Curium(III)hydroksidi

Curiumhydroksidi
Tunnisteet
CAS-numero 49848-26-2
PubChem CID 14648287
Ominaisuudet
Molekyylikaava Cm(OH)3
Moolimassa 298,02 g/mol
Ulkomuoto väritön tai hieman kellertävä
Liukoisuus veteen hyvin vähäinen

Curiumhydroksidia mikrosentrifugiputkessa, syksy 1947

Curium(III)hydroksidi eli curiumhydroksidi (Cm(OH)3) on aktinoidi curiumin epäorgaaninen hydroksidi. Louis B. Werner ja Isadore Perlman valmistivat ainetta syksyllä 1947 ja se oli ensimmäisenä syntetisoitu curiumin yhdiste.

Curiumhydroksidia voidaan saada ammoniakin reaktiolla Cm3+-suolaliuosten kanssa. Curiumhydroksidi on kidevedetön, väritön tai kellertävä, kiinteä aine, joka liukenee hyvin vähän veteen. Sillä on uraani(III)kloridin tyyppinen heksagonaalinen kiderakenne (avaruusryhmä P63/m, numero 176, hilavakiot a=639,1 pm ja c=371,2 pm).

Curiumin voimakkaan radioaktiivisuuden vuoksi 244Cm(OH)3 hajoaa radiolyysillä päivän kuluessa, kun taas amerikiumhydroksidille (241Am(OH)3) sama prosessi vie neljästä kuuteen kuukautta.

Lähteet

  1. ↑ Nobel Lectures in Chemistry, s. 335. (The transuranium elements: present status, Glenn Seaborgin Nobel-luento Tukholmassa 12. joulukuuta 1951) World Scientific, 1999. ISBN 9810234074 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 20.1.2019. (englanniksi) Lainaus: "Curium was first isolated in the form of a pure compound of 242Cm by L.B.Werner and I.Perlman at the University of California during the fall of 1947. Fig 11. Photograph of curium hydroxide in bottom of microcentrifuge cone. (Magnified about 2-fold.)"
  2. 1 2 Lumetta, G. J. ym.: ”luku 9”, Curium, s. 1421. (Teoksessa: Morss, L. R. ym. (toim.) The Chemistry of the Actinide and Transactinide Elements, 3. painos) Dordrecht: Springer, 2006. ISBN 1402035985 Teoksen verkkoversio (PDF). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive) lainaus: "The trihydroxide, Cm(OH)3, has been prepared from aqueous solution and crystallized by aging in water (Haire et al., 1977). The compound has the lanthanide trihydroxide (hexagonal) structure."
  3. 1 2 Koch, G.: Transurane Teil C: Die Verbindungen, s. 35. (Gmelins Handbuch) Springer-Verlag, 1972. ISBN 978-3-662-11547-3 Kirja Googlen teoshaussa. (saksaksi)
  4. 1 2 3 Krivovichev, S., Burns, P. & Tananaev, I.: Structural Chemistry of Inorganic Actinide Compounds, s. 68. Elsevier, 2006. ISBN 978-0-08-046791-7 Kirja Googlen teoshaussa. (englanniksi)
  5. ↑ Macintyre, J. E.: Dictionary of Inorganic Compounds, s. 3046. CRC Press, 1992. ISBN 978-0-412-30120-9 Kirja Googlen teoshaussa. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Tämä kemiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.