victoriassa protestoitiin asiaa. Pääkaupunki siirrettiinkin jo 1868 Victoriaan.

Brittiläinen Kolumbia liittyi 1871 Kanadan dominioon sillä ehdolla, että liittohallitus rakentaisi mantereen halki kulkevan rautatien. Canadian Pacific Railway saapui Tyynenmeren rannalle kuitenkin vasta 1886. Brittiläisen Kolumbian provinssin alku oli hankala, sillä vuoristoisen ja harvaan asutun alueen hallinnoiminen oli kallista. Rautatien ansiosta provinssiin alkoi kuitenkin syntyä radan varrelle uusia asutuskeskuksia.

Brittiläisen Kolumbian talouden toinen kukoistuskausi alkoi 1900-luvun alussa, kun Panaman kanavan rakentaminen varmistui. Monet sijoittivat alkoivat uskoa, että provinssin luonnonvaroille syntyisi uusi markkina Atlantin rannikolle kanavan kautta. Yhdysvaltalaiset, brittiläiset, saksalaiset ja kanadalaiset sijoittivat metsäteollisuuteen ja erityisesti britit kaivoksiin. Talouden kasvaessa provinssiin alkoi muuttaa myös uusia asukkaita. Vuosien 1901–1911 aikana väkiluku kasvoi alle 180 000:sta lähes 400 000:een. Samalla Vancouverin asukasluku kasvoi yli 111 000:een.

Itsenäinen Kanada

1930-luvun lama iski pahoin myös Brittiläiseen Kolumbiaan, ja toipuminen alkoi kunnolla vasta toisen maailmansodan aikana.

Toisen maailmansodan aikana liberaalit ja konservatiivit olivat yhdistäneet voimansa estääkseen lama-aikana syntyneen sosialistisen puolueen Co-operative Commonwealth Federationin valtaanpääsyn. Liberaalien ja konservatiivien koalitio alkoi herättää sodan jälkeen vastustusta, ja uutena vaihtoehtona syntynyt Social Credit Party of Canada voitti 1952 vaalit. Se oli provinssin valtapuolue 1952–1972 ja 1975–1991. Sen aseman vei vuoden 1991 vaaleissa uusi demokraattinen puolue.

Brittiläinen Kolumbia kasvoi sodan jälkeisinä vuosina, kun Kanadaan tuli runsaasti uusia maahanmuuttajia. Provinssin asukasluku kasvoi vuosien 1951–1961 aikana vajaasta puolesta miljoonasta 1,6 miljoonaan. Vancouverista kasvoi 1900-luvun lopun aikana kansainvälinen metropoli ja Tyynenmeren tärkeimpiin kuuluva satamakaupunki. Kaupunki sai myös järjestettäväkseen esimerkiksi maailmannäyttelyn 1986 ja talviolympialaiset 2010.

Hallinnollinen jako

Brittiläinen Kolumbian paikallishallinto on omanlaisensa, ja se on erilainen kuin Kanadan muissa provinsseissa. Provinssi on jaettu kunnallispiireihin (engl. regional district), jotka ovat kuntien, äänestysalueiden ja joissain tapauksissa myös First Nations -kansojen välisiä liittoja. Vuonna 2025 Brittiläisessä Kolumbiassa oli 27 kunnallispiiriä ja 161 kuntaa. Kunnallispiirien vastuulla on muun muassa alueelliset asiat sekä kuntien ulkopuolella olevien alueiden paikallispalvelut. Kunnallishallinto on rajoitettu asutuskeskuksiin, minkä vuoksi suurin osa provinssista ei kuulu minkään kunnan alueeseen. Nämä alueet ovat suoraan kunnallispiirien alaisina.

Kunnallispiirit ovat (2014):

Väestorakenne

Brittiläisen Kolumbian väestö oli lokakuussa 2025 provinssin tilastokeskuksen arvion mukaan 5 683 201. Vuoden 2021 väestönlaskennassa asukkaita oli ollut 5 000 879.

Brittiläisen Kolumbian väestönkasvu on maahanmuuton ansiota, ja luonnollinen väestönkasvu on ollut laskussa. Vuonna 2021 kuolleisuus jopa ylitti hedelmällisyysluvun, minkä takia luonnollinen väestönkasvu oli negatiivista. Brittiläisen Kolumbian väestönkasvu nousi kuitenkin vuonna 2023 yli kolmeen prosenttiin maahanmuuton seurauksena. Kasvu oli nopeinta sitten 1970-luvun.

Brittiläisen Kolumbian asukkaista suurimmalla osalla on eurooppalaisia sukujuuria. Yli miljoonalla oli väestönlaskennan mukaan englantilaiset taustat. Skotteja oli yli 770 000, irlantilaisia vajaa 630 000 ja saksalaisia vajaa 540 000. Näkyviin vähemmistöihin kuului yli 34 prosenttia asukkaista, mikä on Kanadan provinssien korkeimpia osuuksia. Kiinalaiset ja eteläaasialaiset olivat suurimmat näkyvät vähemmistöt. Kiinalaisia oli hieman yli 550 000 ja eteläaasialaisia yli 470 000.

Brittiläistaustaisten osuus on pienentynyt voimakkaasti 1950-luvulta lähtien, vielä 1900-luvun alussa yli 75 prosenttia asukkaista oli Britteinsaarilta. Kiinalaisia alkoi tulla Brittiläiseen Kolumbiaan 1800-luvun puolivälissä. Ensin he saapuivat kaivoksiin, mutta 1880-luvulla heitä tuotiin Canadian Pacific Railwayn rakentamiseen. Monet heistä asettuivat Vancouveriin ja Victoriaan, joihin syntyi chinatowneja. Brittiläiseen Kolumbiaan on 1970-luvulta lähtien muuttanut paljon itä-, kaakkois- ja eteläaasialaisia.

Brittiläisen Kolumbian väestöstä 5,9 prosenttia kuuluu Kanadan alkuperäisasukkaisiin. Se on Kanadan provinssien suurimpia osuuksia. Neljännes alkuperäisasukkaista asuu Vancouverissa, vaikka heitä on vain kaksi prosenttia kaupungin väestöstä. Vuoden 2021 väestönlaskennan mukaan First Nations -kansojen asukkaita oli yli 180 000. Métisejä oli vajaa 98 000 ja inuitteja noin 1 700.

Suurimmat kaupungit

Kymmenen suurinta kaupunkia asukasluvun mukaan

Viitteet