Daniel Juslenius

Daniel Juslenius
Suomalaisuuden puolestapuhuja ja sanakirjantekijä Daniel Juslenius.
Suomalaisuuden puolestapuhuja ja sanakirjantekijä Daniel Juslenius.
Porvoon piispa
1734–1743
Edeltäjä Johannes Gezelius nuorin
Seuraaja Johan Nylander
Henkilötiedot
Koko nimi Daniel Juslenius
Syntynyt10. kesäkuuta 1676
Mietoinen
Kuollut17. heinäkuuta 1752 (76 vuotta)
Brunnsbo
Kansalaisuus ruotsalainen
Ammatti piispa, pyhien kielten professori
Vanhemmat Daniel Henrikinpoika Juslenius
Barbara Göös
Puoliso Hedvig Lundberg (vih. 1707)
Catharina Schultz (vih. 1730)
Lapset Kristina Danielsdotter Juslenius, Margareta Juslenius, Daniel Danielsson Jusleen, Abraham Danielssson Anckar, Samuel Danielsson Juslenius, Erik Juslenius ja Eva Danielsdotter Juslenius
Muut tiedot
Uskonto kristinusko
Tunnustuskunta luterilaisuus

Daniel Juslenius (10. kesäkuuta 1676 Mietoinen, Suomi – 17. heinäkuuta 1752 Brunsbo, Skara, Ruotsi) oli suomalainen kirjailija ja isänmaanystävä. Hän oli myös Turun akatemian heprean ja kreikan kielen (1712–) sekä teologian professori (1727–).

Jusleniusta on pidetty fennofiilinä ja innokkaana suomalaisuuden puolestapuhujana. Hän esitti teoksissaan suorastaan liioittelevia kuvauksia Suomen kansan menneisyydestä. Teoksessa Aboa Vetus et Nova (Vanha ja uusi Turku, 1700) hän esitti antiikin Rooman ja Kreikan sivistyksen olevan peräisin Suomesta. Juslenius piti suomalaisia myös yhtenä Israelin kadonneista heimoista.

Toinen Jusleniuksen teoksista oli Vindiciae Fennorum (Suomalaisten puolustus, 1703). Molemmat teokset edustavat kotiseutukuvauksia, joiden kirjoittaminen tuli 1600-luvun puolivälistä lähtien muodikkaaksi. Kuvausten tarkoituksena oli inventoida suurvalta-ajan Ruotsin omistuksia.

Perhetausta

Lounais-Suomen Jusleniukset ovat todennäköisesti polveutuneet Ruotsin aatelisesta Anckar-suvusta. Daniel Jusleniuksen samanniminen isä toimi kappalaisena Turussa, josta muutti Mietoisiin vuonna 1665. Isä-Juslenius harrasti Suomen historiaa ja kieltä. Hänellä oli suuri perhe. Vaimo Barbara Göös oli Kokemäen kirkkoherran tytär ja esikoispoika Henrik Jusleniuksesta kasvoi politiikan ja liike-elämän toimija. Useat perheen pojista toimivat pappeina, ja Gabriel Juslenius eteni teologian professoriksi ja Turun Akatemian rehtoriksi. Daniel Juslenius nuorempi oli perheen kuopus.

Koulutus

Juslenius merkittiin Turun katedraalikoulun oppilaaksi 11-vuotiaana vuonna 1687. Isän kuolema Danielin ollessa 15-vuotias vei kuitenkin perheen taloudelliseen ahdinkoon, joten yliopisto-opinnot tulivat mahdolliseksi vain yksityisopettajaksi ryhtymisen, ruumiillisen työn ja stipendien ansiosta. Juslenius oli kateellinen Ruotsista tulleille opiskelijoille, joiden stipendit olivat suurempia.

Syksystä 1697 alkaen Juslenius opiskeli päätoimisesti. Vuonna 1700 hän sai valmiiksi pro exercitio -opinnäytteensä Aboa Vetus et Nova, joka sai erinomaisen arvosanan. Sen kirjoittajasta tuli yliopiston riikinruotsalaisten ja saksalaisten opiskelijoiden keskuudessa tunnettu Suomen puolustaja. Muutaman kuukauden opiskelujakso Ruotsin Strängnäsissä korosti hänen mielessään eroja Suomen ja Ruotsin välillä. Turkuun palattuaan 1702 hän toimi yliopiston sihteeritehtävissä ja kotiopettajana. Maisterinväitöskirja oli nimeltään Vindiciae Fennorum, suomalaisten puolustus (1703). Sen ansiosta Juslenius valittiin priimusmaisteriksi.

Työura

Juslenius sai heprean ja kreikan kielen professuurin Turun akatemiasta. Samaan aikaan oli käynnissä pitkäaikainen suuri Pohjan sota, minkä tieltä Juslenius joutui vuonna 1713 pakenemaan isoavihaa Ruotsiin. Siellä hän kirjoitti De miseriis Fennorum -teoksen Suomen tilanteesta ja toimi Västeråsin lukion lehtorina.

Juslenius palasi Suomeen 1722. Hän joutui piispa Herman Witten kanssa moniin kiistoihin virkanimityksistä, sillä Juslenius kannatti suomalaisten hakijoiden nimittämistä virkoihin. Ajan mittaan Juslenius sai ympärilleen innokkaita kannattajia. Vuonna 1734 hänestä tuli Porvoon piispa. Pikkuvihan aikana hän pakeni Ruotsiin ja sai vuonna 1744 Skaran piispan viran. Skaran-kaudella Juslenius sai valmiiksi sanakirjansa Suomalaisen Sana-Lugun Coetus (1745). Sen sijaan hänen keräämänsä kansanrunot tuhoutuivat tulipalossa ja jäivät julkaisematta.

