Leon syntyi ja kasvoi Yhdysvalloissa New Jerseyn osavaltiossa. Hän muutti pois Yhdysvalloista vuonna 1965 ja on siitä pitäen asunut esimerkiksi Englannissa, Sveitsissä, Kiinassa ja Iranissa. Ennen uraansa kirjailijana hän työskenteli muun muassa matkanjohtajana ja mainostoimittajana sekä opettajana ulkomailla sijaitsevissa yhdysvaltalaisissa kouluissa. 1980-luvulla Leon asettui Venetsiaan, missä hän asui yli kolmekymmentä vuotta ja opetti kirjailijanuransa ohella englanninkielistä kirjallisuutta. Sittemmin hän itsensä mukaan kyllästyi Venetsian turistipaljouteen ja muutti pieneen sveitsiläiskylään.
Leonin Guido Brunetti -kirjat sijoittuvat Venetsiaan. Ensimmäinen Brunetti-dekkari Kuolema oopperassa ilmestyi vuonna 1992 ja muun muassa palkittiin Japanissa vuoden parhaana rikosromaanina. Brunetti-kirjasarjaa on käännetty monille kielille mutta ei italiaksi, koska Leon halusi pysyä tuntemattomana silloisessa asuinmaassaan.
Teokset
Guido Brunetti -sarja
Death at La Fenice, 1992 (Kuolema oopperassa, 1997, suomentanut Titia Schuurman)
Death in a Strange Country, 1993 (Kuolema vieraalla maalla, 1998, suomentanut Titia Schuurman)
Dressed for Death (US-laitos) / The Anonymous Venetian (UK-laitos), 1994 (Kuolema väärissä vaatteissa, 1999, suomentanut Kristiina Rikman)
Death and Judgment (US-laitos) / A Venetian Reckoning (UK-laitos), 1995 (Kuolema tekee tiliä, 2000, suomentanut Kristiina Rikman)
Acqua Alta (US-laitos) / Death in High Water (UK-laitos), 1996 (Kuolema tulvan aikaan, 2001, suomentanut Kristiina Rikman)
Quietly in Their Sleep (US-laitos) / The Death of Faith (UK-laitos), 1997 (Ajasta ikuisuuteen, 2001, suomentanut Kristiina Rikman)
A Noble Radiance, 1998 (Ylimyksen kuolema, 2002, suomentanut Kristiina Rikman)
Kohtalokkaat lääkkeet. (Fatal Remedies, 1999) Suomentanut Kristiina Rikman.Helsinki:Otava, 2002.ISBN951-1-17766-4
Friends in High Places, 2000 (Ylimpiä ystäviä, 2003, suom Kristiina Rikman)
A Sea of Troubles, 2001 (Myrskyjen meri, 2003, suomentanut Kristiina Rikman)
Sokea rakkaus. ((Wilful Behavior, 2002). Suomentanut Kristiina Rikman)Helsinki:Suuri Suomalainen Kirjakerho, 2004.ISBN951-571-033-2
Uniform Justice, 2003 (Oman käden oikeus, 2005, suomentanut Kristiina Rikman)
Seitsemän syntiä. ((Doctored Evidence, 2004). Suomentanut Kristiina Rikman)Helsinki:Otava, 2006.ISBN978-952-459-748-7
Blood from a Stone, 2005 (Verikivet, 2007, suomentanut Kristiina Rikman)
Haurasta lasia. (Through a Glass, Darkly, 2006) Suomentanut Kristiina Rikman.Helsinki:Otava, 2008.ISBN978-951-1-22452-5
Ystävä sä lapsien. (Suffer the Little Children, 2007) Suomentanut Kristiina Rikman.Helsinki:Otava, 2009.ISBN978-951-1-23176-9
Unelmien tyttö. (The Girl of His Dreams, 2008) Suomentanut Kristiina Rikman.Helsinki:Otava, 2010.ISBN978-951-1-24050-1
Kasvot kuvassa. (About Face, 2009) Suomentanut Kristiina Rikman.Helsinki:Otava, 2011.ISBN978-951-1-25730-1
Uskon asia. (A Question of Belief, 2010) Suomentanut Kristiina Rikman.Helsinki:Otava, 2012.ISBN978-951-1-25935-0
Turvasatama. (Drawing Conclusions, 2011) Suomentanut Maija Kauhanen.Helsinki:Otava, 2013.ISBN978-951-1-26507-8
Pedon palkka. (Beastly Things, 2012) Suomentanut Kristiina Rikman.Helsinki:Otava, 2014.ISBN978-951-1-27869-6
Hetken huumaa. (Transient desires) Suomentanut Kaijamari Sivill & Markku Päkkilä.Helsinki:Otava, 2023.ISBN978-951-1-40196-4
Hyvän nimissä. (Give unto others) Suomentanut Kaijamari Sivill & Markku Päkkilä.Helsinki:Otava, 2024.ISBN978-951-1-46116-6
Muita teoksia
Brunetti’s Venice. Walks with the City’s Best-Loved Detective (Yhdysvalloissa) / Brunetti’s Venice. Walks Through the Novels (Britanniassa), 2009
Brunetti’s Cookbook (Yhdysvalloissa) / A Taste of Venice. At table with Brunetti (Britanniassa), 2010, kuvitus Roberta Pianaro (Makupaloja Venetsiasta Guido Brunettin tapaan, 2011, suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä)
12Petäjä, Jukka:Juntit hallitsevat maailmaa, turistit tukahduttivat kotikaupungin – menestyskirjailija Donna Leon kyllästyi kumpiinkin.Helsingin Sanomat,4.10.2016, s. B 1–2.Artikkelin verkkoversio.