Drea de Matteo

Drea de Matteo
Drea de Matteo vuonna 2015.
Drea de Matteo vuonna 2015.
Henkilötiedot
Koko nimi Andrea Donna de Matteo
Syntynyt19. tammikuuta 1972 (ikä 54)
New York, New York, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Lapset 2
Näyttelijä
Aktiivisena 1995–
Merkittävät roolit
Palkinnot

Parhaan draamasarjan naissivuosan Primetime Emmy
2004 Sopranos

Aiheesta muualla
IMDb

Andrea Donna de Matteo (s. 19. tammikuuta 1972 New York, New York) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan parhaiten roolistaan Adriana La Cervana rikosdraamasarjassa Sopranos (1999–2006), josta hän sai Primetime Emmy -palkinnon sekä Golden Globe -ehdokkuuden. Hän on myös näytellyt televisiosarjoissa Joey (2004–2006), Sons of Anarchy (2008–2014), Täydelliset naiset (2009–2010) ja Shades of Blue (2016–2018).

Elämä ja ura

De Matteo syntyi italialais-amerikkalaiseen perheeseen Queensissa New Yorkissa. Hänet kasvatettiin katolilaiseksi. De Matteo on opiskellut New Yorkin yliopistossa. Hänen haaveenaan oli näyttelijän uran sijaan ura ohjaajana.

Drea de Matteo vuonna 2005.

De Matteo aloitti uransa vuonna 1996. Ensimmäisen kolmen vuoden aikana hän teki vain kaksi roolia. Vuonna 1999 de Matteo sai Adriana La Cervan roolin sarjasta Sopranos, jossa hän esiintyi vuoteen 2006 saakka. Sarjan myötä de Matteo nousi kuuluisuuteen. Hänet palkittiin Adrianan roolistaan parhaan draamasarjan naissivuosan Primetime Emmyllä vuonna 2004. Samana vuonna hän oli myös ehdolla parhaan naissivuosan Golden Globeen.

Vuodet 2004–2006 de Matteo näytteli televisiosarjassa Joey, jossa hän esitti päähenkilön sisarta, Gina Tribbiania. Vuonna 2009 hän liittyi mukaan Täydellisiin naisiin, jossa hän esittää Angie Bolenia, joka muuttaa naapurustoon suuren salaisuuden kera.

Vuosina 2008–2014 de Matteo näytteli Sons of Anarchyssa Wendy Casea, sarjan päähenkilön Jax Tellerin ex-vaimoa. Vuosina 2016-2018 hän näytteli sarjassa Shades of Blue.

Drea de Matteo San Diegon Comic-Conissa vuonna 2014.

Televisiorooliensa lisäksi de Matteo on näytellyt muun muassa elokuvissa Salasana: Swordfish (2001), R Xmas (2001), Deuces Wild – katujen kesyttömät (2002), Prey for Rock & Roll (2003), Hyökkäys poliisiasemalle 13 (2005) ja Dark Places (2015).

Vuonna 2023 de Matteo ilmoitti liittyvänsä OnlyFans-palveluun, johon hän tuottaa eroottista sisältöä. Hän kertoi menettäneensä näyttelijätöitä koronarokotteita vastustavien kannanottojensa takia, josta johtuen hän liittyi palveluun.

Yksityiselämä

Vuonna 2001 de Matteo alkoi seurustella muusikko Shooter Jenningsin kanssa, jonka isä on muusikko Waylon Jennings. He kihlautuivat vuonna 2009, ja heillä on kaksi yhteistä lasta. De Matteo ja Jennings ovat sitemmin eronneet.

Maaliskuussa 2015 de Matteo menetti asuntonsa kaasuräjähdyksessä ja tulipalossa.

De Matteo kannatti Robert F. Kennedy Jr.:ää sekä Donald Trumpia Yhdysvaltain presidentinvaaleissa 2024.

Lähteet

  1. 1 2 3 Jacobs, Marc: The Soprano Sings: Drea de Matteo. Paper. 1.6.2001. Arkistoitu Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  2. ↑ Rose, Mike: Today’s famous birthdays list for January 19, 2023 includes celebrities Dolly Parton, Jodie Sweetin Cleveland. 19.1.2023. Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  3. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Poikaansa ”ahneeksi” kutsunut Drea de Matteo siirtyi OnlyFansiin – tältä 53-vuotias tähti näyttää nyt Episodi. 19.1.2025. Viitattu 28.4.2026.
  4. ↑ Nominees / Winners 2004 Emmy Awards Television Academy. Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  5. ↑ Drea de Matteo Golden Globe Awards. Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  6. ↑ Where Are Joey Tribbiani's Sisters Now?. MTV News. Arkistoitu Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  7. ↑ Ausiello, Michael: "Desperate Housewives" Exclusive: Drea de Matteo to Make "Explosive" Exit in May. The Ausiello Files. 4.3.2010. Arkistoitu Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  8. ↑ Mitchell, Alex: 'Sopranos' star Drea de Matteo reveals jaw-dropping OnlyFans account: 'Beautiful' NY Post. 24.8.2023. Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  9. ↑ Steinberg, Russell: 'Sopranos' Star Drea de Matteo Says OnlyFans 'Saved' Her Life US Weekly. 28.2.2024. Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  10. 1 2 Nudd, Tim: Drea de Matteo Has a Baby Girl. People. 29.11.2007. Arkistoitu Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  11. ↑ Michaud, Sarah: Drea de Matteo, Shooter Jennings Welcome Son Waylon Albert. People. 8.4.2011. Arkistoitu Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  12. ↑ Sanz, Cynthia: Shooter Jennings & Misty Brooke Swain Marry in the Desert. People. 2.7.2013. Arkistoitu Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  13. ↑ Sedarholm, Jillian: 'Sopranos' Star Drea De Matteo Loses Home in NYC Explosion NBC News. 28.3.2015. Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  14. ↑ Sharf, Zack: 'The Sopranos' Star Drea de Matteo Says Hollywood Will 'Take Me Out Into the Woods and Shoot Me for Not Endorsing Biden,' Even If There's 'A Lot' of Quiet Trump Voters Variety. 25.6.2024. Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)
  15. ↑ O'Brien, Cortney: 'Sopranos' star Drea de Matteo reacts to Hollywood stars mocking Trump shooting: 'Not one undertone of peace' Fox News. 27.7.2024. Viitattu 28.4.2026. (englanniksi)

Aiheesta muualla