Dzmitryi Varabei

Dzmitryi Varabei
Henkilötiedot
Syntynyt10. heinäkuuta 1994 (ikä 32)
Slonim
Kansalaisuus  Valko-Venäjä
Kyokushin-ottelija
Aktiivisena 2012–
Pituus 182 cm
Paino 90 kg
Painoluokka raskassarja
keskisarja (2012–?)
Kätisyys oikea
Vyöarvo 2. dan
Mitalit
Maa:  Valko-Venäjä
Miesten kyokushin
European Open
Hopeaa HopeaaCiorescu 2018avoin
Hopeaa HopeaaMinsk 2019avoin
Valko-Venäjän Open
Kultaa Kultaa2022-90 kg
Moldovan Cup
Kultaa KultaaChișinău 2017-90 kg
Pronssia PronssiaChișinău 2014-80 kg
Saksan Open
Kultaa KultaaHilden 2019-90 kg

Dzmitryi Varabei (valkoven. Дзмітрый Варабей, ven. Дмитрий Воробей, Dmitri Vorobei; s. 10. heinäkuuta 1994 Slonim) on valkovenäläinen karateka. Hän saavutti hopeaa EM-kilpailussa 2018 ja 2019.

Kilpaura

Varabei otteli muun muassa vuoden 2014 EM-kisoissa keskisarjassa ennen siirtymistään raskaaseen sarjaan. Hän saavutti samana vuonna pronssia Moldovan cupissa.

Joulukuussa 2015 Varabei oli mukana Puolan Euroopan Openissa. Hän eteni jatkoon ensimmäiseltä kierrokselta, kun Zaur Mamedov ei ilmestynyt paikalle. Toisella kierroksella hän hävisi tuomariäänin Patryk Sypieńille.

Toukokuussa 2016 Varabei oli mukana Bulgarian EM-kilpailuissa. Hän pääsi suoraan toiselle kierrokselle, jossa tuli vastaan Magomed Mitsaev.

Varabei onnistui voittamaan Moldova Cupin 2017 ja oli toukokuussa mukana Ranskan EM-kilpailuissa. Hän voitti avauskierroksella Bela Kaszalan ja sen jälkeen puolivälierissä hävisi Patryk Sypieńille. Varabei sijoittui turnauksessa kahdeksanneksi.

EM-hopeaa (2018–2019)

Seuraavana vuonna hän saavutti ensimmäisen merkittävän tuloksen EM-kisoissa 2018, jossa Varabei hävisi loppuottelussa Alejandro Navarrolle.

Huhtikuussa 2019 Varabei saavutti Saksan mestaruuden voitettuaan loppuottelussa Sébastien Fochonin. Lokakuussa hän otteli BFC 48 -tapahtumassa, jossa käytiin vapaaottelu ja K–1 otteluita. Varabei kohtasi Ivan Yaroslavtsevin, jossa kaksikon välinen ottelu käytiin vapaaottelukehässä. Varabei voitti 2-eräisen ottelun tuomariäänin. Myöhemmin joulukuussa EM-turnaus käytiin hänen kotimaassaan Valko-Venäjällä, jolloin Varabei eteni toistamiseen loppuotteluun, mutta hävisi mestaruuden tällä kertaa Patryk Sypieńille. Varabei palkittiin turnauksessa parhaasta taisteluhengestä.

Kolmen vuoden tauon jälkeen Varabei palasi takaisin kilpailemaan ja voitti huhtikuussa 2022 Valko-Venäjän raskaansarjan mestaruuden.

Lähteet

  1. 1 2 3 Пули международного турнира «Open Baltic Cup» superkarate.ru Viitattu 16.12.2018 (englanniksi)
  2. ↑ Подробности Кубка Европы в абсолютной весовой категории по киокушинкай superkarate.ru 7.12.2015 Viitattu 16.10.2022 (venäjäksi)
  3. ↑ Пули 30-го Чемпионата Европы 2016 по киокушинкай (IKO) superkarate.ru 20.5.2016 Viitattu 31.5.2023 (venäjäksi)
  4. ↑ Men(+18 years) club-lyon-kyokushin.com Viitattu 20.5.2023 (ranskaksi)
  5. ↑ European Openweight Championships – IKO kyokushinresults.com Viitattu 16.12.2018 (englanniksi)
  6. ↑ Winners Kumite osusoftware.com Viitattu 20.12.2021 (englanniksi)
  7. ↑ Белорусский киокушин в клетке! Видео superkarate.ru 29.10.2019 Viitattu 7.1.2022 (venäjäksi)
  8. ↑ The 18th European Open Karate Championship results (IKO) (Arkistoitu – Internet Archive) kyokushinkarate.news 8.12.2019 Viitattu 8.12.2019 (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.