
Michael Derek Elworthy Jarman (31. tammikuuta 1942 – 19. helmikuuta 1994) oli brittiläinen elokuvaohjaaja, joka saavutti varhaisimmat menestyksensä 1970-luvulla. Hänen visuaalisesti vahvoja taide-elokuviaan kutsutaan usein postmoderneiksi, ja niiden toistuvana teemana on homoeroottisuus.
Uransa alussa Jarman toimi baletti- ja oopperaesitysten lavastajana ja puvustajana, kunnes 1970-luvun puolivälissä sai mahdollisuuden siirtyä elokuvan pariin. Hän kehitti oman tyylinsä, jossa tiukan käsikirjoituksen sijaan luotetaan mielleyhtymien voimaan ja luodaan tunnelmia vahvojen värien, dramaattisen valaistuksen ja asetelmallisten kuvasommitelmien avulla.
Jarman työsti elokuviensa lisäksi musiikkivideoita muiden muassa Pet Shop Boys -yhtyeelle. Hänet tunnettiin myös taidemaalarina, ja hän julkaisi neljä kirjaa.
Derek Jarman kuoli AIDSin komplikaatioihin 52-vuotiaana helmikuussa 1994.