| Dendera Dendra, Dandarah |
|
|---|---|
Dendera |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Egypti |
| Kuvernementti | Qina |
| Väkiluku (2001) | 27 500 |

Dendera (Dendra; arab. دندرة, Dandara, kopt. Ⲧⲉⲛⲧⲱⲣⲓ) on pikkukaupunki Egyptissä Niilin länsirannalla, nykyistä Qenan kaupunkia vastapäätä noin 60 kilometriä Luxorista pohjoiseen.
Muinaisina aikoina paikalla sijainti Tentyran (Iunet, Ta-en-tarer(t)) kaupunki, josta nykyinen kaupunki on perinyt nimensä. Nähtävyytenä on Hathorille, muinaisen Egyptin rakkaudenjumalattarelle pyhitetty hyvin säilynyt ptolemaiolainen temppeli. Temppelin takaosassa, ulkoseinässä, oletetaan olevan ainoa kuningatar Kleopatra VII:stä säilynyt reliefi.
Denderalla on myös varhaiskristillinen historia. Temppelialueella sijaitsevan 500-luvun basilikan jäännökset ovat yksi selkeimmistä merkeistä kristillisestä läsnäolosta ja paikan uudelleenkäytöstä kristillisiin tarkoituksiin. Dendera oli varhainen piispanistuin, ja se on yhä nykyäänkin roomalaiskatolisen hiippakunnan titulaarinen piispanistuin. Kuten monissa muissakin paikoissa Egyptissä, uskonnollinen maisema ei muuttunut ”pakanallisesta” kristilliseksi yhdellä yksinkertaisella hetkellä. Rakennukset, pyhät tilat, paikallisyhteisöt ja uskonnollinen muisti limittyivät toisiinsa.
Kaupungissa on melko hyvä satama, ja sinne järjestetään päivän kestäviä turistiristeilyjä Luxorista. Denderaan järjestetään turistiretkiä myös maanteitse, linja-autoilla. Näiden retkien aikana vieraillaan usein myös Abydoksessa. Kupungissa ei ole juurikaan omaa matkailuun liitttyvää infrastruktuuria kuten hotelleja ja ravintoloita.<ref name="TR2"7>