Clive John Derby-Lewis (22. tammikuuta 1936 Kapkaupunki – 3. marraskuuta 2016 Pretoria) oli eteläafrikkalainen, aluksi Kansallis- ja myöhemmin Konservatiivipuolueen entinen parlamentaarikko, joka tuomittiin lokakuussa 1993 kuolemaan Chris Hanin murhasta yhdessä Janusz Waluśin kanssa. Tuomiot muutettiin elinkautisiksi vankeusrangaistuksiksi vuonna 1995. Vuonna 1996 Waluz ja Derby-Lewis hakivat armahdusta Totuuskomissiolta ja tunnustivat murhan.
Totuuskomissio kieltäytyi myöntämästä armahdusta huhtikuussa 1999. Vuonna 2000 Capen korkein oikeus hylkäsi anomuksen Totuuskomission päätöksen muuttamisesta.
Kesäkuussa 2010 Derby-Lewis anoi armahdusta, koska oli jo yli 70 ja Etelä-Afrikan lakien mukaan muodollisesti pätevä saamaan armahduksen istuttuaan jo yli 15 vuotta vankilassa. Marraskuussa 2010 Derby-Lewisin asianajaja ilmoitti tämän saavan hoitoa muun muassa iho- ja eturauhasen syöpiin.
Armahdusanomukset lääketieteellisiin syihin vedoten hylättiin useaan kertaan vuosina 2011, 2013 ja 2015. Derby-Lewis vapautettiin lopulta vankilasta kesäkuussa 2015. Hän kuoli 80-vuotiaana pretorialaisessa sairaalassa 3. marraskuuta 2016.