Jusleniuksen Suomi-kuva

Juslenius juonsi suomalaisten sukujuuret ajan tavan mukaan Raamatusta, Maagogin suvusta. Hänen mukaansa Maagogin jälkeläiset vaelsivat Suomeen vedenpaisumuksen jälkeen. Tässä niin kutsutussa goottilaisessa historiankirjoituksen perinteessä oli kyse kansallisen perusmyytin tuottamisesta. Kansalle luotiin geneettinen yhteydentunne sekä omistusoikeus asumaansa maa-alaan.

Juslenius ylisti Suomea kaikinpuolisesti. Hän kehui maan erinomaista satoisuutta ja suomalaisten sivistystä. Suomalaiset olivat keksineet hänen mukaansa kirjoitustaidon jo ennen roomalaisia. Ajalle tyypilliseen tapaan Juslenius hyödynsi tutkimuksissaan kielitiedettä. Hän selitti muiden muassa suomalaisten maineen hakkapeliittoina, urheina sotureina, johtamalla nimityksen sanayhdistelmästä hakkaa päälle. "Suomalaisten loputon into lyödä viholliset synnytti uuden sanan 'hakkapeliitta' ('hakkaa päälle' merkitsee lyö, iske, hakkaa kaikin voimin'), jonka kuuluessa Puola aina vapisi ja itävaltalaiset ja pyhän (jos jumalat tämän sanan sallivat) liigan puolustajat useimmiten joutuivat kauhun valtaan ja menettivät henkensä." Jusleniuksen mukaan sanat eivät ole syntyneet turhaan eli ilman niitä tarkoittavien asioiden olemassaoloa. Jos suomalaiset kerran huusivat vihollisten hakkaamista, heidän täytyi olla taisteluissa niskan päällä.

Jusleniuksen Suomen-suitsutus on ohjannut ajattelemaan, että hänen motiivinaan olisi ollut Suomi-kuvan kirkastaminen. Tästä syystä häntä on pidetty Suomen ensimmäisenä fennofiilinä. Jusleniuksen teokset olivat kuitenkin akateemisia väitöskirjoja, jotka noudattivat ajan tieteen vaatimuksia. Niissä käytettiin niin kutsuttua dialektista metodia, Jusleniuksen teoksissa tämä dialektinen vastakohta-asetelma syntyy kahden Suomi-kuvan kamppailusta. Juslenius esiintyy suomalaisten puolustajana ja kohtaa kuvitteellisessa väittelyaitiossa suomalaisia arvostelevat ulkomaalaiset. Hänen tehtävänään on torjua kaikki suomalaisista esitetyt epäsuotuisat väitteet ja todistaa näin päinvastaisiksi. Dialektisen menetelmän myötä aihe ja sisältö olivat tutkimuksissa sivuseikkoja. Tärkeämpää oli osoittaa oppineisuutensa käyttämällä latinaa selvästi ja loogisesti. Suomi ja suomalaiset olivat väittelyn aiheita muiden joukossa.

Juslenius kielitieteilijänä ja kirkonmiehenä

Brunsbon piispantalo Skarassa, Jusleniuksen viimeinen asuinpaikka.

Juslenius oli kielitieteen asiantuntija. Hänen virkaanastujaisesitelmänsä vuonna 1712 kielten professorin virkaan käsitteli suomen kielen sukulaisuutta heprean ja kreikan kielen kanssa (De convenientia lingvae Fennicae cum Hebraea et Graeca). Jusleniuksen kieliharrastuksesta syntyi myös ensimmäinen laajempi suomen kielen sanakirja, Suomalaisen Sana-Lugun Coetus (1745). Se sisälsi 16 000 sanaa. Sanakirja on ensimmäinen, jossa suomen kieli on hakukielenä. Kirja säilyi useita vuosikymmeniä tärkeimpänä suomen kielen sanakirjana ja siitä julkaistiin korjattu painos vielä vuonna 1917. Juslenius toimi myös piispana Porvoossa (1734–1744) ja Skarassa (1744–1752).

Daniel Jusleniuksen mukaan on nimetty yksi Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan rakennus, vuonna 1975 valmistunut Juslenia.

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Jukka Lindfors: Wettenhovi-Aspa ja utopia Suomen mahdista (Sisältää linkin mp3-tiedostoon Suomi ihmiskunnan alkukielenä) Yle Elävä Arkisto. 4.01.2011, päivitetty 28.08.2015. Yleisradio. Viitattu 30.3.2017.
  2. ↑ Daniel Danielsson Juslenius d.y.. geni.com. Viitattu 26.9.2016.
  3. 1 2 3 Juhani Sarsila: ”Isästä poikaan”, Suomen onnettomuus, s. 21–37, 70–74. (Suomennos Daniel Jusleniuksen teoksesta De miseriis Fennorum) Tampere: Kustantamo 23○45, 2004. ISBN 952-5503-05-4
  4. ↑ Otavan suuri Ensyklopedia, 3. osa (Hasek–juuri), s. 2442. Otava, 1978. ISBN 951-1-02232-6
  5. ↑ Kannisto, Päivi: Suolatut säkeet: Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. (Diss) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997. ISBN 951-717-947-2 Teoksen verkkoversio.
  6. ↑ Markku Varis: Kielen pilarit, s. 34–35. Avain.
  7. ↑ Hiippakunnan piispat | Tampereen hiippakunta tampereenhiippakunta.fi. Arkistoitu 12.11.2018. Viitattu 11.11.2018.

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Edeltäjä:
Johannes Gezelius nuorin		 Porvoon piispa
1734-1743		 Seuraaja:
Johan Nylander