Defenestraatio

Gustave Dorén näkemys kuningatar Isebelin defenestraatiosta

Defenestraatio on latinalaisperäinen (de = ulos, -sta; fenestra = ikkuna) termi, jolla tarkoitetaan jonkun heittämistä ulos ikkunasta. Maailmanhistoria tuntee lukuisia defenestraatioita, jotka tavallisesti liittyvät kapinoihin tai vallananastuksiin.

Defenestraatio Raamatussa

Varhainen kertomus defenestraatiosta on Raamatussa Toisessa kuninkaiden kirjassa. Sen kohteena oli kuningatar Isebel, Israelin kuninkaan Ahabin foinikialainen puoliso, jota Vanha testamentti syytti kuninkaan viekoittelemisesta väärien jumalten palvelemiseen sekä tyrannimaisen hallinnon tuomisesta Israeliin. Vallananastaja Jehu nousi Israelin kuninkaaksi surmaamalla Isebelin pojat taistelussa ja heitättämällä sen jälkeen Isebelin ulos palatsin ikkunasta:

»Jehu katsoi ylös ikkunaan ja kysyi: ”Kuka teistä on minun puolellani?” Pari hovimiestä kumartui silloin ikkunasta hänen puoleensa. ”Työntäkää hänet alas”, Jehu sanoi, ja hovimiehet työnsivät Isebelin ikkunasta. Hänen vertaan roiskui seinään ja hevosten päälle, ja Jehu ajoi vaunuilla hänen ylitseen.»

(Toinen kuninkaiden kirja 9:32–33)

Erään teorian mukaan Isebeliin viitataan myös Koraanin suurassa 111 (Al-Masad) Abu Lahabin vaimona.

Prahan defenestraatiot

Aikalaispuupiirros vuoden 1618 defenestraatiosta

Historian kuuluisimmat defenestraatiot ovat tapahtuneet Prahassa. Kahdesta kuuluisimmasta käytetään nimiä ensimmäinen ja toinen Prahan defenestraatio.

Ensimmäinen Prahan defenestraatio tapahtui vuonna 1419 ja se oli osa hussilaissotiin johtanutta tapahtumaketjua. Prahan Uudenkaupungin raati kieltäytyi vapauttamasta vangitsemiaan hussilaisia, ja protestanttipappi Jan Želivskýn johtamat radikaalit hussilaisjoukot osoittivat mieltään raatihuoneen edessä. Lopulta osa protestoijista tunkeutui sisälle raatihuoneeseen ja heitti raatimiehet ulos ikkunasta kadulle, missä raivoava väkijoukko pieksi heidät hengiltä.

Toinen Prahan defenestraatio vuonna 1618 tunnetaan tapahtumana, joka käynnisti kolmikymmenvuotisen sodan. Kaksi vuotta aiemmin Böömin valtaistuimelle oli noussut kiihkokatolinen Ferdinand II, jonka käskystä protestanttien uskonnonvapautta rajoitettiin. Böömin protestantit pitivät tätä keisari Rudolf II:n myöntämän uskonnonvapauden loukkauksena. 23. toukokuuta 1618 joukko protestantteja tunkeutui Prahan linnaan ja heitti ulos ikkunasta kaksi katolista neuvosherraa, Wilhelm Slavatan ja Jaroslav Borsita von Martinicin, sekä näiden kirjurin. Kaikki kolme säilyivät hengissä 15-metrisestä ilmalennosta putoamalla linnan puutarhassa olleeseen lantakasaan; tosin katolilainen propaganda väitti myöhemmin enkeleiden varjelleen heitä. Defenestraatiosta alkanut sisällissota Böömin katolisten ja protestanttien välillä kärjistyi lopulta kolmikymmenvuotiseksi sodaksi.

Nimitystä Kolmas Prahan defenestraatio käytetään joskus Tšekkoslovakian ulkoministerin Jan Masarykin kuolemasta vuonna 1948. Masaryk löydettiin 10. maaliskuuta makaamassa kuolleena virka-asuntonsa pihalta, pyjamaan pukeutuneena. Virallisen tutkimuksen mukaan hän oli tehnyt itsemurhan hyppäämällä kylpyhuoneensa ikkunasta. Koska kommunistit olivat juuri kaapanneet korkeimman vallan Tšekkoslovakiassa ja koska Masaryk oli maan hallituksen vaikutusvaltaisin ei-kommunisti, syntyi nopeasti huhu, jonka mukaan kommunistit olivat murhanneet Masarykin defenestroimalla tämän. Vuonna 2004 tehty poliisitutkimus päätyi siihen tulokseen, että Masaryk oli murhattu työntämällä hänet ikkunasta.

Defenestraatiot Venäjän hyökättyä Ukrainaan 2022

Joukko venäläisiä liike-elämän ja muiden alojen vaikuttajia on kuollut epäselvissä olosuhteissa Venäjän hyökättyä Ukrainaan 2022 tai sitä edeltävinä kuukausina. 9.2.2025 menessä yli 35 vaikutusvaltaista venäläistä on kuollut osin epäselvissä ja hämärältä vaikuttavissa oloissa. Liikemies ja Venäjän federaation hallinnon kriitikko Bill Browder on väittänyt, että Vladimir Putin määrää henkilökohtaisesti vaikutusvaltaisia liike-elämän vaikuttajia surmattaviksi pelotellakseen näiden seuraajia kuolemalla tai väkivallalla, mikäli nämä eivät suostu Putinin hallinnon asettamiin vaatimuksiin. Usea raportoitu epäselvä kuolemantapaus näyttää putoamiselta ikkunasta tai muualta korkealta paikalta.

