Camilla Ravera (18. kesäkuuta 1889 Acqui Terme – 14. huhtikuuta 1988 Rooma) oli italialainen kommunistipoliitikko. Hän johti Italian kommunistisen puolueen (PCI) maanalaista toimintaa muutaman vuoden ajan 1920-luvun lopulla.
Opettajana Torinossa työskennellyt Ravera liittyi Italian sosialistiseen puolueeseen (PSI) vuonna 1918. Hän kuului sosialistien vasemmistosiipeen, joka perusti vuonna 1921 kommunistisen puolueen. Ravera kirjoitti naisten asiaa käsitelleitä kolumneja Antonio Gramscin johdolla julkaistuun L’Ordine Nuovo -lehteen ja oli aikakausjulkaisu La Compagnan päätoimittaja vuosina 1922–1926. Hän oli PCI:n keskuskomitean jäsen vuosina 1922–1930 ja edustaja kommunistisen internationaalin (Komintern) neljännessä kongressissa vuonna 1922. Kun Italian fasistihallinto vangitsi PCI:n pääsihteerin Gramscin vuonna 1926, Ravera alkoi järjestää ja ohjata maanalaisen puoluejohdon toimintaa Italiassa. Hän käytti salanimiä Silvia ja Micheli. Virallisesti Gramscin seuraajaksi valittiin Palmiro Togliatti, joka oleskeli tuolloin maanpaossa. Myös Ravera siirtyi joksikin aikaa Togliattin kanssa Moskovaan. Hänet valittiin Kominternin toimeenpanevan komitean IKKI:n puhemiehistön ehdokasjäseneksi vuonna 1928.
Ravera jäi kiinni ja vangittiin hänen palattuaan Italiaan vuonna 1930. Erikoistuomioistuin langetti hänelle 15 vuoden vankeustuomion, mutta hänet vapautettiin viiden vankilavuoden jälkeen kotiarestiin, joka jatkui vuoteen 1943. Hänet erotettiin helmikuussa 1943 PCI:stä yhdessä Umberto Terracinin kanssa, koska hän oli tuominnut puolueen linjan vastaisesti vuoden 1939 Molotov–Ribbentrop-sopimuksen. Ravera osallistui Italian vastarintaliikkeen toimintaan Piemontessa. Hänen jäsenyytensä PCI:ssa palautettiin vuonna 1945 ja hänet valittiin uudelleen puolueen keskuskomiteaan.
Ravera kuului vuosina 1948–1958 Italian edustajainhuoneeseen. Presidentti Alessandro Pertini nimitti hänet tammikuussa 1982 ensimmäisenä naisena elinikäiseksi senaattoriksi. Ravera kuoli 98-vuotiaana vuonna 1988.
