| Buck Henry | |
|---|---|
Buck Henry vuonna 1978. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Buck Henry Zuckerman |
| Syntynyt | 9. joulukuuta 1930 New York, Yhdysvallat |
| Kuollut | 8. tammikuuta 2020 (89 vuotta) Los Angeles, Yhdysvallat |
| Kansalaisuus | yhdysvaltalainen |
| Ammatti | näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja |
| Ohjaaja | |
| Aktiivisena | 1961–2015 |
| Palkinnot | |
|
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Buck Henry Zuckerman (9. joulukuuta 1930 New York, Yhdysvallat – 8. tammikuuta 2020 Los Angeles, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja.
Henrystä tuli tärkeä esiintyjä useissa televisiosarjoissa, ja hän juonsi Saturday Night Liveä useita kertoja. Hän on vielä 2000-luvulla esiintynyt muun muassa The Daily Show’ssa.
Henry oli yksi Miehuuskokeen (1967) käsikirjoittajista. Hän esiintyi näyttelijänä muun muassa Miloš Formanin elokuvassa Taking off – otetaan hatkat (1971) ja elokuvassa Gloria – gangsteriheila (1980), ja ohjauksia ovat Taivas saa odottaa (1978) sekä Kyllä, herra presidentti! (1980).
Henry on kaksinkertainen Oscar-ehdokas (1967, 1978). Hän voitti Bafta-palkinnon 1969 ja Emmyn 1965 ja 1967.