Muita huomattavia defenestraatioita

Lähteet

  1. ↑ Kaisu-Maija Nenonen & Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 1051. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
  2. ↑ Rikard Drakenlordh: Toisen maailmansodan avainhenkilöt, s. 101-102. Suomentanut Petri Kortesuo. Karisto, 2005. ISBN 951-23-4674-5
  3. ↑ Kaisla Kuuskoski: Muusikko haukkui Putinia idiootiksi – putosi kymmenennestä kerroksesta Ilta-Sanomat. 9.2.2025. Ilta-Sanomat. Viitattu 9.2.2025.
  4. ↑ https://www.abc.net.au/news/2022-10-03/putin-s-epidemic-of-murder-the-russian-millionaires-dying-to-fun/101487158
  5. ↑ https://twitter.com/ianbremmer/status/1570065155089645568
  6. 1 2 3 4 5 6 7 https://www.euronews.com/2022/09/22/accidental-defenestration-and-murder-suicides-too-common-among-russian-oligarchs-and-putin
  7. ↑ https://www.politico.com/news/magazine/2022/08/26/dan-rapoport-putin-critic-was-it-suicide-00053836
  8. ↑ Venäläisen öljy-yhtiö Lukoilin johtaja putosi sairaalan ikkunasta ja kuoli – yhtiö vaati aiemmin Ukrainan sodan lopettamista MTV-uutiset. 1.9.20200. MTV-uutiset. Viitattu 1.8.2022.
  9. ↑ Arja Paananen: Venäjän media: Lukoilin johtaja putosi sairaalan ikkunasta ja kuoli Ilta-Sanomat. 1.9.2022. Viitattu 1.9.2022.
  10. ↑ https://www.ilgazzettino.it/esteri/grigory_kochenov_precipita_muore_russia_contro_guerra_cosa_sappiamo_davvero-7103592.html
  11. ↑ https://russia.liveuamap.com/en/2022/26-december-vicepresident-of-vladmirsky-standart-company
  12. ↑ https://www.news.com.au/world/europe/top-putin-defence-official-falls-to-her-death/news-story/b833203e942c625590cfdde8a1d489e0
  13. ↑ Hytönen, Annika: Viktoria Divak, 29, on kuollut – ikkunasta pudonneen venäläisen tapauksesta uutta tietoa Ilta-Sanomat. 18.4.2023. Ilta-Sanomat. Viitattu 19.4.2023.
  14. ↑ https://www.vg.no/sport/i/dwjXyz/medier-russisk-haandballprofil-doed-etter-fall-fra-8-etasje
  15. ↑ Tuomas Hämäläinen: 21-vuotias venäläiskiekkoilija putosi kuolemaansa mtvuutiset.fi. 23.6.2023. MTV Uutiset. Viitattu 23.6.2023.
  16. ↑ Elias Kaskela: Venäläismedia: 28-vuotias pankin kakkos­johtaja putosi ikkunasta ja kuoli Ilta-Sanomat. 29.6.2023. Viitattu 29.6.2023.
  17. ↑ Arja Paananen: Putinin sotaa vastustanut nainen kuoli – ”putosi korkealta” tai ”putosi puusta” IS. 20.10.2023. IS. Viitattu 24.10.2023.
  18. ↑ Former Russian oil executive found dead after ‘fall’ The Telegraph. 20.10.2024. Viitattu 28.10.2024. (englanniksi)
  19. ↑ Fahey, Ryan: Russian tycoon's body 'found by Putin spies' after dying in 'mysterious' 110ft plunge Mirror. 20.10.2024. Viitattu 28.10.2024. (englanniksi)
  20. ↑ Petri Seppä: Mystiset ikkunasta putoamiset jatkuvat Venäjällä Iltasanomat. 25.11.2024. Iltasanomat. Viitattu 25.11.2024.
  21. ↑ Once again Kremlin critic dies in 'fall from window' MSN. 7.2.2025. MSN. Viitattu 9.2.2025.
  22. ↑ Alisa Valta: Ex-kansanedustaja putosi ikkunasta Moskovassa. Iltalehti, 5.3.2025. Alma Media. Artikkelin verkkoversio.
  23. 1 2 Vuortama, Juri: Vallanvaihto jo vauhdissa? Ilta-Sanomat, 3.11.2025. Sanoma Osakeyhtiö. Artikkelin verkkoversio.
  24. ↑ Jensen, Nathan D.: Marshal Louis-Alexandre Berthier Frenchempire.com. Viitattu 14.1.2020. (englanniksi)
  25. ↑ A Handbook for Travellers in Southern Germany, s. 78. (Second edition, corrected and enlarged) John Murray and Son, 1840. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  26. ↑ Carroll, James: House of War: The Pentagon and the Disastrous Rise of American Power, s. 153. Houghton Mifflin Harcourt, 2007. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  27. ↑ Levine, David: Beacon’s Favorite Son: The Story of James V. Forrestal Hudson Valley Magazine. 27.5.2015. Arkistoitu 23.5.2018. Viitattu 22.5.2018. (englanniksi)
  28. ↑ Kujala, Antti: Kuin veljet keskenään. Neuvostoliiton itäeurooppalainen imperiumi, s. 360. Minerva, 2024. ISBN 978-952-410-044-1
  29. ↑ Alexander Stille: Scholars Are Quietly Offering New Theories of the Koran The New York Times. 2.3.2002. (englanniksi)

Aiheesta muualla