Ceuta

Ceuta
Lippu
Lippu
Vaakuna
Vaakuna
Sijainti
Sijainti
Valtio  Espanja
Perustettu 14. maaliskuuta 1995
Hallinto
 – Presidentti Juan Jesús Vivas (PP)
Pinta-ala 19,48 km²
Väkiluku (2017) 83 595
 – väestötiheys 4 592 as./km²
Lyhenteet
 – postitunnus ES-CE
Verkkosivu

Ceuta [ˈθeuta] on Espanjalle kuuluva itsehallinnollinen kaupunki Pohjois-Afrikassa Gibraltarinsalmen etelärannalla. Ennen vuonna 1995 myönnettyä itsehallintoa Ceuta kuului Cádizin maakuntaan. Se on yksi viidestä Espanjan erillisalueesta Pohjois-Afrikassa. Sen etelänaapuri Marokko vaatii sitä itselleen. Ceutan pinta-ala on 19,48 neliökilometriä ja asukasluku 83 595 (2025).

Ceutan maisemaa hallitsee kukkula nimeltä Monte Hacho (204 metriä), jossa sijaitsee Espanjan asevoimien tukikohta. Monte Hachoa pidetään toisinaan Herkuleen pilarien eteläisenä pilarina.

Ceutan kartta

Ceutasta, yhdessä muiden Espanjan Afrikassa sijaitsevien enklaavien kanssa, on tullut eräs Eurooppaan pyrkivien pakolaisten ja siirtolaisten kauttakulkupaikoista, ja Marokon rajalle on pystytetty kuusi metriä korkea aita estämään laittomia rajanylityksiä. Toisinaan Marokkoa on syytetty siirtolaisten tarkoituksellisesta lähettämisestä rajalle.

Historia ja status

Ceuta on ollut historiansa aikana karthagolaisten, roomalaisten, visigoottien ja arabien hallussa. Portugalilaiset valtasivat kaupungin kuningas Juhana I:n johdolla vuonna 1415.

Lissabonin sopimuksessa 1. tammikuuta 1668 Portugalin Alfonso VI luovutti Ceutan Espanjan Kaarle II:lle ja kaupungista tuli osa Espanjaa. Kaupungin lippu ja vaakuna pysyivät kuitenkin muuttumattomina ja vaakunan kilpi muistuttaa tänäkin päivänä läheisesti Portugalin vaakunaa.

Espanjan tunnustaessa Marokon itsenäisyyden vuonna 1956, se ei kuitenkaan luopunut Ceutasta ja muista rannikon alueistaan. Espanjan mukaan alueet ovat olleet osa Espanjaa ennen nyky-Marokon olemassaoloa eikä Marokon aluevaatimus siksi ole pätevä. Marokko on vaatinut alueita itselleen, ja esimerkiksi vuonna 2023 Marokon Madridin-suurlähetystö julkaisi virallisen kartan, jossa muun muassa Ceuta oli merkitty osaksi Marokoa. Ceuta, ja Melilla, eivät ole Yhdistyneiden kansakuntien ei-itsehallinnollisten alueiden listalla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei YK laske näitä alueita sellaisiksi, joiden siirtomaahallinto tulisi purkaa.

Ceutasta käsin valvotaan myös viisi kilometriä länteen sijaitsevaa, ei-kenenkään maaksi luokiteltua Isla Perejiliä.

Väestö ja kulttuuri

Kulttuuriltaan Ceuta katsotaan osaksi Espanjan Andalusiaa. Enemmistö asukkaista on espanjalaisia, mutta kaupungissa on myös kasvavat berberi- ja juutalaisvähemmistöt. Uskonnoltaan ceutalaiset ovat suurimmaksi osaksi katolisia. Kaupungin ulkomaalaisista suurin yksittäinen ryhmä ovat marokkolaiset. Kaupungin virallinen kieli on espanja, mutta siellä puhutaan myös hindiä, englantia, ladinoa ja arabiaa.

Granadan yliopistolla on toimipiste Ceutalla.

Hallinto ja politiikka

Ceutalla on itsehallinnollisen kaupungin asema, jollaisena se sijoittuu tavallisen kaupungin ja itsehallintoalueen väliin. Ennen 14. maaliskuuta 1995 vahvistettua itsehallintoa Ceuta kuului Cádizin maakuntaan. Vuodesta 1995 lähtien Ceutan kaupunginvaltuusto on rinnastettu Espanjan muiden itsehallintoalueiden lainsäädäntöelimiin. Vuodesta 2001 lähtien Ceutan presidenttinä on toiminut Juan Jesús Vivas.

