Color Dolor on helsinkiläinen vuonna 2011 perustettu alternative pop-yhtye. Stina Koistinen perusti Color Dolor -bändin sen jälkeen kun häneltä löydettiin aivokasvain. Yhtyeen esikoisalbumi Cuckoo in a Clock julkaistiin vuonna 2013 ja toinen albumi Wonderchild 2015 Konkurssi Records levy-yhtiön kautta. Joonas Saikkonen äänitti ja miksasi Cuckoo in a Clock -albumin. Taiteellisesta tuotannosta vastasi bändi itse. Wonderchild -levyllä toimi toisena tuottajana ja äänittäjänä Tommi Vainikainen yhdessä Color Dolorin kanssa ja levyn äänitti sekä miksasi Joonas Saikkonen.
Color Dolor on julkaisi 4.5.2018 ilmestyneeltä Love -albumilta kolme singleä, Revolution, Anyway the Wind Blows ja Running in the Dark, . Albumin on säveltänyt ja sanoittanut Koistinen ja Leissi. Leissi toimi myös levyn äänittäjänä, tuottajana ja muusikkona. Levyn on miksannut Paavo Malmberg ja sen julkaisi Soliti levy-yhtiö.
Color Dolor voitti Teosto-palkinnon Love -levyllään vuonna 2019.
Color Dolor on toiminut keikkalämmittelijänä St. Vincentille sekä vuonna 2015 Helsingin juhlaviikoilla Susanne Sundførille.
Helmikuussa 2022 yhtye ilmoitti lopettavansa.