
Dick Biondi (1932 Endicott, New York – 26. kesäkuuta 2023) oli yhdysvaltalainen DJ.
Biondi aloitti uransa radiossa Corningissa, New Yorkissa, mutta joutui erotetuksi jo kolmen kuukauden jälkeen. Työskenneltyään lyhyen aikaa Los Angelissa, hän muutti Pennsylvaniaan, jossa hän radiotyön ohella järjesti muun muassa Jerry Lee Lewisin ja Elvis Presleyn konsertteja. 1958 Biondi siirtyi Buffaloon ja kahta vuotta myöhemmin Chicagoon WLS-AM:lle. WLS:n 50 kilowatin lähettimen ansiosta hänen ohjelmansa olivat kuultavissa 40 osavaltiossa ja osassa Kanadaa. Vuonna 1963 Biondi siirtyi Los Angelesiin ja vuotta myöhemmin Mutualille, jonka kautta hänen ohjelmansa pääsi syndikointiin. Hän palasi Chicagoon 1967, kunnes vuonna 1973 siirtyi eteläcarolinalaiselle WNMB-asemalle, jossa hän vietti seuraavan kymmenen vuotta. Vuonna 1984 Biondi palasi Chicagoon, jossa hän oli mukana perustamassa WJMK-asemaa.
Dick Biondi nimettiin Radio Hall of Fameen vuonna 1998.