
EPA-traktorit ovat Ruotsin lainsäädännön tuntemia autoista rakennettuja liikennetraktoreita, joiden suurin sallittu nopeus on 30 km/h. Niitä saavat ajaa 15 vuotta täyttäneet henkilöt. EPA-traktorit ovat Ruotsissa suosittuja erityisesti Tornionjokilaaksossa. EPA-traktorin lisäksi Ruotsin lainsäädäntö tuntee samantyyppisen A-traktorin.
Ensimmäiset EPA-traktorit rakennettiin Ruotsissa jo 1930-luvulla. Hintansa ja yksinkertaisuutensa vuoksi ne saivat nimensä EPA-halpatavarataloketjun mukaan. Viranomaiset pitivät EPA-traktoreita kuitenkin vaarallisena liikenteessä ja kielsivät ne vuonna 1975. Koska ajoneuvoja oli kuitenkin liikenteessä suuria määriä, tehtiin myöhemmin päätös, että ennen 1. huhtikuuta 1975 rekisteröidyillä EPA-traktoreilla saa edelleen ajaa. Nykyään EPA-traktorit ovat osa Ruotsin kansallista ajoneuvoluokittelua, koska ne olivat maan lainsäädännössä jo ennen EU-jäsenyyttä.
Suomessa EPA-traktorit luokitellaan henkilöautoiksi, mutta niitä ei voi saada rekisteriin, koska ajoneuvoa on muutettu liian paljon. Ruotsissa rekisteröidyllä EPA-traktorilla ajaminen Suomessa vaatii B-luokan ajokortin. Huhtikuussa 2014 kansanedustaja Simo Rundgren teki kirjallisen kysymyksen EPA-traktoreiden hyväksymisestä myös Suomessa, koska hän piti niitä mopoautoja turvallisempina.