David Tockar

David Tockar
Henkilötiedot
Syntynyt1992
Kansalaisuus  Australia
Kyokushin-ottelija
Aktiivisena 2010–
Pituus 181 cm
Paino 80–83 kg
Painoluokka Keskisarja
Seura(t) Karate North Bondi
Vyöarvo 1. dan
Mitalit
Maa:  Australia
Miesten kyokushin karate
Yhdysvaltain mestaruuskilpailut
Hopeaa HopeaaLos Angeles 2014-80 kg
Australian Nationals
Kultaa Kultaa2013
Kultaa Kultaa2016
Kultaa Kultaa2018-80 kg

David Tockar (s. 1992) on australialainen karateka. Hän saavutti hopeaa Yhdysvaltain mestaruuskisoissa 2014 ja on kolminkertainen Australian mestari.

Kilpaura

Tockar aloitti karaten harrastamisen 4-vuotiaana ja saavutti mustan vyön 21-vuotiaana.

2013 Tockar voitti ensimmäisen Australian mestaruunsa.

2014 Tockar saavutti tammikuussa hopeaa Yhdysvaltain mestaruuskisojen keskisarjassa hävittyään loppuottelussa maamiehelleen Reece Henderson. Sittemmin hän otteli myös Japanin mestaruuskisoissa sijoittuen 16 parhaanjoukkoon.

2015 hän oli mukana World Openissa.

2016 Tockar saavutti uransa toisen Australian mestaruuden.

2018 syyskuussa Tockar voitti Australian keskisarjan mestaruuden.

Marraskuussa 2023 Tockar oli mukana MM-kilpailuissa, jossa hän hävisi avauskierroksella hallitsevalla Japanin mestarille Kaito Nishimuralle.

Lähteet

  1. 1 2 3 4 The 11th World Open Karate Championship Draw kyokushinkaikan.org Viitattu 10.12.2019 (englanniksi)
  2. 1 2 3 4 black belts karatebondi.com Viitattu 10.12.2019 (englanniksi)
  3. ↑ US Championships - IKO kyokushinresults.com Viitattu 10.12.2019 (englanniksi)
  4. ↑ Пули 13-го Чемпионата мира в абсолютной категории IKO superkarate.ru 6.10.2023 Viitattu 18.11.2023 (venäjäksi)