Espanjan edustajainhuoneessa Ceutalla on yksi paikka. Vuoden 2023 vaaleissa se meni kansanpuolueelle.

Talous ja infrastruktuuri

Ceuta kuuluu Euroopan unioniin ja sen valuutta on euro. Ceuta ja Melilla ovat ainoat EU:n osat, joilla on maarajaa Afrikan mantereella. Ennen Espanjan liittymistä EU:hun vuonna 1986 Ceuta oli vapaasatama.

Merkittäviä teollisuudenaloja ovat kalatalous sekä panimo- ja metalliteollisuus. Matkailu on nouseva ala. Ceutalta on säännöllinen lauttakuljetus Espanjan mantereelle.

Kuvia

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Ley Orgánica 1/1995, de 13 de marzo, de Estatuto de Autonomía de Ceuta. Boletín Oficial del Estado. 14.3.1995. Agencia Estatal Boletín Oficial del Estado. Viitattu 2.3.2025. (espanjaksi)
  2. ↑ Rantala, Risto & Turtia, Kaarina (toim.): Suuri suomalainen tietosanakirja. osa 1, sivu 124 sana: Ceuta, Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1988. ISBN 951-643-287-5
  3. ↑ Ceuta: Población por municipios y sexo. (2908) 2026. Instituto Nacional de Estadística. Viitattu 24.9.2026. (espanjaksi)
  4. ↑ Ceuta 2026. What Europe does for me. Arkistoitu 13.6.2024. Viitattu 24.9.2026. (englanniksi)
  5. ↑ Monte Hacho, Spain Peakbagger.com. Viitattu 7.4.2009. (englanniksi)
  6. ↑ Ham, Anthony; Bing, Alison; Hardy, Paula: Morocco, s. 180. Lonely Planet, 2007. ISBN 1-74059-974-8 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  7. 1 2 3 4 Ceuta | Facts, History, Population, Border, & Map 23.9.2026. Encyclopædia Britannica. Viitattu 24.9.2026. (englanniksi)
  8. ↑ At Spain's enclave of Ceuta, African refugees dream of Europe 22.08.2018. Deutsche Welle. Viitattu 13.5.2022. (englanniksi)
  9. ↑ Espanjan viranomaiset valmistautuivat uuteen rajakriisiin Ceutassa – lähes 300 siirtolaista pysäytettiin Marokossa Yle Uutiset. 15.8.2026. Viitattu 24.9.2026.
  10. ↑ Nair, Parvati: Ceuta and Melilla: how the colonial legacies of these cities have shaped migration in the region The Conversation. 5.8.2026. Viitattu 24.9.2026. (englanniksi)
  11. ↑ A conquista de Ceuta: um dia de combate RTP Ensina. Viitattu 13.5.2022. (portugaliksi)
  12. ↑ Letter: When Ceuta voted for Spain The Independent. 16.6.1997. Viitattu 13.5.2022. (englanniksi)
  13. ↑ Shankar, Priyanka: Why does Spain have ‘enclaves’ in North Africa? Al Jazeera. Viitattu 24.9.2026. (englanniksi)
  14. 1 2 Foissey, Hugues-Marie: Ceuta and Melilla: two enclaves between Spain and Morocco Conflits : Revue de Géopolitique. 31.7.2026. Viitattu 24.9.2026. (ranskaksi)
  15. ↑ 4 facts to know about Ceuta, the Spanish border city in Africa EWTN News. 5.8.2026. Viitattu 24.9.2026. (englanniksi)
  16. ↑ Campus Universitario de Ceuta 2026. Universidad de Granada. Viitattu 24.9.2026. (espanjaksi)
  17. ↑ Ley Orgánica 1/1995, de 13 de marzo, de Estatuto de Autonomía de Ceuta (8055–8061) Boletín Oficial del Estado. 14.3.1995. Viitattu 13.5.2022. (espanjaksi)
  18. ↑ El Presidente Ciudad Autónoma de Ceuta. 2023. Viitattu 3.8.2023. (espanjaksi)
  19. ↑ Resultados Elecciones Generales al Congreso en Ceuta EL PAÍS. 23.7.2023. Viitattu 3.8.2023. (espanjaksi)
  20. ↑ The euro outside Europe. European Central Bank, 2.12.2025. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  21. ↑ Ceuta, Melilla profile BBC News. 11.7.2011. Viitattu 24.9.2026. (englanniksi)

Aiheesta muualla