
David Howard Murdock (11. huhtikuuta 1923 Kansas City, Missouri – 9. kesäkuuta 2025 Thousand Oaks, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen miljardööri, yritysjohtaja ja kiinteistösijoittaja. Hän omisti enemmistön Dole Food Company -maatalousyrityksestä ja tekstiilivalmistaja Cannon Millsistä. Forbes arvioi hänen omaisuudekseen 3,7 miljardia dollaria huhtikuussa 2025.
Murdockin isä Merte Floyd Murdock oli kauppamatkustaja ja äiti Ruth Gweneth Murdock pyykin- ja lattianpesijä. Diagnosoimaton lukihäiriö vaikeutti Murdockin koulunkäyntiä. 14-vuotiaana hän lopetti koulunkäynnin ja alkoi tehdä työtä huoltoasemalla. Toisen maailmansodan aikana hän palveli Yhdysvaltain armeijassa.
Sodan päätyttyä hän eli jonkin aikaa kodittomana Detroitissa, kunnes osti pienen ravintolan ja myi sen myöhemmin voitolla. Sen jälkeen hän ryhtyi kiinteistösijoittajaksi Phoenixissa Arizonassa. Vuoteen 1962 mennessä hänen omaisuutensa arvo oli 26 miljoonaa dollaria. Myöhemmin vuonna 1968 hän siirtyi Los Angelesiin Kaliforniassa.
Cannon Millsin Murdock sai haltuunsa 431 miljoonalla dollarilla vuonna 1983 ja otti yhtiön hallituksen puheenjohtajan aseman. Hän lopetti yhtiön syöpäseulontaohjelman ja vaati, että yhtiön työntekijöiden piti ostaa Cannon Millsin tarjoamat vuokra-asunnot tai muuttaa muualle. Hän myi Cannon Millsin vuonna 1986.
Murdock osti vuonna 1985 havaijilaisen Castle & Cooke -maatalouskonsernin ja sai samalla omistukseensa valtaosan Havaijin saaristoon kuuluvasta Lanain saaresta. Hän myi Lanain vuonna 2012 Oraclen pääjohtajalle Larry Ellisonille.
Castle & Cooken tytäryhtiöihin kuului Dole Food Company, jonka Murdock irrotti vähitellen emoyhtiöstään. Hän johti Dolea yli 30 vuotta ja vei sen pois pörssistä vuonna 2013. Oikeus totesi vuonna 2015, että Murdock oli tahallaan alentanut Dolen osakkeiden arvoa, jotta pystyi ostamaan ne halvemmalla. Murdock määrättiin maksamaan 148 miljoonan dollarin korvaukset osakkeenomistajille.
Murdock kuoli maatilallaan Thousand Oaksissa Kaliforniassa 102-vuotiaana 9. kesäkuuta 2025.
Elämänsä aikana Murdock oli kiinnostunut terveellisestä ruokavaliosta ja eliniän pidentämisestä. Hänen kiinnostuksensa asiaan sai alkunsa vuonna 1985, kun hänen kolmas vaimonsa Gabriele kuoli 43-vuotiaana munasarjasyöpään. Murdock uskoi, että terveillä elämäntavoilla hän voisi itse elää 125-vuotiaaksi.
Murdock oli naimisissa viidesti. Hän sai Gabriele Murdockin kanssa kolme poikaa, jotka olivat Eugene, David Jr. ja Justin. Heistä Eugene hukkui 23-vuotiaana uima-altaaseen, kun taas David Jr. kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 2004.